Kirjoitettu 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi Nyt on parina iltapäivänä auottu ja spreijattu crc precision cleanerilla stromerin liittimiä. Lisäksi ahdin kahteen naarasliittimeen ohutta teräsjohdinta väljyyden poistamiseksi. Erinäisen ohjegooglettelun tuloksena moottorin ja näytön paristoja pitää pitää irti 3 minuutin ajan ennen uudelleen käynnistämistä. Lukitus aukeni itsestään ja tuo herjaa enää no_comia. Kriittisiksi epäiltyjä liittimiä oli enää 2 kpl ja rikospaikka löytyi taivuttelemalla liitosta. Vielä pitää selvittää, kumpi puoli vaatii uusimista. Yleismittari auttanee kokonaan moottorin ulkopuolella olevan selvittämiseen. Moottoriin vievä on työläämpi. Napamoottorin saa halki poistamalla toisen puolen pinnat. Johtimien saaminen Suomesta on melkoisen epätoivoista. Tosin 5-pinnainen urosliitin saattaa olla standardi. Ajoin jo illalla koeajoa avustuksella. Takanapamoottorin voi buutata sekä irroittamalla akun virrat päällä ja toisaalta tarjoamalla ruuvimeisseliä moottorivirran viimeiseen liittimeen. Moottori kestää aika korkeata vikavirtaa. Muokattu: 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi Vaan kun tämän päivän autot saavuttavat teini-iän, kontaktisuihke ja signaalipolkujen liitinkartta tulisi olla aina olla hansikaslokerossa. Muokattu: 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi Sähkökulkimissa kaikki ei oo ihan DIY-hommaa, varsinkaan sähköautoissa.
Kirjoitettu 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi ^Kumirukkaset ja punavartiset ruukkarit, niillä pääse jo pitkälle.
Kirjoitettu 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi Eihän toki. Sähköllähän on palautettu lukematon määrä ihmisiä tuonelan polulta takaisin elävien kirjoille. Sähkö on väriltään sinistä. Jos kipinöi, niin silloin sitä on läsnä ja jos savuaa niin sitten on väärässä paikassa. Jotenkin näin. Muokattu: 18. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 19. Maaliskuuta, 20251 vuosi Kiersin näyttöä kierroksen sen oman kaapelin ympäri, jolloin henki palasi fillariin (stromer st 1 eu2016). Kuvassa paksumpi johto. Ihan ihme vika. 2 vuotta kesti hakea sitä. Eukko oli vähällä ostaa vähän ajetun st1:n. On tuolla ajettu, mutta tänä keväänä henkiinherääminen takkusi. Tätä kikkakolmosta ei oo kerrottu millään diy-palstalla. Sama liitin - mitähän tuo näyttäisi ? Kontrollerin protokolla pitäis tietää.... Muokattu: 19. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 20. Maaliskuuta, 20251 vuosi Huoltoa se on tämäkin. Huolsin neljä vanhaa huonokuntoista ( 10e/kpl ja euroopasta) skipperiä, laitoin hiukset ja puin äiteeni aikoinaan 70-luvulla tekemiin rakkaisiin vaatteisiin. Pari projektia on vielä kesken. Kerroin tästä äiteelle, ja kuten tuossa jo aiemmin sanoinkin niin sieltä tulee haista pska, et sä minusta välitä pskaakaan. Mitä ite sanoisitte lapsellenne, joka kertoo että teit hienoja leluja ja nyt kunnostan niitä? haista pska tai voi kun kiva.
Kirjoitettu 20. Maaliskuuta, 20251 vuosi Huolletut ja puetut Barbie & Skipper nuket osa1. 2 vasemmlta valmiit asut, muut mun ja äiteeni tekemiä. Halusin vain kunniaa nukenvaatteille jotka oli mun lapsuudessa todella tärkeitä.
Kirjoitettu 20. Maaliskuuta, 20251 vuosi En varsinaisesti asentanut tai säätänyt, ennemminkin asennutin. Suolakaivoksessa on joku hukannut akkukäyttöisestä testilaitteesta verkkolaturin, ja akku oli lyhyen käytön jälkeen tyhjä. Pengoin himassa miljoonalaatikkoa jossa moisia möhkäleitä on säilötty,koska hamsteri. Löytyikin about sopiva ~5v outputilla oleva, liitin liian pieni mutta toinen vastaava kaveriksi mukaan jossa isompi liitin. Sähkäri labrasi liittimen sopivaksi ja kohta oli testeri latautumassa.
Kirjoitettu 21. Maaliskuuta, 20251 vuosi Ikean siveltimellä vetelin Effetto Mariposa Carogna Removerit rengasuriin ja muutaman tunnin päästä rapsuttelen vanhat tuubiliimat pois ja putsaan sit kehät olikos se nyt mineraalitärpätillä (pullo on kaapissa mut en muista tähän hätään oliko se tärpättiä vai mitä, mut ostohetkellä varmistettu että on sitä litkua mitä tuo Effetto suosittaa).
Kirjoitettu 24. Maaliskuuta, 20251 vuosi Piti heittää toinen kierros vielä liimanirroitusmömmöä noihin jonka jälkeen sitten vihdoin ziljoona vuotta kovettuneet liimat oli vain muisto ko kehiltä. Ja äsken sit liimasin uudet tuubit kiinni kaikkiin kolmeen. Ja aika vissiin kullannut muistot tai sit tuo saakelin tuubiliimakin on nykyään mallia "uusi parempi koostumus" kun oli semmosta ektoplasmaa ettei mitään rajaa. Haisi kauheelle ja oli suht veemäistä levitettävää. Ennenvanhaan sai puristaa täysin samaa Continentalin liimaa "hammastahnatuubista" suoraan vanteelle ja levisi kuin sula voi kuumalle leivälle. Saa nähdä pysyykö renkaat vanteilla. Täytyy huomenna kevyesti repiä ja testata ennenkuin laittaa kiekot pyörään kiinni. Ainiin, ja Wanhasta Powertap SL 2.4+ wattinavasta halkesi muovinen paristokansi/pölysuoja. Saakeli, pikaisen surffauksen jälkeen ei löydä enää mistään uutta korvaavaa. Liian vanha tuote vissiin. No, laitoin halkeemaan liimaa. Toi ei ole mikään kantava osa, vain pölysuoja joten pitänee nyt edes jotenkin pölyt ja vedet ulkona navan elektroniikasta.
Kirjoitettu 25. Maaliskuuta, 20251 vuosi En vielä, mutta poika tuo huomenissa fillarinsa keväthuoltoon. Minun ex Kulkuri6, josta on modattu 3-v Torpedo. edit. Ilmatietämys uhkailee aurinkoista iltapäivää, ei paha. Muokattu: 25. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 26. Maaliskuuta, 20251 vuosi No nyt! Vuosikausien varastossa seisottamisen jälkeen tämä olis taas ajokunnossa. Runkolaukku ja muut pikkulaukut vielä uupuu mut kyllä tuolla voi jo huomenna testilenkille lähtee. Kokeilin siviilivaatteissa normikengillä kilsan verran niin kulki kyllä aika saakelin helpommin mitä nappularenkainen maastopyöräni. Muokattu: 26. Maaliskuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: VesaP
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään