Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi ^^Ole onnellinen, sulla on hyvät ihmiset, älä ota itsestäänselvyytenä. Muokattu: 8. Tammikuuta8. Tammi, käyttäjä: tommi2
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi Ne ovat automaattisia työterveyden kanssa määritettyjä hälyrajoja, jotka vain pitää raportoida alta pois. Varhaista välittämistä, ja isompien kulujen tai murheiden välttämistä. Minullakin ollut monia, mutta ei niistä tarvitse välittää, kun on oikeasta syystä poissa. Kaippa noilla pyritään tarttumaan ajoissa "oikeisiin" syihin, kuten juopotteluun, masennukseen, kiusaamiseen jne. Alakoulussa rajat ovat muistaakseni hämmästyttävän alhalla, ja eskalaatio rajua.
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi 1 tunti sitten, VesaP kirjoitti: Noilla ylityötunneilla... Nykyisissä hommissa ei onneks tarvi enää venyä tuollai, kun en ole suoraan esim. asiakkaiden kanssa tekemisissä. Nyt noi ylityöt pyörii jossain 50-100h/v nurkilla ja niitä voi ottaa sitten sopivasti vapaina aina silloin tällöin. Nytkin joulutauoksi sai mukavan 20.12. - 6.1. kun poltti liukumia pois. Eipä noita aina ole rahana saanut, ellei firma oo todennut, että lisää tulee koko ajan ja wanhoja ei ehdi vapaina käyttää. Yks vuosi, kun oli tilanne käyttää liukumat pois (niitä tais olla juurikin joku 400+h silloin), niin kysyin toimarilta kesäkuun alkupuolella, että haluaako hän mun olevan kesälomat ja liukumat putkeen pois vai oonko kesälomien jälkeen loppuvuoden 2-3pv/vko töissä. Hän sanoi, että oo putkeen, niin hän tietää, että kun päivä x koittaa, niin oon taas rivissä 100%. Oli hauska sanoa kollegoille kesäkuun puolivälissä, että nähdään lokakuussa 😄 Se kesä menikin sitten mökkiä rakentaessa.
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi Taannoin vastaavilla kertymillä oli erittäin miellyttävää kuitata irtisanomisajan työvelvoite, kerralla.
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi Joissain piireissä jos tulisi irtisanominen niin talutetaan ovesta ulos samantien, ei anneta edes mahdollisuutta tehdä mitään duunia enää sen jälkeen. Kerran vein kolleegan ovesta ulos hänen pyynnöstään kun ei halunut ymmärrettävästi vaivata entistä esihenkilöään enää potkujen jälkeen (meillä siis ei konttorilla pääse ovista läpi, edes ulos, ilman oikella lailla koodattua avainta). Karua hommaa, olet täysin töissä (ollut vuosikymmeniä) ja sit sulle napsahtaa palaverikutsu ja siitä muutama minuutti talutetaan ovesta ulos. Siinä kiitos vuosien selkänahasta työpanoksen repimisestä jne. Ei paljoa painanut. Muokattu: 8. Tammikuuta8. Tammi, käyttäjä: VesaP
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi Joskus back in the days Sonera-aikaan ihmiset sijoitettiin "osaamiskeskukseen" , kun omasta tai yrityksen halusta poistettiin vakiokalustosta. Mulla oli asiantuntijarooli silloin ja kun ilmoitin taas yhden YT-kiekan jälkeen, että mä voisin poistua tällä pysäkillä, niin soittoja tuli liiketoimintajohtoa myöten, että älä mee, mutta sitten kun sijoituin hetkeksi tuonne osaamiskeskukseen, niin siellä käsittely oli juurikin tuollaista "vanki 27634" - tasoa 😄 Toi tais olla perustettu jonkun koukeron takia, ettei etelärannassa (vai missä ne liitot ovatkaan) mee viineri väärään kurkkuun. Tuolta ilmeisimmin jotkut jopa sijoitettiin muihin tehtäviin talon sisällä, mutta paljon oli meitä, jotka odottivat, että vuoden liksa ja lähtolupa tulee. Työpaikalle piti tulla, mutta työvelvoitetta ei ollut. Autoin sitten aikani kuluksi kollegoja heidän hommissaan tuon pari viikkoa, jotka tuohon joukkioon kuuluin. Kuriositettina vielä se, että sen hetken liukumia ei tarvinnut kuluttaa pois vaan ne maksettiin ylitöinä. Ihan älytön juttu kaikkineen, mutta joku varmaan siitäkin sai sulan hattuunsa...
Kirjoitettu 8. Tammikuuta8. Tammi 6 tuntia sitten, VesaP kirjoitti: Joissain piireissä jos tulisi irtisanominen niin talutetaan ovesta ulos samantien, ei anneta edes mahdollisuutta tehdä mitään duunia enää sen jälkeen. Kerran vein kolleegan ovesta ulos hänen pyynnöstään kun ei halunut ymmärrettävästi vaivata entistä esihenkilöään enää potkujen jälkeen (meillä siis ei konttorilla pääse ovista läpi, edes ulos, ilman oikella lailla koodattua avainta). Karua hommaa, olet täysin töissä (ollut vuosikymmeniä) ja sit sulle napsahtaa palaverikutsu ja siitä muutama minuutti talutetaan ovesta ulos. Siinä kiitos vuosien selkänahasta työpanoksen repimisestä jne. Ei paljoa painanut. yhdelle kamulle tuli kesälomalla tekstiviesti "ei tarvi tulla enää töihin". Mulla oli edellisessä duunipaikassa mukavia pomoja, yksi ohjeisti kesän duuniksi "lue vaikka lehtiä" (mä olin saanut tiimihommasta oman osuuden jo valmiiksi). En kuitenkaan jaksanut, vaan kyselin kollegoilta mitä hyödyllistä voisin tehdä. Syksyllä palaverissa, missä oli isot pomot paikalla, pomo kysyi multa "mitäs sä oot koko kesän tehnyt". Oli kiva kertoa mitä kaikkea, meni pomolla jauhot suuuhun. Melkonen ansa.
Kirjoitettu 10. Tammikuuta10. Tammi Ihmetyttää, tai oikeastaan huolettaa, tuo Saarion tilanne. Satuin kuulostelemaan hänen terveisensä joskus pari päivää sitten. Valitteli olosuhteita ja oli syvästi huolissaan edessä olevasta 30 m/s myrskyä. Sen jälkeen tosin olisi suotuisat kelit eteen päin. Mutta nyt on patti heittänyt volttia ja vaurioitunut, sekä täyttynyt vedellä. Rahtialus matkalla apuun, toivottavasti ehtii. Muistuu mieleen Tapio Lehtinen ja Asteria veneen täysin yllättävä ja pikainen uppoaminen viidessä minuutissa, sekä pelastautuminen lautalle aivan viimehetkellä. Mies noukittiin turvaan seuraavana päivänä. Melkoisia merikarhuja Saarinen ja Lehtinen.
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi ^ Saario on kuulemma poimittu jemmaan johonkin laivaan turvaan. Mutta se mikä nyt viimeisen parin kuukauden aikana on entistä enemmän ihmetyttänyt on se, kuinka kommentointi vastaantuleviin asioihin heilahtaa heti kaikkiin ääripäihin korttien ja lippujen liuhuessa, ja sellainen rationaalinen keskustelu jää anteeksipyyntövaateiden ja vastaavasti taas siitä nousseiden ääripääkommenttien jalkoihin? Ihan sama onko kyse lastenlauluyhtyeestä, maajoukkueurheilijasta, tai oikeastaan lähes mistä tahansa lehdistön nostamasta aiheesta... Tää postaus on tarkoituksella ei-poliittinen, jos tästä saataaisiin vaikka aitoa keskustelua aikaan. Ihmetys on siis se, että nykyään ei tunnuta suvaitsevaisuuden nimissä ymmärtävän tai suvaitsevan muita kuin oman kuplan asioita ja toisen ajattelumallin kommentit ansaitsevat vähintään tappouhkauksia tai jotain muuta vastaavaa? Onko se somehuomion saamisen tarve johtanut siihen, että vain riidankylväminen tuottaa tarpeellista tyydytystä? ja jos joku haluaa vetää tähän politiikan mukaan, niin tiedätte minne siirtyä 😉 Muokattu: 11. Tammikuuta11. Tammi, käyttäjä: concorde
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi Kun takaisinkytkentä ei ole kunnossa, vahvistus ajautuu laitoihin.
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi Että mikähän soppa tästä digipostista onnistuneesti leivotaan? Se ihmetyttää ja hirvittää. Kaikki merkit ovat ilmassa, mutta kuinka paljon tästä onkaan ihmisiä valistettu ja tiedotettu? Iltapaskoissa asia on vilahtanut pariin kertaan, ja siinä kaikki. Ne, jotka ovat jutut klikkanneet, tietävät asiasta jotain – muut eivät sitäkään. Mennään varmaankin perinteisen IT-uudistuksen tapaan. Sähköpostiin varmaankin kilahtaa viesti, jossa kerrotaan muutoksesta ja todetaan, että uuden postilaatikon kirjautumis- ja muut ohjeet löytyvät sieltä uudesta postilaatikosta. Ja oletettavasti sieltä löytyy jonkun IT-hemmon muotoilema hieno ohje alan termejä käyttäen, josta tavikset eivät ymmärrä tuon taivaallista. Jutussa mainitaan joku Kirva-postilaatikko, josta en ole koskaan edes kuullut, ja sitten on suomi.fi-postilaatikko, jota aina tuputetaan tunnistautumisen yhteydessä. OmaPosti on sentään itselle tuttu jo kymmenen vuoden ajalta. Mutta kaikkiaan kolme (!) uutta postilaatikkoa ei kuulosta mitenkään hyvältä. Näiden muistaminen ja löytäminen tulee olemaan monelle hankala paikka, etenkin niille, jotka eivät hallitse selaimen suosikkilistoja ja hoksaa lisätä palveluita sinne heti. Sitten on vielä niitä, joille jo pelkkä sana ”selain” kuulostaa oudolta, vaikka nettiä satunnaisesti selaimella käyttäisivätkin. Itse uskoisin tuosta selviytyväni, mutta alkuvaiheessa tulee varmasti kämmejä. Olen viritellyt kaikki tapahtumat e-laskuiksi, ja on äärimmäisen harvinaista, että tulee jokin uusi laskuttaja. Mutta sitten kun sellainen jatkossa ilmaantuu, se uusi eka lasku meneekin jonnekin hevon vittuun – ja siinä on kaikki edellytykset mennä pieleen. Ihmiset kuitenkin ikääntyvät, ja oma toimeliaisuus alkaa hiljakseen ja huomaamatta rajoittua. Nykyisin omaiset voivat tarkistella paperiset laskut ja tiedoksiannot sekä autella asioissa eteenpäin. Jatkossa tämä portti sitten sulkeutuu, ja postit alkavat vain kertyä sinne postilaatikoihin, kuten myös maksamattomien laskujen karhut, kunnes vouti sitten soittelee ovikelloa. Olin käsityksessä, että muutos tulee vuoden vaihteessa, mutta lehtijutun mukaan näin ei tapahtunutkaan. Muutokseen valmistautumista ei helpota se, että ajankohta on epäselvä. Sen oli määrä toteutua maanantaina 12. tammikuuta, mutta hallituksen esitys on vielä eduskunnassa. Esityksen käsittely jatkuu eduskunnan istuntotauon jälkeen helmikuussa. Nyt muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 aikana. Anoppilassa oli jotain tietoa asiasta. Nyt siellä on tilanne, jossa anoppi ei uskalla kirjautua Omakantaan tarkistelemaan tietoja, koska pelkää sen aktivoivan muutoksen. Ei ole sähköpostia eikä älypuhelintakaan, ja se tietysti lisää hämmennystä tilanteessa entisestään. Kuvailisin siellä vallitsevaa ilmapiiriä sanalla HÄTÄ! Varmasti ei ole ainoa talous samanlaisin ajatuksin. Vuodenvaihteessa siis tuli – tai piti tulla – tämä merkittävä muutos, josta ei ole virallisella tasolla kerrottu käytännössä yhtään mitään. Oma lukunsa ovat sitten nämä huijarit, joille luodaan mainio alusta toiminnalleen. Näillä on jo valmiina omat tunnistautumislinkitetyt kalastelukirjeensä. Ironista onkin, että muutosta perustellaan juuri turvallisuuden parantamisella. https://www.is.fi/digitoday/art-2000011734165.html
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi 17 minuuttia sitten, concorde kirjoitti: ^ Saario on kuulemma poimittu jemmaan johonkin laivaan turvaan. Mutta se mikä nyt viimeisen parin kuukauden aikana on entistä enemmän ihmetyttänyt on se, kuinka kommentointi vastaantuleviin asioihin heilahtaa heti kaikkiin ääripäihin korttien ja lippujen liuhuessa, ja sellainen rationaalinen keskustelu jää anteeksipyyntövaateiden ja vastaavasti taas siitä nousseiden ääripääkommenttien jalkoihin? Ihan sama onko kyse lastenlauluyhtyeestä, maajoukkueurheilijasta, tai oikeastaan lähes mistä tahansa lehdistön nostamasta aiheesta... Tää postaus on tarkoituksella ei-poliittinen, jos tästä saataaisiin vaikka aitoa keskustelua aikaan. Ihmetys on siis se, että nykyään ei tunnuta suvaitsevaisuuden nimissä ymmärtävän tai suvaitsevan muita kuin oman kuplan asioita ja toisen ajattelumallin kommentit ansaitsevat vähintään tappouhkauksia tai jotain muuta vastaavaa? Onko se somehuomion saamisen tarve johtanut siihen, että vain riidankylväminen tuottaa tarpeellista tyydytystä? ja jos joku haluaa vetää tähän politiikan mukaan, niin tiedätte minne siirtyä 😉 Kun alkaisi tutkimaan ilmiötä, niin luultavasti somettajat saataisiin jaettua ryhmiin. Kenties jopa Kari Suomalaisen mummoanalyysin tavoin. Kilttimummo, kärttymummo, kuolemanmummu, könttimummu jne. Kysyin ensin googlelta ja sitten geminiltä puuttuvista mummoista. Eri vastaukset !
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi Miksiköhän kirjepostihuijauksia ei kauheasti ilmeisesti ole ollut (tai sitten vaan en ole kuullut)? Pari vuosikymmentä sitten laajalla jakelulla tipautettu vitosen lasku tyyliin "kierrätysvero" olisi poikinut varmaan ainakin 40% maksajia. Joku kiva nettisivu siihen vielä mikä sanoo "kertaluonteinen maksu kuittaa tulevat vuosimaksut tai sitten voit valita vuosittain indeksillä nousevat maksut, tämän vuoden maksu 3e".
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi Onhan näitä ulko-ovelle tulijoita temppuineen. Meillä käy vain jehovat ja raksa-alan suoramyyjät. Muija on maatilalta kotoisin. Tuo puhui, että mannet tulivat toisinaan isolla porukalla. Toki pitsimyyjät olivat käyneet meidän edellisen talon pihassa, kun oltiin poissa.Tallin eteen murskepihaan jätetty pesuletku kalliin pesusuuttimen kanssa oli kadonnut. Kysyin vastapäiseltä naapurilta, onko näkynyt ketään - tuo kertoi pitsikauppiaista. Muokattu: 11. Tammikuuta11. Tammi, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 11. Tammikuuta11. Tammi ^Noita on paljon, pelottelevat aina jollain ja luovat kiireen tuntua kalliiseen operaatioon. Ilmaista tutkimusta.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään