Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi 6 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti: Juu, kyllä sinne kannatta - täytyy - vastata aina mitä kysyvät. Kyselevät usein tuplat, että asian laita on varmasti näin ja että asiakas ei vain ole uhannut, tai uhonnut tunnekuohussaan. Siellä edetään pilkun tarkkaan agendan mukaisesti, ettei van sattuisi virheitä ja asiakas sitten syyttää heitä. Velipojalla meni keväällä firma nurin ja kortistoon odottelemaan eläkkeelle pääsyä 13.3.2025, eli huhtikuun 1. Tällä viikolla oli vielä TE-konttorilta kontaktointi ja puolen tunnin mittainen rupattelutuokio. Keskustelun alkuun velipoika ilmoitti tädille, että aikoo eläköityä suunnitellusti ja tämä oli tässä. Täti oli sitä mieltä, että kyllä tämän vaan täytyy silti vielä hakea yhtä työpaikkaa. Velipoika piti asiaa järjettömänä ja rupattelivat siinä sitten. Keskustelun lopussa täti vielä varmisti, että aikooko hän nyt ihan tosissaan jäädä eläkkeelle tuolloin ja kun vastaus oli myöntävä, niin täti totesi sitten, ettei hänenkään mielestä siinä työpaikan hakemisessa ole mitään järkeä ja hän kirjaa velvoitehakemusten määräksi 0 kpl. Tuossa toteutui sitten ainakin kolme oleellista asiaa heidän näkökkulmasta. Asia hoidettiin agendan mukaisesti, jota heidän itsensä tulee noudattaa pilkun tarkkaan. Suoritettiin minuutilleen puolen tunnin keskustelu. Jos heti alussa olisi todettu eläköityminen, keskustelu ja kannustus hakea työtä ja jatkaa työelämässä myös alimman eläkeiän jälkeen, olisi jäänyt puolitiehen. Varmisteltiin kahteen kertaan, että asiakas todellakin aikoo eläköityä vielä 0,5h keskustelun päätteeksi. Asiakas kontaktoitiin määräajassa ja ennen eläköitymistä. Tällä varmistettiin se, että työelämässä mahdollisesti ylimpään eläkeikään asti jatkamaan halukas asiakas ei pääse syyttämään TE-keskusta passivoitumista ja edelleen ikäsyrjinnästä. Löydettiin asiakkaan kanssa käydyssä keskustelussa yhteinen lopputulos. Näin se vaan menee. Pomot ne ovat heilläkin ja edellyttävät tiettyjä toimia. Mitä maakunnista kantautunut tietoa, TE-keskusten välillä on kuitenkin ollut paljonkin eroja, varmaan johtuu sitten tädistä itsestään ja pomosta, millaista rotia siellä pomot ovat alaisiinsa piiskanneet. Heidän palkkauksensa on myös tavoitteellista ja peruspalkan päälle sitten suorituslisät. Laskentaperusteita en tiedä, mutta varmasti jollain tavoin asiakkaiden työllistymiseen, kurssitukseen ja kortistosta poistumiseen liittyvät. Ovat virkamiehiä ja tarkkoja byrokraatteja, joilla kaikkien asioiden pitää loksahdella paikoilleen pilkulleen, jotta homma toimii. Joo niin menee mutta piruuttanikin laitan paperisena sen selvityksen ja liitteenä kopiot näistä että "Yritystoiminta loppunut" ja "poistetaan yritysrekisteristä" ( nämä lauseet ympyröin että löytävät ) sekä vielä sairauslomatodistuksen. Sillä se mikä tulee toteutumaan, on että sairauslomaa jatketaan ja jos/kun "joudun" psykiatrin pakeille työkyvyttömyyseläkkettä varten, niin kyllä se psykiatri niitä diagnooseja kehittelee. Kehitteli joskus vuonna 2002, ymmärrän ne muut mutta en sitä että on "narsistinen persoonallisuushäiriö" - mun käsittääkseni narsisti on sellainen kun pitää itseään muita parempana, kaikki muut on idiootteja, minä olen etuoikeutettu ja jos "kaveri" ei tee kuten narsisti haluaa, niin siinä on jo henki vaarassa ( kokemusta on tällaisesta tyypistä) Ja mun mielestä mä olen luuseri, muita huonompi ja täysin tarpeeton ihmisroska. ps. harjoittelen tässä tulevaa lääkärikäyntiä varten, oikeesti olin niin helpottunut kun sain sairauspäivärahaa edes 3kk ajaksi, ja oikeesti se työkyvyttömyyseläke olisi mulle se oikea paikka. Mutta ei sitä saa jos on iloinen. Muokattu: 7. Helmikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: tempokisu huomio!
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi Kyllähän tuohon narsissijuttuun kuuluu myös kova kilpailuhenki ja tarve olla omissa jutuissa parempi kuin muut. Samoin toisten suoritusten vähättely kuuluu kuvioon. Lisäksi sellainen "kukaan ei ole mun puolella paitsi mä" - henki kuuluu samaan pakettiin. Tuon takiahan suurin osa huippu-urheilijoista omaa ainakin jossain määrin narsistisia piirteitä, koska kaikki tehdään sen oman suorituksen eteen ja he eivät välttämättä aina osaa suhteuttaa sitä siihen, ettei muut teekään niin.
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi ^ Hyvä pointti, mutta ei siellä pyskiatrin vastaanotolla urheilusta juteltu. Mä en ole ollenkaan kilpailuhenkinen, inhoon kilpailuja. Mutta halusin olla edes jossain hyvä...tai paras, kun muuten epäonnistunut että ihan oman itsetunnon kannalta tärkeää. Ja mun tavoite oli "vain" Suomen Mestaruus, kun siihen ei nyt ihan kummoistakaan harjoittelua tarvittu. Ja kuka kilpaurheilija ei tavoittele voittoa? No eipä mun puolella ole ollut kuin vanhempani, ja 2 kaveriani. Kiitos heille kaikesta tuesta ( henkinen ja kuskaaminen kisoihin ) Ai jaa että "huippu-urheilu" no mä olen ollut vaan kuntoilija, en lähelläkään "huippu-urheilujuutta"....
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi Kannattaa tsekata myös sairauseläkkeen suuruus, ettei jää mahdollisesti päivärahoja pienemmäksi. Mutta voi se olla suurempikin, syytä kuitenkin tarkistella ennakkoon. Sairauseläke jatkuu ainoastaan vanhuuseläkkeeseen asti, jolloin myös eläke muuttuu. Tämä yllättää monet. Chat GPT saattaa tietää paljonkin. Sairauseläke määräytyy samalla tavalla kuin työeläke, koska se on käytännössä työkyvyttömyyseläke. Sen suuruus riippuu pääasiassa työeläkekertymästäsi, eli siitä, kuinka paljon olet ansainnut ja maksanut työeläkemaksuja työurasi aikana. Lisäksi eläkelaskennassa otetaan huomioon ns. tuleva aika, eli laskennallinen työskentely eläköitymisikään asti. Miten sairauseläke lasketaan? Kertyneen työeläkkeen osuus Kaikki työuran aikaiset ansiot kartuttavat eläkettä 1,5 % vuodessa. Ennen vuotta 2017 eri ikäryhmille oli eri karttumisprosentit. Tulevan ajan osuus Jos jäät työkyvyttömyyseläkkeelle ennen eläkeikää, eläkeyhtiö laskee sinulle eläkekertymän myös tuleville vuosille eläkeikään asti. Tulevan ajan ansioina käytetään työuran viimeisten vuosien keskiansiota. Mahdollinen varhennusvähennys Jos olet syntynyt vuonna 1965 tai myöhemmin, työkyvyttömyyseläkkeeseen tehdään ns. ikäluokkakohtainen varhennusvähennys, joka voi pienentää eläkettä hieman. Suhde kansaneläkkeeseen Jos työeläkkeesi jää alle noin 1 600 €/kk (yksin asuvalla), voit saada kansaneläkettä Kelasta. Jos et ole ollut juurikaan työelämässä tai työeläkkeesi on hyvin pieni, saat pelkän kansaneläkkeen. Kansaneläkkeen täysi määrä vuonna 2024 on noin 775 €/kk (yksin asuvalle) ja 692 €/kk (puolisoilla). Jos työeläkkeesi on yli n. 1 600 €/kk, et saa kansaneläkettä. Yhteenveto Sairauseläke = työeläke (kertyneen + tulevan ajan osuus). Jos työeläke on pieni, sitä täydennetään kansaneläkkeellä. Kansaneläke maksetaan vain, jos työeläke jää alle Kelan rajan. Haluatko tarkempia laskuesimerkkejä?
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi 22 minuuttia sitten, tempokisu kirjoitti: Ja mun tavoite oli "vain" Suomen Mestaruus, kun siihen ei nyt ihan kummoistakaan harjoittelua tarvittu. Joo, hiihdit vain pienenä penskana 50km kouluun päivittäin kun muut vietiin auton takapenkillä sipsiä mumssuttaessa. Ei siis yhtään mitään reeniä oo vaatinut ei. Se on vähän sama kun joku 20 vuotta maailman kärkitasolla maratoonia vaikka juossu vaihtaa ultrapyöräilyyn ja sijoittuu hyvin jo ekassa kisassaan niin voi siinä naureskella "Ei oo tarvinnut kyllä mitään näihin reenata, tää oli vasta viides kerta ylipäänsä kun pyörällä ajan".
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi Luin tuossa ilttiksestä sellaisen näkökulma jutun aiheesta hätävara, eli siis se 72 tunnin varustautuminen jos jotain äärimmistä tapahtuu niin selviät kolme päivää kotona kuolematta. Siinä jutussa kirjoittaja kehui saaneensa ilmaisen hätävara ämpärin ja kysellyt työpaikallaan että onko muilla, ei vissiin ollut kovin monella ämpäriä vedelle. Mietin vaan että eikö muka kellään ole kattilaa kotona? tai muuta astiaa mihin voi vettä varastoida sen muutaman litran mitä nyt sattuis tarviimaan että pärjää 3 päivää, veikkaan että melkein jokainen pärjäis kolme päivää ilmankin mutta mulla ainakin on yks ylimääränen kattila mihin saa 5 litraa menemään, sitten on juomareppu tai se rakko mihin menee 2-3L en muista paljonko kun en ole pitkään aikaan sitä käyttänyt ja hännän huippuna löytyy vielä 10L sanko mikä on lattianpesu sankona, sen voi pestä ja ottaa vettä siihen, mietin vaan että onko oikeesti niin monella tarve sille ilmaisjakelu ämpärille? vähän kun käyttää mielikuvitusta niin veikkaan että jokaiselta oikeesti löytyy joku kippo ja kuppi.
Kirjoitettu 7. Helmikuuta, 20251 vuosi 7 tuntia sitten, VesaP kirjoitti: Joo, hiihdit vain pienenä penskana 50km kouluun päivittäin kun muut vietiin auton takapenkillä sipsiä mumssuttaessa. Ei siis yhtään mitään reeniä oo vaatinut ei. Se on vähän sama kun joku 20 vuotta maailman kärkitasolla maratoonia vaikka juossu vaihtaa ultrapyöräilyyn ja sijoittuu hyvin jo ekassa kisassaan niin voi siinä naureskella "Ei oo tarvinnut kyllä mitään näihin reenata, tää oli vasta viides kerta ylipäänsä kun pyörällä ajan". No kun se oikeesti oli näin! Muistan elävästi kun lähdin sitä 22km lenkkiä hiihteleen, ja pahus sentään, piti "tiens itse aurata itselleen ja yksin uhmata yötä" Silloin ei tunnettu mitään "vapaa luisteluhiihtotyyli, mutta sillä tyylillä menin aika monta kertaa. Ja ihan oikeesti, hölkässä en harjoitellu kun - mä vaan hölkkäsin. Pyöräilyssä vähän sama, muutaman kerran tein ite vetoharjoituksia ja kävin viikkotempossa mutta muuten ihan vaan lenkkeilyä. Olin 2000 ja erityisesti 2002 aika ylivoimaisesti Suomen paras tempoilija ( voitin kaikki kotimaan tempot) ja olihan sekin saavutus että 2kk maantiepyörän ostamisesta ja pyöräilyn aloittamisesta olin kesäkuussa SM-tempossa ja maantiellä ( Pyynikin rata) neljäs. Maantiellä olisin ollut pronssilla ilman pahaa kaatumista. Nyt naurattaa ( silloin ei) Aamulehden toimitaja kirjoitti että tulin pirteänä maaliin...kun oikeesti pakersin maaliin verta valuvana.... Sairasteluvuoteni 2007 ( 0 km pyöräilyä) jälkeen menin vielä ajaan Säkylän tempon, onneksi n40-sarjassa ( sillä elite sarjan voitti nuori neitokainen 4 sekuntia paremmalla ajalla kuin mun) ja totesin että pärjätekseen pitäisi oikeesti alkaa reenata....lisäksi kaverini lopetti, olisin joutunu ite omalla rahalla käymään kisoissa,ja kiitos uusien sääntöjen olisi pitäny hankkia uusi tempopyörä.....että tää oli tässä. Ja todella hyvä päätös! nyt voi alkaa ajella pitkiä lenkkjä kesällä 🙂 Muokattu: 7. Helmikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: tempokisu
Kirjoitettu 8. Helmikuuta, 20251 vuosi Nyt tulee mieleen että kuka sut pakotti hiihtämään tollasia siivuja? Lastensuojeluilmoitus jälkikäteen.... ihan ihme menoa suoraan sanottuna.
Kirjoitettu 8. Helmikuuta, 20251 vuosi 3 minuuttia sitten, tommi2 kirjoitti: Nyt tulee mieleen että kuka sut pakotti hiihtämään tollasia siivuja? Lastensuojeluilmoitus jälkikäteen.... ihan ihme menoa suoraan sanottuna. Ei ole ikinä kukaan pakottanu. Oli joskus kylillä puhuttu että vanhemmat pakottaa...lähinnä päinvastoin. Kun olen koko ikäni tykänny ulkoilla ja olla luonnossa, ja kestävyys on mun erityisosaamista. Silloin sai hiihtää ( Haku-Veikon laturetket oli myös kunnianosoitus paikalliselle hiihtosankarille) ja hölkätä luonnossa, metsässä. Ratahölkkiä inhosin. Ihme menoa on se että jos on kilometri kouluun niin äitee tai iskä kuskaa autolla. Tai että mennään jonnekin treeneihin - autolla. Ja nuoret ihmiset ( täällä taloyhtiössä) kulkee hissillä, kun kerroksia on neljä. Mutta nyt siis ei kertakaikkiaan, tämä nyt sitten on kun päivät menee sekaisin ja vielä aamut ja illat. Menin merisään jälkeen nukkumaan ja heräsin äskön....telkkarista tulee Emmerdale. Soittelin äiteelle että mitä Kauniissa ja Rohkeissa tapahtui ( kun se tulee ennen Emmerdalea)...ai nyt on lauantai!!!! ja vielä aamu 😄 Emmerdale tulee uusintana....
Kirjoitettu 8. Helmikuuta, 20251 vuosi 17 tuntia sitten, VesaP kirjoitti: Joo, hiihdit vain pienenä penskana 50km kouluun päivittäin kun muut vietiin auton takapenkillä sipsiä mumssuttaessa. Ei siis yhtään mitään reeniä oo vaatinut ei. Se on vähän sama kun joku 20 vuotta maailman kärkitasolla maratoonia vaikka juossu vaihtaa ultrapyöräilyyn ja sijoittuu hyvin jo ekassa kisassaan niin voi siinä naureskella "Ei oo tarvinnut kyllä mitään näihin reenata, tää oli vasta viides kerta ylipäänsä kun pyörällä ajan". Yhden ainoan kerran isä tuli töistä ja kuskas mut kouluun, oli jotain terveysongelmaa mutta kouluun piti päästä. Toisen kerran, oli koulun hiihtokisat ja - joku oli käyny rikkomassa mun suksien siteet ( syy ihan selvä...) isä toi mulle toiset sukset ja - voitin koulun hiihtokisat. Mutta kun nyt lukee miten nää huippu-urhelijat harjoittelee, niin mä oikeesti kävin vaan lenkillä. Hiihdossa mä vaan hiihtelin ja puusuksilla pärjäsin kun kyse oli ensisijaisesti harjoittelusta, sitten kun tuli nää lasikuitusukset ja hiihdosta tuli välineurheilua ja laihduin, niin en enää pärjänny. Hölkässä olisi pitäny tehdä jotain "vetoja" ja kilometri johonkin tiettyyn aikaan, mutta ei mulla ollu mitään ajanottovempainta, yritin vaan hölkätää hieman reippaammin... Pyöräilyssä tein oma-aloitteisesti tempoharjoituksia ja voimaa, esmerkiksi Murhamäen mäet 10 kertaa isoimmilla tuumilla ( ja polvet tykkää...) Ja sama juttu lääkiksen pääsykokeissa. Kemia, fysiikka ja biologia meni sillä että olin lukenu näitä 3 vuotta lukiossa, psykologian kirja oli eri kuin koulussa ja luin sen vaaditun psykologian kirjan 2 kertaa rannalla. Ikävä kyllä, pääsin lääkikseen 3 viimeisenä. Jos en olisi päässyt, niin en missään tapauksessa olisi yrittäny uudelleen, olisin menny ammattikouluun tai kauppaopistoon.
Kirjoitettu 9. Helmikuuta, 20251 vuosi Old School Man . Kaikki uudet jutskat ei sisäisty aina ihan eka yrittämällä. Uudet nappiloinnit vaativat aikansa, dementian ne taas palauttaakseen. Tulevaisuus on pelottavaa, mikään kun ei tule olemaan entisensä. :)
Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 20251 vuosi Miten voi olla molemmat lonkat näin kipeitä? Ymmärrän vasemman, kun kaaduin mutta kyllä kävellessä kauppaan piti kipuirvistää, senverta kipua.
Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 20251 vuosi ja että minusta tuli Erika Vikman-fani 😄 äskön myös Huomenta Suomi-ohjelmassa... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/94ec3da3-46ee-4f34-9205-ce26819d4896
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään