Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 20232 vuotta Tuo koivusiirappia on ihan oikeastikin päällikkötason tuote. Athabascojen Chief Gary Harrisonin uuttamaa ja rouvalle työn kautta kulkeutunutta. Väitti mammalle miehesi arvostavan tuotetta😋 Muokattu: 24. Kesäkuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 20232 vuotta Pitkästä aikaa tein ribsejä, mutta vähän lyhyen kaavan mukaan (1½h uunia ja sitten grilliin). Ihan OK, mutta taitaa seuraavaan kertaan mennä taas tovi.
Kirjoitettu 30. Kesäkuuta, 20232 vuotta Just harkinnnut samaa. Ribsit olis 8 euroa kilo k-kaupassa kun tarjouskyltin näin. Vuosia edellisestä kerrasta kun laitoin itse. Enkä tiedä missä muodossa niitä siellä lihatiskillä edes myydään. Eikai ne marinoituja voi olla jos niitä pitää keittääkin ensin ikuisuus ennen grilliin laittoa. Tässä kuvia tästä mun 10 vuotta vanhasta weberistä. Uudet noi polttimonsuojat (pintaemaloitu paistoritilä poissa edestä kuvaa varten), sekä tuo ylätaso. Tehtynä myös pesu ulkopuolelta ja yö- ja talviunia varten uusi peite. Muokattu: 5. Heinäkuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Densen
Kirjoitettu 30. Kesäkuuta, 20232 vuotta Kirjoittaja Miksi niitä kylkiluita kovaan hintaan tulille? Kylkihän pitää alkujaan luut, lihan ja ihran . Kauppias vuolee puukolla siitä erilleen luut 8 €/kg lihat 7 €/kg ja ihra 6 €/kg. Itse laittelen nuita hyvin harvakseltaan, mutta aina on ollut tuo luuton lihanpala, nyt reilu puolikilonen kaapissa vartoomassa tulille laittoa. Parhautta toki olisi tuo, jossa vielä nuo kaikki kolme osaa toisissaan erottelematta. Muokattu: 1. Heinäkuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 20232 vuotta Tänään vuorossa about 600g lohipalanen. Pari kierrosta foliota ja puoli tuntia niskassaan mausteina suola, pippuri, sitruuna ja valmistuttuaan päälle vähän tilliä. Pitäis toimia uusien pottujen kaverina
Kirjoitettu 5. Heinäkuuta, 20232 vuotta Oli viime viikolla kaverilla terassijuhlissa paitsi kaasugrilli ja hiiligrilli niin myös tällainen Kardinaali. Tosi hieno tuollainen terassin keskellä oleva näyttävä vetonaula jonka ympärille pääsee fiilistelemään paitsi kokki niin vieraatkin. Pieniä koivuklapeja poltettiin tuolla keskellä ja ruuat grillattiin sitten tuolla ympäri kiertävällä levyllä joka siinä kuumenee. Ovat kuulemma paistaneet siinä myös lettujakin. Ongelmana vain hinta... Jää minulla hankkimatta. Itse miettinyt tän 10 vuotta vanhan weberin kaasugrillin kaveriksi kolmenkympin pallogrilliä. Pallohiiligrillilläkin kun siellä grillattiin lihaa, niin hieno maku tuli siihen. Lihat oli siinä savustumassa heti grilliä sytytettäessä ja savun maku maistui siten lihassa. Ja hiilien sytytys tehtiin vuolluilla koivukiehisillä jottei sytytysnesteen käryt tartu ruokaan. Toimi!
Kirjoitettu 2. Elokuuta, 20232 vuotta Sain lahjaksi ilmeisen hienon Barolon, joka varmaan vaatis vähän tiukemman piffin kaverikseen... En ole vielä suunnitellut, mutta heitelkää ehdotuksia? Mä en ole mikään superkkokki, mutta ohjeita osaan noudattaa
Kirjoitettu 2. Elokuuta, 20232 vuotta 1 hour ago, concorde said: Sain lahjaksi ilmeisen hienon Barolon, joka varmaan vaatis vähän tiukemman piffin kaverikseen... En ole vielä suunnitellut, mutta heitelkää ehdotuksia? Mä en ole mikään superkkokki, mutta ohjeita osaan noudattaa Manchego-juustoa tuon oheen. Voimakas viini, voimakas juusto. Vaihtoehtoisesti cabrales-juustoa joka on aika vahva sinihomejuusto...mulla on sitä tuolla jääkaapissa, tuo nekku tänne ja mä paan juustot 😁 Grillauksen sijaan ehkä joku pataruoka, sellainen hiljaisella tulella tuntikausia kypsytetty? Villisikaa harkitsisin, näillä hoodeilla sitä löytyy helposti. Härän hännästä saa myös ihmeitä aikaan padassa.
Kirjoitettu 2. Elokuuta, 20232 vuotta Camping lenkki vois sopia ton kanssa Bicin inspiroimana ehdotan viiden tunnin ragua: ostat jotain esim. kyljyksiä, sitten mausteisia (raaka)makkaroita, kattilan pohjalla vähän oliiviöljyssä käräytät sipulia ja valkosipulia, sitten paseerattua tomaatti 4-6 purnukkaa riippuen satsista, lihat perään ja annat kiehua hiljaisella tulella sekoitellen viisi tuntia. Tarjoa pastan ja juustoraasteen kanssa. Voi heitellä suolaa ja pippuria, jos makkaroissa ei itsessään ole tarpeeksi. Kai tota voi grillissäkin keitellä, mutta tekisin liedellä ite...
Kirjoitettu 2. Elokuuta, 20232 vuotta 37 minutes ago, tommi2 said: Kai tota voi grillissäkin keitellä, mutta tekisin liedellä ite... Wanhemmiten sitä oppii ainakin sen että mitä vähemmän sotkee, sitä vähemmän joutuu siivoamaan. Siksi Crock-Pot rulez OK. Pataruuan plussa on myös se että hieman halvemmastakin lihasta tulee hyvää, aikaa se toki vie. Voishan tuossa tietysti vetää mutkat suoriksi ja ostaa punalaputettua hunajamarinoitua broileria punkun kylkiäiseksi 😎 (Aistin vahvan tarpeen reseptiketjulle...) Muokattu: 2. Elokuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: bici74
Kirjoitettu 3. Elokuuta, 20232 vuotta Mä en ole ikinä tehnyt pitkään (vähintään tunteja) haudutettua pataa. Mutta tekis mieli kokeilla. Toisaalta harmittaa jos menee pieleen. Edellisen duunipaikan viereisessä lounasruokalassa (Sapusca Myyrmäessä) tarjosivat välillä rosmariinilammaspataa joka oli törkeän hyvää. Jouni-kokki kertoi edellisenä päivänä aloittaneen aina työstämisen. Sapuscasta löytyy muutamia lehtijuttuja. Tämä turkkilaistaustainen omistaja oli aina myös itse paikalla hoitamassa hommia ja ohjaamassa tekijöitään. https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000009334091.html https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/3881728 https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1239854 Tuo vikan artikkelin homma oli paha. Hän kertoi meillekin tosiaan ostaneensa aivan mielijohteesta ihan siitä vierestä sen toisenkin ravintolatilan ja eihän se homma toiminut. Käytiin pari kertaa kokeilemassa mutta Sapusca oli parempi (alle 100 m päässä) ja varmasti pienemmällä tilavuokralla/kustannuksilla) kun uusi paikka oli Myyrmannin kauppakeskuksen sisällä. Hankinta meni jotenkin niin, että herra kävi yhdessä muiden Myyrmannin lähistön yrittäjien kanssa kauppakeskuksen vastuuhenkilön kutsumana tutustumassa kauppakeskuksen tiloihin ja yrittäjiin ja päinvastoin. Ja siellä kerrottiin että tällainen tila olis tässä vapaana ja kaveri sitten päätti suoriltaan, että no otetaan pois. Tyyliin saman tien löi enempää miettimättä kiinni. Ja ketuiksihan se meni.
Kirjoitettu 3. Elokuuta, 20232 vuotta 2 hours ago, Densen said: Mä en ole ikinä tehnyt pitkään (vähintään tunteja) haudutettua pataa. Mutta tekis mieli kokeilla. Toisaalta harmittaa jos menee pieleen. Edellisen duunipaikan viereisessä lounasruokalassa (Sapusca Myyrmäessä) tarjosivat välillä rosmariinilammaspataa joka oli törkeän hyvää. Jouni-kokki kertoi edellisenä päivänä aloittaneen aina työstämisen. Kliseisesti: netti on täynnä ohjeita. Aikaa pitää varata eikä aina tule valmiiksi tietyllä kellonlyömällä. Ohjeistettua lämpötilaa tulee noudattaa (uunissa kuulemma helppoa) ja nesteen määrää tarkkailla. Kokeile ihmeessä, pidä myös Plan B jos syömäkelvottomaksi menee (tässä en ole koskaan onnistunut).
Kirjoitettu 3. Elokuuta, 20232 vuotta 2.8.2023 klo 17.23, concorde kirjoitti: Sain lahjaksi ilmeisen hienon Barolon, joka varmaan vaatis vähän tiukemman piffin kaverikseen... En ole vielä suunnitellut, mutta heitelkää ehdotuksia? Mä en ole mikään superkkokki, mutta ohjeita osaan noudattaa Tuhtia pataa se vaatii. Toki pihvikin menee. Näin grillikautena iron flat steak on ollut hyvä epeli. Hyvin marinoituna lähes raakana nautittava. Itse olen käyttänyt lahjuksena saadusta opuksesta kaivettua jamaican jerk-mallista. Kaivan linkin, jos löydän..
Kirjoitettu 24. Lokakuuta, 20232 vuotta Otin grillistä valurautaparilan sisälle talveksi ja aloin nyt huoltamaan sitä. Pinnalle kun on kertynyt rasvasta ja ruuista "pinnoite" joka oli halkeilevaa epätasaista mustaa "hiiltä". Siitä irtoaa ruokiin niitä lastuja ja pinta ei tosiaan ole tasainen. Kova homma on rapsuttaa lastalla! Pitäisköhän lopuksi hioa vielä hiekkapaperilla? Ja miten mä nyt tuon otan uudelleen käyttöön? Kerros silavaa ja kuumennus uunissa? Vai vain rypsiöljyä kerros talouspaperilla pintaan ja säilöön talven ajaksi? Muokattu: 24. Lokakuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Densen
Kirjoitettu 24. Lokakuuta, 20232 vuotta Painepesurin turbosuutin on kova sana. Sillä lähtee laastikin seinästä. Satasen pesurissa ei vielä tule sellaista mukana. Mites teräsharja toimisi jälkihoidon osalta ?
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään