Forums

Nyt tehdään, ei saa jäädä miettimään mitä ei voi tehdä, tehdään se mitä voidaan. Jokainen. Kyllä me päästään vielä pyöräilemään, elämä jatkuu sisältäen kaiken tähän mennessä koetun. Ei ole paluuta entiseen, ei ole normaalia, on vain tämä hetki.
 
Kriisissä epäolennainen palaa pois. Pyöräilyssä se tarkoittaa turhan infran rakentamista, akkupyöräilyä, somepyöräilyä, kaikkea turhamaisuutta. Palataan juurille ja nautitaan pyöräilyn ilosta ilman hypeä, voi ajaa ilman Stravaa, päivittelyä, mielenpahoittamista ja sen jakamista. Vielä me päästään kimppalenkeillekin, nautitaan niistä sitten varmasti aivan erilaille tämän koettelemuksen myötä.
 
 

Yritykset lomauttaa, irtisanoo. Hotellit kiinni ainakin syksyyn saakka. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu. Tässä on nyt paikka tehdä jotain hyödyllistä tai lisätä sekasortoa.
 
Nyt taistelevat voimat jotka haluavat pitää kiinni säännöistä ja asetuksista, koska heidän maailmankuva romahtaa, jos yksilöille annetaan vapauksia toimia kuten he parhaaksi näkevät. He eivät luota siihen, että yksilöt voivat toimia järkevästi ilman ylhäältä tulevaa opastusta.
 
Toisella puolella meikäläiset, jotka uskovat että oikeat toimintatavat tulevat eturintamasta, joskus virheidenkin kautta, mutta orgaanisesti kasvaen.
 
Olen huvittuneena lueskellut EU:n ohjeita miten hankkeen tiedotuksessa pitää olla logot tietyssä arvojärjestyksessä ja montako millimetriä pitää lipun koko olla sun muuta vastaavaa pilkunviilausta. Nyt vain alkaa olla monella yrittäjällä tosi kysymyksessä ja nämä vitsit ei oikein enää naurata.
 
Toivon että tämä kriisi avaa ihmisten silmiä ja ajatuksia. Nyt on mahdollisuus karsia byrokratiaa, vähentää muka tärkeää lippujen ja lappujen siirtelyä paikasta toiseen. Ehkä etätyössä moni huomaa kuinka turhaa työtä he tekevät? Olisiko nyt mahdollisuus siihen, että keskitytään enemmän olennaiseen ja vähennetään sitä porukkaa joka vain keksii erilaisia rajoituksia ja määräyksiä? Valta kansalle?

90-luvulla Saariselällä tehtiin hieno karttakokoelma jossa viisitoista reittiä. Moottorina toiminut Dominick Arduin. Lähes mystinen henkilö, jonka traagiseen tarinaan en vielä ole syvemmin tutustunut.
 
Ennen reittien tekeminen ja julkaiseminen oli mutkatonta. Kenellekään ei varmasti tullut edes mieleen, että ehkäpä joku reittitoimitus pitäisi tehdä tai kysyä maanomistajilta lupaa toimintaan? Nykyään kysellään ja vastaukset on laidasta laitaan riippuen siitä keneltä kysytään. Toisessa ääripäässä kanta, jossa jokamiehen oikeudet oikeuttavat reittien julkaisemiseen, toisessa sitten ajatus, että kaikenlainen kaupallinen ja muu toiminta tarvitsee maanomistajan luvan ja eräässä hankkeessa vaadittiin jopa korvausta liikkumista poluilla asiakkaiden kanssa.
 
Pyörämatkailussa lupien kysely ei sitten olekaan aivan niin helppoa, jos reitti on vaikkapa sadan kiinteistön mailla on tehtävä käytännössä mahdoton ja jo pienikin korvaus jokaiselle
maanomistajalle voi tehdä tuotteista kannattamattomia.
 
Jos lupapolitiikka menee liian tiukaksi keskittyy kaikki kaupallinen toiminta helposti joillekin vaikkapa Metsähallituksen reiteille. Tämä ei ole kenenkään kannalta toivottavaa, reitit ruuhkautuu, kuluu ja kahnaukset eri käyttäjäryhmien välillä lisääntyvät.