Kirjoitettu 28. Joulukuuta, 20241 vuosi Isä vainaa hurahti Sormusten Herroihin jo joskus 30+ vuotta sitten, kolme kirjaa. Moni kirja on tahmea aloittaa ja vaikea lopettaa Muokattu: 28. Joulukuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 29. Joulukuuta, 20241 vuosi 19 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti: Isä vainaa hurahti Sormusten Herroihin jo joskus 30+ vuotta sitten, kolme kirjaa. Moni kirja on tahmea aloittaa ja vaikea lopettaa Äijävainaata täälläkin syyttäminen asiasta heti tuoreeltaan 70-luvun alussa. Omani sain lahjaksi yläaste-ikäisenä muutamaa vuotta myöhemmin; trilogia täydennetty Hobitilla ja Silmarillionilla.
Kirjoitettu 29. Joulukuuta, 20241 vuosi Suunto Sonic kuulokkeet, joutui tilaamaan kun kaikkien valmistajien luujohdekuulokkeet loppu joka ikisestä kaupasta, ei ole enää vissiin muodissa, nuo langattomat nappikuulokkeet tuntuu olevan nyt se juttu.
Kirjoitettu 30. Joulukuuta, 20241 vuosi Pottereita kuunnelut viime aikoina. Nyt on jännät paikat, kun en tiedä onko Harri kuollut vai elossa, nukahdin taas. En tiedä monesko kirja, liekkö jo viimeinen. On kyllä ollut hidasta menoa, ja välillä todella puisia kirjoja. Saatta kyllä vaikuttaa, että pari vuotta meni Jack Reachereita kuunnellessa. Silkkaa tykitystä, voi suositella toiminnasta ja juonikiemuroista pitävälle 🙂
Kirjoitettu 30. Joulukuuta, 20241 vuosi 3 tuntia sitten, Sulo kirjoitti: Pottereita kuunnelut viime aikoina. Nyt on jännät paikat, kun en tiedä onko Harri kuollut vai elossa, nukahdin taas. En tiedä monesko kirja, liekkö jo viimeinen. On kyllä ollut hidasta menoa, ja välillä todella puisia kirjoja. Saatta kyllä vaikuttaa, että pari vuotta meni Jack Reachereita kuunnellessa. Silkkaa tykitystä, voi suositella toiminnasta ja juonikiemuroista pitävälle 🙂 Alkupään pottereissa on tekemisen meininkiä ja uuden keksimistä. Loppupäässä vaan tapellaan ja koitetaan tappaa.
Kirjoitettu 30. Joulukuuta, 20241 vuosi 7 tuntia sitten, Sulo kirjoitti: Pottereita kuunnelut viime aikoina. Nyt on jännät paikat, kun en tiedä onko Harri kuollut vai elossa, nukahdin taas. En tiedä monesko kirja, liekkö jo viimeinen. On kyllä ollut hidasta menoa, ja välillä todella puisia kirjoja. Saatta kyllä vaikuttaa, että pari vuotta meni Jack Reachereita kuunnellessa. Silkkaa tykitystä, voi suositella toiminnasta ja juonikiemuroista pitävälle 🙂 Löytyykö jostain ilmais kuuntelupalvelusta vai joutuisiko maksumieheksi jos haluaisi kuunnella?
Kirjoitettu 30. Joulukuuta, 20241 vuosi BookBeatista löytyy. Maksaa, ja hinnatkin taisivat nousta 😬 (Nämäkin) elokuvat katson, kun vakava loukkaantuminen kohtaa, enkä pysty esim. jalka katkenneenna siirtymään sohvalta työtuoliin 😝 Taisivat juuri tulla kaikki telkkarista, ihan vähän piti vilkaista. Päänäyttelijät hauskoja ihan junnuina 😄
Kirjoitettu 30. Joulukuuta, 20241 vuosi Jarlan visio äänikirjoista on kyllä mainio; en kiellä koko asiaa, radiokuunnelmiahan on ollut alusta asti. Tekijänoikeuksista tapellaan, kun kirja ja ääni ovat eri asia...
Kirjoitettu 2. Tammikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Tilattu taas kerran nettiapteekistani laatikollinen lääkkeitä. Petterille ja Riikalle taas 4% isompi siivu veroina tuostakin mitä olisi mennyt 3pv sitten. Saa yhden ratakiskon kiinnitystapin lisää tunnin junaan. Siihen maailman tärkeimpään asiaan mistä EI VOI tinkiä.
Kirjoitettu 2. Tammikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Ja nyt vielä neljä lavallista eli 96 tölkkiä tätä:
Kirjoitettu 2. Tammikuuta, 20251 vuosi Vesan innoittamana aattelin maistaa itsekin tuota. En tiedä, olisko jostain saanut vielä halvemmalla, mutta täällä oli reilun euron tölkki. Samalla tuli vähän proteiinipatukoitakin... https://www.fiksuruoka.fi/product/29540
Kirjoitettu 2. Tammikuuta, 20251 vuosi Niin ja rekulle tuli ostettua 2x9kg nappuloita zooplussan alennusmyynnistä.
Kirjoitettu 2. Tammikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja ^^Itsekään en just noita Celciuksen juomia ole koskaan edes maistanut, mutta törmäsin samaan about egen tölkki diiliin Fiksuruoasta joten lähti lavallisia tulemaan heti.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään