Kirjoitettu 10. Toukokuuta, 20251 vuosi Jos käyttää valurautaisen parilalevyn sitä poikittaisuritettua puolta niin millä ihmeellä se pitäis saada puhtaaksi aina grillauksen jälkeen. Talouspaperilla ja öljyllä pyyhkimällä ei onnistu kuten sen toisella puolella olevan sileän pinnan kanssa. Tai sitä sileää voi metallisella lastalla myös raapia ensin jos hankalaa likaa on tatttunut pintaan. Uritetun puolen kanssa sekään ei onnistu. On tuo urapuoli jäänyt siis lähes käytöttä. Yritin löytää kuvaa (olen salilla enkä kotona grillin ääressä) mutta ei vastaavaa enää näköjään myydä mihinkään weberin malliin. No en ihmettele 😀 Mutta tässä hieman vastaava. Weberin mallissani on vielä lisänä se, että poikittaiset harjanteet on katkaistu parista kohdasta. Ja pinta hiema röpelöistä muutoinkin. Todella hankala putsata siis. https://www.motonet.fi/tuote/valurautainen-parila-grilliin?product=42-1226
Kirjoitettu 10. Toukokuuta, 20251 vuosi Brtiketöin pari entrecôte-piffiä medium-tasoikseksi ravinnoksi itselleni ja rouvalle.
Kirjoitettu 10. Toukokuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Nyt kuuluu olevan uusin trendi parilagrilli, eli koko ala 3mm vahvaa rautaa, eikä muuta. Kuumenee ilmeisen kuumaksi, kun ei ole ilmarakoja. Tiedä sitten millaisia käytössä. Voivat olla ihan kelpojakin. Pitsauunit taitavat loistaa poissaolollaan mainosläpysköissä. Muokattu: 10. Toukokuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 10. Toukokuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Vaan mitenköhän halsteri mahtaisi toimia ton IR-paahtimen kanssa? Täytyykin kokeilla silakoiden kanssa, saattaisi jopa toimia!
Kirjoitettu 25. Toukokuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Siinä on pari tuntia 10% suolaliemessä liotettu lohiviipale talouspaperikuivatuksen jälkeen menossa savuihin. On muuten hyvä peli tuo ritilä tuossa. Pidetään sitä altaan päällä jatkuvasti laskutasona. Ja kalankäsittelyn jälkeen APK katta kierrätys. Ja tämmönen siitä tuli. Nyt tuli laitettua leivinpaperi tuohon ritilän päälle, saas nähä onko siitä jotain haittaa lopputulokseen. Näkee sitten kun maistellaan, yön yli on saanut savujen jälkeen kylmässä pöntössä tekeytyä.
Kirjoitettu 25. Toukokuuta, 20251 vuosi Parikin minulle uutta ajatusta tuossa. Eli tuo alkuliotus ensinnäkin. Mikäs taika tuossa on? Ja en ollut ajatellut, että noinkin vois tehdä, että jättäis sen valmiin kalan sinne pönttöön seuraavaksi yöksi! Ulkolämpötilan pitää olla toki sopiva ettei liian lämpimässä ole mutta nythän yöt vois olla vielä sopivan viileitä. Sitten edellyttää vielä sitä ettei ole liian nälkäinen ja syö sitä heti illalla.
Kirjoitettu 25. Toukokuuta, 20251 vuosi Minkähän näköinen eläintarha sinne lihan tuntumaan kokoontuu yön aikana ? Toki se vaan lisää proteiinia. Muokattu: 25. Toukokuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 25. Toukokuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Parempaa oli kuin vankkurusta viikko sitten ostettu 28 €/kg. Suolaliotus olisi voinut olla tunteroisen tai pari pidempi. Nyt oli normaalisuolainen ja laatustandardit täyttävä, mutta omaan makuun suolainen savukala parempi. Siivottuja silakoita liotellut tunteroisen ennen savustusta ja niissä lopputulos on ollut priima. Pönttöön jättäminen yön yli johtui ihan pelkästä laiskuudesta. En viitsinyt ryhtyä paketoimaan ja tunkemaan täyteen ahdettuun jääkaappiin. Grillisilakoissa hommailen suolauksen kastamalla ne etikka-suolaliuoksessa. Raakana suolaus liemessä tekee tasaisempaa laatua, täytyy vain ottaa suolausajat hallintaan. Etikkatujaus voisi tuossakin tehdä hyvää, ellei kuumuus siten hajota etikkaa prosessoinnin aikana. Muokattu: 28. Toukokuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 20251. Heinä Kirjoittaja Tuli taas koeteltua hiiligrillausta tuossa venäläismallisessa maatuskagrillissä. Vaikuttaisi olevan vetopulma, eli kannen ollessa alhaalla, paloilmaa ei sinne virtaa riittävästi eikä hiillos saavuta haluttua kuumuutta. Näin siis kuvun ollessa suljettuna. Ilmeisesti isomman grillin tuloilmaukoista tuleva ilma virtaa saksi pienemmän grillin ulkokautta ohitse. Täytynee kokeilla tehdä tuohon pikkugrilliin isommat ilma-aukot pohjaan, tai oikeastaan poistaa oko pohja. Luulempa, että rälläköin sen tarpeettomana sitten kokonaan veke.
Kirjoitettu 5. Heinäkuuta, 20255. Heinä Weberin pelti savustusasetuksilla kohtaa Perämeren lohen alaskalaisittain maustettuna.
Kirjoitettu 5. Heinäkuuta, 20255. Heinä Kirjoittaja Nämä lienee kelpoja? Viimeksi vedin joitain brikettejä (Liiteri/Tokmanni?) ja aivan karsea savu sytytysvaiheessa ja syttyminenkin varsin verkkaista. Koetin Googlata ja jossain olivat iltapaskoissa testailleet ja kelvoiksi havaittu, niukasti pikkusilppua ja kohtalaisesti isokokkosia. Jottan kovapuulastua tai pulikkaa joukkoon tuoksuttimeksi?
Kirjoitettu 5. Heinäkuuta, 20255. Heinä 2 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti: Nämä lienee kelpoja? Viimeksi vedin joitain brikettejä (Liiteri/Tokmanni?) ja aivan karsea savu sytytysvaiheessa ja syttyminenkin varsin verkkaista. Koetin Googlata ja jossain olivat iltapaskoissa testailleet ja kelvoiksi havaittu, niukasti pikkusilppua ja kohtalaisesti isokokkosia. Jottan kovapuulastua tai pulikkaa joukkoon tuoksuttimeksi? Kelpo hiiliä ovat.
Kirjoitettu 16. Heinäkuuta, 202516. Heinä Kirjoittaja No nyt jaksaa kaasugrillikin kuumottaa. Esilämmitin mittarinsa mukaan tuonne 250 ja 300 välimaastoon ja heitin sinne 3 kpl broilerin koipia, joita olin öljynnyt ja jotain rub-maustetta pintaan. Heitin kintut grilliin ja jätin kaikki nupit kaakkoon. Eipä tuossa mennyt kuin minuutti tai pari, kun alkoi savua pukata ja mittarikin näytti pitkälti yli 300 astetta. Avasin kannen ja vanhat rasvat pesässä tulessa ja koipien yläpinta saanut kauniin rusketuksen. Nostin kintut sitten yläritsille ja jätin vain yhden polttimon (kolme kaikkiaan) minimitulille. Pienen varttoamisen jälkeen näytti lämpö tasaantuneen n. 200 astetta. Sitten odotellaan. Uusi kokemus ja positiivinen alkuvaikutelma - jatkoon? Muokattu: 16. Heinäkuuta, 202516. Heinä, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 17. Syyskuuta, 202517. Syys Kirjoittaja Jaahas, laitetaas tällainen tärkeä asia esille, kun ovat taas laittaneet tältä vuodelta parhaimmiston järjestykseen Tuolta löytyy lisää, myös edellisten vuosien parhautta. Jänskästi kärki vaihtuu aina, luulisi edellisten vuosien sankareiden näkyä myös kärkipaikoilla. https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000011500148.html
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään