Ärsyttää jo valmiiksi toi huominen palkansaajien tuloilla revittely joka tuutissa...  Antaisivat ihmisten tienata rauhassa mitä tienaavatkin...

Mutta kun kateus ja klikkihu*raaminen... 😕

Näistä pitkälti samaa mieltä: https://www.aamulehti.fi/perhe/art-2000011650458.html

Tiivistetysti:

Lainaa

1. Turvaa ennustettava arki

”Meidän pitää kasvattaa lapsiamme aina siihen maailmaan, jossa elämme”,

2. Älä luo pohjaa yltiö­individu­alismille

Vanhemman kannattaa kuunnella ja kohdata lasta, mutta samaa sopii odottaa myös toisin päin.

3. Lasten on hyvä osata sopia riitoja keskenään

Aikuisen ei pidä aina ratkoa lasten riitoja, Karlsson näkee. Vaikka puuttumisella on varmasti aina hyvä tarkoitus, tilanne voi vain pahentua aikuisten sotkeentumisella.

4. Kehu ja kannusta

Autoritäärisen otteen sijasta kannattaa keskittyä myönteiseen vuorovaikutukseen,

5. Älä reagoi jokaiseen vinkumiseen – äläkä ärjy itse

Pieneen, häiritsevään käytökseen reagoiminen voi tutkimusten mukaan lisätä sitä, Ristkari sanoo.

Jos siis lapsi vaikkapa vaatii jotain kitisemällä, paras ratkaisu voi olla huomion suuntaaminen muualle. 

6. Lue lapselle

Jos moni kasvatusohje elää aikojen muuttuessa, tämä on ja pysyy.

7. Vaali leikkiä

Leikki, leikillisyys, huumori ja luovuus ovat lapsen kieltä, 

... siitä kannattaa pitää kiinni myös silloin, kun lapsuus on jo ohi.

8. Pettymyksiä ei pidä silotella pois

Viime vuosina tehdyn resilienssitutkimuksen mukaan lapsen on hyvä altistua sopivassa määrin pettymyksille, professori Riikka Korja kertoo.

9. Napsi kasvatustyylien hyvät puolet

Armeijatyylisestä, lapsia kurittavasta kasvatustavasta on edetty muutamassa sukupolvessa curling-vanhemmuuteen. Siinä lapsen tieltä lakaistaan esteet, ja kaikki toiveet toteutetaan.

...

”Tarvitaan myös riittävää etäisyyttä ja rajojen asettamista. Ja lisäksi vähän sitä, että ohjataan lasta myös oman mukavuusalueen ja osaamisen rajoille”, Korja kertoo.

10. Vanhempi epäonnistuu väistämättä – ja se on ihan ok

Vieraileva professori Liisa Karlsson muistuttaa, ettei ole olemassakaan sellaista vanhempaa, joka ei joskus tekisi virheitä.

”Välillä olemme ihan pönttöjä, eikä maailma siihen kaadu. On lapsen kasvunkin näkökulmasta ihan hyvä nähdä, ettei kukaan ole täydellinen”, Karlsson sanoo.

 

 

Droonit pörräävät taas. Laseria perään ? Pyssyt on aika raskaita.

Muokattu: 28. Marraskuuta, 202528. Marras, käyttäjä: alpensau

Ryssä haluaa tällä viestiä, että meillä on asiat hallussa ja me voidaan tehdä ihan mitä tahansa, ettekä te mahda sille yhtään mitään.
Haluavat tulla nähdyiksi ja uutisoiduiksi, hyvä sentään etteivät venäjän lippua lennätä perässään, voivat toki senkin vielä tehdä, mikäli asia ei heti avaudu.

Suomi ottaa edelleen Venäjältä vastaan pioneerikoulun käyneitä "opiskelijoita".
Tulevat värväämään suomalaisia drone lennättäjiä, tai vaikkapa vesilaitosmurtautujia ilman näkyvää Venäjäkytkyä. Kun lupaa vaikkapa 1000 € / keikka, niin eiköhän halukkaita löydy. 

 

 

Muokattu: 28. Marraskuuta, 202528. Marras, käyttäjä: Jopotuinen

Olipas hyvä kirjoitus Eeropekka Rislakkilta
 

Media rakensi itsestään demokratian rapauttajan ja kutsuu sitä journalismiksi 

Pitkän linjan journalistina löydän itseni yhä useammin tilanteesta, että häpeän ammattiani (vaikka onhan minulla lisää ammatteja kulttuurin monilla lohkoilla ikuisena projektityötäisenä).
Harva tietää tai muistaa, että olin mukana toimittajaryhmässä, joka pani Iltalehden pystyyn vuonna 1980. Vankikarkurin haastatteluni oli ehdolla ensimmäiseksi lööpiksi, kunnes kollegani ja ystäväni Markku Saksan (RIP) tekemä, eteläafrikkalaisen kirurgin Christian Barnaardin haastattelu kilkkasi lööppini kakkospäivälle. Barnaard oli tullut kuuluisaksi jo vuonna 1967 ensimmäisestä onnistuneesta sydämen siirtoleikkauksesta.
Toimitukselle painotettiin, että iltapäivälehti on ainoa median muoto, jossa lukijaa saa kusettaa joka päivä. Lööppi ja otsikot ovat välineitä siihen. Lukija osallistuu leikkiin, jossa molemmat osapuolet ymmärtävät pelin hengen. Joten ei ongelmaa. Mutta olemme siirtyneet klikkiotsikointiin, joka ei ole enää leikki, vaan yhteiskunnan rakenteiden murtaja.
*****
Klikkiotsikot ovat nykymedian jokapäiväinen synti, mutta samalla sen menestynein innovaatio sitten tabloidien kulta-ajan. Klikkiotsikot ovat kuin journalistinen muovipussi: halpa, kaikkialla läsnä ja ympäristölle haitallinen, mutta silti käytössä, koska vaihtoehto vaatii ylimääräistä vaivaa. Ja kuten muovipussit, klikkiotsikot eivät ole katoamassa, ennen kuin yleisö lakkaa ostamasta niitä.
Klikkiotsikoiden juuret ulottuvat syvälle sensaatiojournalismin historiaan. 1800-luvun Great Moon Hoax 1835 (kuuden artikkelin sarja, joka julkaistiin The Sun -lehdessä, ja koski oletettua elämän ja sivilisaation löytämistä Kuussa), ja myöhemmin 1890-luvulla syntynyt yellow journalism, eli sensaatiohakuinen keltainen lehdistö rakensivat mallin, jossa totuus oli vain yksi tarinan elementti – ei sen keskipiste. 
Nykyinen klikkiotsikko on tämän perinteen algoritminen versio: kun huomio on valuuttaa, otsikko on sen aggressiivisin keräysautomaatti. Sosiaalisen median alustat palkitsevat sisällön, joka herättää tunteita, ja tunteet syntyvät parhaiten vihjailusta, uhkakuvista ja moraalisesta närkästyksestä.
*****
Psykologisesti klikkiotsikot hyödyntävät tutkimusten mukaan kolmea mekanismia. Ensinnäkin hyödynnetään uteliaisuusvajetta: otsikko luo tiedollisen aukon, jonka lukija haluaa täyttää. 
Seuraavassa on esimerkkejä: 
”Alona harrasti seksiä kylpylässä – näin hän selittää / Tätä putkimies ei koskaan tekisi vessassa – moni suomalainen ei tajua, että se on väärin / Yllättävä tieto Leijonien superturnauksesta / Näin maailmanloppu tapahtuu – vain tilaajille.”
Toiseksi negatiivisuusharha: synkät ja uhkaavat otsikot aktivoivat aivojen valppaus- ja hälytysjärjestelmiä tehokkaammin kuin neutraali otsikointi. Kolmantena on toistovaikutus: mitä useammin näemme väitteen, sitä todennäköisemmältä se alkaa vaikuttaa ja tuntua. 
Klikkiotsikko ei siis ole vain ärsyttävä tapa, vaan neuropsykologinen työkalu, joka ohittaa rationaalisen harkinnan.
*****
Mutta klikkiotsikoiden rinnalla kulkee toinen, vähemmän analysoitu ilmiö, mutta jokapäiväinen somekeskusteluiden aihe: poliittisten vivahteiden ujutus journalistiseen tekstiin. Toimitukset korostavat puolueettomuutta, mutta käytännössä puolueettomuus on kuin institutionaalinen kehys, jonka sisällä yksittäiset toimittajat voivat toimia hyvinkin subjektiivisesti. 
Kyse ei ole salaliitosta, vaan se on seuraus murroksesta, jossa median on jatkuvasti todistettava oma merkityksellisyytensä. Poliittinen särmä ja kulma toimivat markkinointina: poliittisuus herättää tunteita, jakaa yleisöä ja luo illuusion rohkeasta journalismista – vaikka todellinen motiivi on huomion maksimointi.
Kun toimittaja ujuttaa tekstiin poliittisen sävyn, hän ei välttämättä aja omaa agendaansa. Usein kyse on siitä, että poliittinen sisältö sitouttaa yleisöä neutraaliutta paremmin. Se herättää reaktioita, ja reaktiot ovat uusi musta, uusi valuutta. Media tarvitsee puheenaiheita, ja paras puheenaihe on media itse. Kohu mediasta on ilmaista markkinointia medialle.
Vallitseva logiikka muuttaa toimituskulttuuria. Journalismi siirtyy informatiivisuudesta kohti reaktiivisuutta. Otsikointi ei enää kerro, mitä tapahtui, vaan mitä lukijan pitäisi tuntea. 
Politiikasta tulee dramaturgiaa, jossa toimittaja ei ole enää tarkkailija vaan käsikirjoittaja. Ja kun toimittajat alkavat nähdä itsensä yhteiskunnan moraalisina arkkitehteina, syntyy kollektiivinen ylimielisyyden ja uhmakkuuden muoto. joka sumentaa harkintakyvyn ja johtaa harkitsemattomiin tekoihin, jotka puolestaan sumentavat harkintakyvyn. 
Antiikin Kreikassa ylimielisyydestä käytettiin nimitystä hybris, ja lopulta se johti koston ja oikeuden Nemesis-jumalattaren asettamaan rangaistukseen.
*****
Journalismi on alkanut oikeuttaa omia keinojaan abstraktilla, “korkeammalla päämäärällä”. Se on vaarallinen tie, sillä se rapauttaa luottamusta – ja rapautuminen puolestaan lisää tarvetta entistä aggressiivisemmille keinoille. Todistamme kiihtyvää kierrettä.
Klikkiotsikot eivät siis ole vain median ongelma. Ne ovat oire syvemmästä yhteiskunnallisesta, rakenteellisesta kriisistä: siitä, että julkinen keskustelu on muuttunut huomiotaloudeksi. Koska huomio on rajallinen resurssi, kaikki kilpailevat siitä samoilla aseilla. Poliitikot, aktivistit, yritykset – sekä media. 
Kun huomio muuttuu journalistisen työn ensisijaiseksi tavoitteeksi, myös julkinen keskustelu alkaa muotoutua huomion logiikkaa mukailevaksi. Se tarkoittaa kärjistyksiä, tunnepitoisuutta ja jatkuvaa kriisitilaa – ei siksi, että maailma olisi muuttunut dramaattisemmaksi, vaan koska dramaattisuus koukuttaa, myy.
*****
Kun luottamus perinteiseen mediaan heikkenee, yleisö siirtyy vaihtoehtoisiin lähteisiin. Osa niistä on laadukkaita, osa vaarallisen surkeita. Foliohattukauppa kukoistaa. Tässäkin medialla on moralisoiva asenne, ja Julkisen sanan neuvoston jäsenmediat nostavat merkitystään luotettavana toimijana. Ympyrä sulkeutuu.
Lopputuloksena on syntynyt informaatiofeodalismi: jokainen valitsee oman herransa, oman totuutensa ja oman todellisuutensa. Väitän, että demokratia tarvitsee yhteisen keskustelupohjan, mutta klikkiotsikot murentavat sitä pala palalta. On nähtävissä, että demokratia ei kestä suuntausta pitkään, ja seuraukset ovat vakavia: poliittinen keskustelu muuttuu viihteeksi; poliittinen viihde muuttuu todellisuudeksi; todellisuus muuttuu tarinaksi, jota media itse käsikirjoittaa.
*****
Ja silti: klikkiotsikko toimii vain, jos joku klikkaa. Se on peili, joka näyttää, mitä me palkitsemme. Jos palkitsemme tunnepitoisen, kärjistetyn ja vihjailevan sekä poliittisesti kiusoittelevan sisällön, saamme lisää sitä, mitä tilaamme. Median logiikka ei ole irrallinen yhteiskunnasta – se on yhteiskunnan logiikan jatke.
Siksi kysymys ei ole enää, miksi media tekee näin. Kysymys on: miksi me haluamme, että media tekee näin. Jos haluamme toisenlaista julkista keskustelua, meidän on muutettava omia tapojamme kuluttaa sisältöä. Muuten klikkiotsikkodemokratia jatkaa laajenemistaan, kunnes otsikko ei enää kerro todellisuudesta – vaan todellisuus alkaa muistuttaa otsikkoa.
Omalta osaltani olen jo menettänyt toivon tervehdyttävästä oikaisusta. Jäljellä on vain häpeä. Lisäksi tiedän, että yllä olevalla analyysilläni en saa toimittajayhteisössä kavereita. Mutta enpä ole koskaan ollut toimittaja sen takia, että saan kavereita.

Osui kyllä täysin keskelle naulan kantaa.

Tuossa kappaleessa on nykyisen syövän ydin.

3 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti:

Klikkiotsikot eivät siis ole vain median ongelma. Ne ovat oire syvemmästä yhteiskunnallisesta, rakenteellisesta kriisistä: siitä, että julkinen keskustelu on muuttunut huomiotaloudeksi. Koska huomio on rajallinen resurssi, kaikki kilpailevat siitä samoilla aseilla. Poliitikot, aktivistit, yritykset – sekä media. 
Kun huomio muuttuu journalistisen työn ensisijaiseksi tavoitteeksi, myös julkinen keskustelu alkaa muotoutua huomion logiikkaa mukailevaksi. Se tarkoittaa kärjistyksiä, tunnepitoisuutta ja jatkuvaa kriisitilaa – ei siksi, että maailma olisi muuttunut dramaattisemmaksi, vaan koska dramaattisuus koukuttaa, myy.

Tätähän olemme saaneet kestää viimeaikoina oikein erityisesti.

 

Täytyykin klikata tota juttua!! 

Monta muutakin hyvää kohtaa tossa:

synkät ja uhkaavat otsikot aktivoivat aivojen valppaus- ja hälytysjärjestelmiä tehokkaammin kuin neutraali otsikointi

Otsikointi ei enää kerro, mitä tapahtui, vaan mitä lukijan pitäisi tuntea. 

poliittisten vivahteiden ujutus journalistiseen tekstiin.

 

Lisäksi nykyään on oikeassa olemisen kulttuuri, halutaan runnoa oma näkemys ainoana oikeana, harha siitä että itse tietää paljon (koska on katsonut youtubea ja kysynyt ChatGPTltä), näennäisvaikuttaminen, peukutin - olen tehnyt asian eteen jotain. Kaipa näitä on aina ollut, mutta some levittää taistelukenttää missä väitellä. 

 

 

 

Mä hyväksyisin otsikot jossain määrin iltalehdeltä, iltasanomilta, seiskalta jne. koska niitä voin olla avaamatta mutta *ituttaa, kun yleisradio tekee ihan samaa klikkiotsikointia. 

No, klikkiotsikoitakin on ollut kauemmin kuin sanomalehtiä. Ja niihin halpaan meneviä. En yhtään ihmettelisi että se yksioranssi tyyppi luulee oikeasti että Vihreä maa on vihreä.

Mediasta on hyvä muistaa, että jos tuote on ilmainen, tuote olet sinä. Laadukasta journalismia saa rahalla. Laadukkaan tunnistaa mm siitä miten nopeasti siellä reagoidaan virheisiin. Olen suositellut Long Playtä ja Uutta Juttua mutta muitakin on. Lisäksi lisäperspektiiviä saa ulkomaisista lehdistä.

^Ovatko nuo oikeasti puolueettomia? Tuli aikanaan seurattua brittiläistä Byline Timesiä, koska tunsin 2 sinne kirjoittavaa tyyppiä. Se ei ole ihan puolueeton, vaan yksiuloitteseksi (hallituksen vastainen, vasemmalle nojaava) luonnehdittu. Itse lukiessani totesin että lehti oli "hipstereille" (vanhan ukon näkemys). 

Varmaan mahdottomuus olla pistämättä yhtään elämänkokemusta/näkemystä tekstiinsä, mutta olisi raikasta lukea ihan faktapohjaista uutisointia, missä ei "arvioitaisi" mitään. 

Puolueeton schmuolueeton. Parempi lukea uutisia useista lähteistä ja muodostaa synteesi kuin odottaa että joku tulee ja kertoo faktat niin kuin ne sinun mielestäsi pitäisi olla. Ethän sinä pyörääkään puolaa kiristämällä yhtä pinnaa?

Faktoissa kun on se ikävä puoli että ne ovat tavattoman monimutkaisia. Jokainen yksinkertaistus kadottaa nyansseja. Tähän riittää ihan se että asia sanotaan ääneen tai kirjoitetaan ruudulle.

Uudessa jutussa on paljon artikkeleita joissa lähtökohtaisesti otetaan yksi näkökulma ja keskitytään siihen ja vain siihen. Esimerkiksi yksi poliitikko ja asiantuntija. Keskusteluun ilmestyy sitten varmasti joku joka kysyy muiden näkökulmien perään. Ne tulevat sitten myöhemmin.

Vaikuttaa ihan hauskalta, en (tietenkään) viitsi vaan maksaa moisesta, kun uutiset saa täältä foorumilta ilmaiseksi 😄 . 

 

Uutisoinnin puolueettomuuteen vaikuttaa myös se, että minkä alan uutisia haluat lukea. Mä seuraan mm. maataloustuotannon uutisia. Muutama tuotannonhaara (maito ja sika) sekä niihin liittyvä rakentaminen. Saksalaiset mediat ja tutkimuslaitokset (mm. Ktbl) tuottavat kelvollista materiaalia, samoin youtuben sisällöntuottajat. Jotkut lukevat taasen kaiken konealalta. Maatalouspolitiikka puolestaan on ainakin Euroopassa syvältä. Nyt aktiiviset toimijat yrittävät syöttää poliitikoille käsitettä eurooppalainen ruokajärjestelmä. Tällaista ei ole - kyse on eurooppalaisesta talonpoikaisjärjestelmästä. Talonpojat haluavat julkisista varoista perusliikevaihdon ilman raskasta tuotantovelvoitetta. Suomalaiset emolehmätilojen pyörittäjät ovatkin tässä onnistuneet.

Jos haluaa imeä uutisia ilman suurempaa valikointia, elämä muuttuu vaikeammaksi.

Hiihtokeskusten AfterSki-mestat on aikamoisia pommeja. Sveitsissä uudenvuodenyönä tulipalo, mahdollisesti 40 kuollutta ja n. 100 vaikeasti loukkaantunutta. Maaliskuussa 2020 Ischglin Kissanpennunkolosta lähti koronaa ympäri Eurooppaa, kun hotelli viivytteli  tiedottamista ja menomestan sulkemista.

23.12.2025 klo 19.40, alpensau kirjoitti:

Uutisoinnin puolueettomuuteen vaikuttaa myös se, että minkä alan uutisia haluat lukea. Mä seuraan mm. maataloustuotannon uutisia. Muutama tuotannonhaara (maito ja sika) sekä niihin liittyvä rakentaminen. Saksalaiset mediat ja tutkimuslaitokset (mm. Ktbl) tuottavat kelvollista materiaalia, samoin youtuben sisällöntuottajat. Jotkut lukevat taasen kaiken konealalta. Maatalouspolitiikka puolestaan on ainakin Euroopassa syvältä. Nyt aktiiviset toimijat yrittävät syöttää poliitikoille käsitettä eurooppalainen ruokajärjestelmä. Tällaista ei ole - kyse on eurooppalaisesta talonpoikaisjärjestelmästä. Talonpojat haluavat julkisista varoista perusliikevaihdon ilman raskasta tuotantovelvoitetta. Suomalaiset emolehmätilojen pyörittäjät ovatkin tässäBS onnistuneet.

Jos haluaa imeä uutisia ilman suurempaa valikointia, elämä muuttuu vaikeammaksi.

Meikäläinen on kiinnostunut kaikenlaisesta mutta valtamedian vuoksi todennut parhaaksi pitää tihentyvässä tahdissa vapaata kaikesta uutisoinnista. Asiapitoisen sisällön sijaan tärkein päämäärä on näkyvyys jolloin tilalle tulee täysin turhaa toistoa ja BS-matskua. Vaikken todellakaan ole se kaiken tietävä ja tajuava niin välillä ei voi kuin ihmetellä ihmisten uppoutumista IL/IS etunenässä roskauutisointiin.