Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Jos huusholliin tulee langaton reitin/modeemi, eli siihen kuidun jatkeeksi, niin miksi joka kammariin sitten vielä erikseen töpselit? Oma tietämys ei riitä, varmaankin ihan järkiratkaisu, tai sitten kuituyhtiön tekemä Hallituksen vedätys ja business as usual eli myyty kaikki mahdollinen? Toki, nyt on kuituverkoilla kuhinaa. Joku valopää vetää velipojan torppaan kuidun ilmaiseksi ja ilman kk maksua, että jos vaikka sitten joskus. Joku tämän rallin lopulta maksaa ja suuri huoli, että Valtion kukkaro näistä osansa maksaa. Olikohan se Ahon Hallitus kun joskus päätti, että kuitu on vedettävä jokaisen torpan seinään pohjoisen perukoita myöten. Kustavissa jopa joka mökki kuidutettiin. Jengi silti roikkuu 4G verkossa, kun ei se kuitu siellä merellä kumminkan mittä kuulu. Epäilen poromiehille samoja pulmia Että jossakin sitä rahaa on, tulkaa ja hakekaa! Mutta muistakaa syyttää Carunaa korkeista siirtomaksuista Modeemin valintaan varmaankin taloyhtiötä ohjeet. Meillä tulee kuitu talon puhelinjakeskukseen ja sieltä vanhoilla lankapuhelimien kuparilla huusholleihin vakiona 30M ja kuvetta kaivamalla kiihdytettävissä 100M asti. Modeemin tyyppi on VDSL2 meidän tapauksessa ja kytky seinään sillä 3-nap puhelintöpöllä. Muokattu: 10. Lokakuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Jotain onnistumisen tutinaa täällä ton WIN 11 uudelleen asentamisen kassa. Läpiheittoprojekti ei sekään ollut. Suora asennus, se helpoin, jotenkin se eteni ja päättyi - eikä mitään tapahtunut. Sitten asentelin jonkin asennusohjelman ei sekään oikein lähtenyt tulille. Sitten olin että asennetaan sitten se ISO asennus USB tikulle, jonka vaatimuksena min 8G tikku. Formatoin 32 G tikun ja tökkäsin koneeseen. 4G latauksen jälkeen ilmo, että tallennustila loppu. Toistin operaation ja sama lopputulos. Sen jälkeen latasin tikulle jonkun toisen asennusohjelman ja sieltä setuppi.exe tulille ja homma hoitui ihan vain vierestä seuraten Ei edes keycodea kysellyt ja kaikki sovelluksetkin entisellään. Defenderkin on myös pysynyt (toistaiseksi) ihan hiljaa. Ostinko sittenkin turhaan uuden lisenssin, eli se kinuskien keycodi kuitenkin rokkaa edelleen? No, mitäpä tuon on väliä, jos toimii. Täytyy jossain välissä skannata nuo koodit mitä siellä käytetään ihan vain backupiksikin. Ylimääräisen WIN 11 lisenssin voin hyödyntää tulevassa pöytäkoneen rautapäivityksessä sitten joskus 1-2 vuoden sisällä. Tai ehkä aikaisemminkin jos tylsyys meinaa iskeä.
Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 20241 vuosi 1 hour ago, Jopotuinen said: Olikohan se Ahon Hallitus kun joskus päätti, että kuitu on vedettävä jokaisen torpan seinään pohjoisen perukoita myöten. Kustavissa jopa joka mökki kuidutettiin. Jengi silti roikkuu 4G verkossa, kun ei se kuitu siellä merellä kumminkan mittä kuulu. Epäilen poromiehille samoja pulmia Kun Suomen puhelinverkkoa dikitoitiin (kvg Nokia dx200), yksimuotokuitua vedettiin jokaiseen kuntaan ihan simona ja kuitu päätettiin harmaisiin boxeihin, joita vieläkin löytyy ja niiden kuitu saattaa vieläkin toimia. Osa kuiduista katkottiin, mutta tiede ei osaa selvittää, miksi tätä valmiiksi vedettyä kuituverkkoa ei haluttu hyödyntää vaan jokainen teletoimija on vetänyt uutta kuitua järkyttävin kustannuksin. Asiakashan aina maksaa.
Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Jaahas, Defenderi heräsi, tuo aktivoinnin ohituskalu siellä edelleen jossain, kuten aavistelinkin kun ei aktivointikoodia kysytty. Eipä tuo nyt isohaitta, taustalla nyrkkeilee Defenderin kassa, mutta voisi olla ilmankin, kun se uusi lisenssikin nyt. Kyllähän tuon tuolta pois saa, jahka tässä nyt vaan joutaa. HackTool /AutoKMS on virustorjuntaohjelmien, kuten Microsoft Defenderin, käyttämä tunniste, joka viittaa ohjelmistotyökaluun, joka automatisoi Microsoftin ohjelmistojen (kuten Windowsin tai Officen) aktivoinnin ilman virallista lisenssiä. Tämä työkalu liittyy usein piratismiin, koska se ohittaa lailliset aktivointimekanismit.
Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja ^^ Jaahas, niinkös siinä sitten kävikään. Business as usual och dunaren betalar igen. Ja sitä paitsi, kaikki terveysihmiset toitottavat kokoajan, että lisää kuitua, lisää kuitua! Muokattu: 10. Lokakuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 11. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja No, nyt on jumpattu tuo Office 365 uusinpaankin koneeseen. Suuryrityslisenssin kanssa ollut jo pidempään ongelmaa, kun se on alkanut tivaamaan pääkäyttäjän salasanan uudistamista. Taustalla ollut epäilys, että ottavat lisenssin pois ja kikkailevat sen tuolla salasanan vaihdoksella. Lisenssi näyttäisi sisältävän 5xPC, 5x tabletti ja 5x puhelin ja olikohan vielä, että 5x kannettava. No, olihan tuossa jumppa kyllä kerrakseen. Ekaksi olisi pitänyt löytää paikka, mistä ladata ohjelmistopaketti, sitten keksin kysäistä sitä tekoälyltä ja tämähän tieskin oikean paikan. Sinne piti sitten kirjautua pääkäyttäjänä, jonka jälkeen alkoikin pakotettu salasanan vaihto, joka sujuikin mutkitta - aluksi. Tämän jälkeen alettiin tivaamaan tunnistautumista ja käskettiin tehdä se Authenticator puhelin Apilla. Onnekseni luurissani sattui tuo olemaan ja johonkin sitä kerran aiemmin joutunut käyttämäänkin, tiesin siis mistä suunnilleen kyse. Puolenkymmentä kertaa yritä/erehdy QR koodi ja tunnusluku sähläyksen kautta homma lopulta läpi. Sitten vielä koneella kirjautuminen käyttäjätunnuksilla MS tilille ja voilá, se oli siinä. Taustalla tuolla vielä aiheuttaa omaa sotkuansa, kun joskus vahingossa ottanut jonkin vuodenmittaisen Home lisenssin ja se elää sitten siellä taustalla omaa osta-osta elämäänsä. Tarttis koettaa jumpata nekin rippeet sieltä jotenkin pois häiritsemästä. Joskin siellä vilahti jossain, että voimassaolo päätyy 15.10. mutta saattoi johtua siitä, ettei tuota oltu vielä aktivoitu. No, sittenhän tuon näkee.
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Tässä nyt päivän jumpannut kolmen koneen parissa tuon Office 365 kanssa, että saanut sähköpostit mieluisaksi ja ne mainokset sieltä veke. Juuri kun luulin kaiken olevan reilassa, läppärissä word ja excel alkoivat valittamaan käyttäjästä ja kehottivat kirjautumaan uudelleen, mutta ei mitään apuja. Oliskos siellä MS palvelin mennyt sitten jotenkin solmuun, kaikilla muilla laitteilla sovellukset toimivat. Täytyy huomenna vilasta uudelleen tai ajaa sinnekin setuppi uudelleen. Tabletti pitää vielä jossain välissä tsekata, mutta se taisi jo alkujaankin olla reilassa. Sotkua tässä aiheuttaa ilmeisestikin Outlook classic ja Outlook verkko sovellukset ja niistä sitten vielä ne uudet versiot. Lisäksi taustalla joku kymmenkunta vuotta vanha läppärin yhteydessä vahingossa ostettu (Gigantin ujuttama) vuoden mittainen Family joka siellä sotkee taustalla ja yrittää aina välistä myydä itseään. Pöytäkone tuli lähes reilaan kun ajoin asennusohjelman uusiksi poistamatta vanhaa asennusta. Jotain pulmaa siinäkin tuli, kun asennus pysähtyi 90% tuntumaan. Käynnistin koneen uudelleen setuppi suoritti asennuksen loppuun. Mutta nyt tämä uusi sähköposti on mukava, sieltä on karsittu kaikki yläreunan turhat röyhelöt pois. Näkymä on nyt miellyttävä. Toki käyttöönotto olisi voinut olla sujuvampaa
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Jumpan yhteydessä sain nyt myös ton uuden WIN 11 MiniPC:n sovitetuksi telkkariruudun kanssa, missä WIN 10 jäi vähän puolitiehen ja kuvaa joutui zoomaamaan hiukan (125%), koska fonttikoon suurennus ei toiminut kaikissa sovelluksissa. Mutta nytpä onnistui ja zoomaus on nyt sen 100% (suositus) mukaisesti ja fontit ovat toiseksi suurimmalla ja nyt kaikki skaalautuu täydellisesti ja kuvanlaatu parani myös. Sitten olisi tuo reitittimen kanssa puuhattavaa, pitäisi sinne saada 1TB Samsung T5 SSD vörkkimään omana pilvenä, mutta oliskos nyt niin, että vaatii liikaa poweria? Joskin 32GB muistitikku toimii kyllä, mutta kuumenee huomattavasti liittimessä ihan tyhjäkäynnillä, mikä viittaisisi virtaongelmiin USB töpselissä. Vittu näitä vehkeitä.
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi On 10/10/2024 at 7:15 PM, Jopotuinen said: Jos huusholliin tulee langaton reitin/modeemi, eli siihen kuidun jatkeeksi, niin miksi joka kammariin sitten vielä erikseen töpselit? No koska kaapeli on paras 😀. Täällä himassa kaikki mahdollinen on kaapelilla ja loput sitten langattomalla. Yksi syy on symmetrinen 1 Gbps kuitu jota ei langattomasti oikein voi täysillä hyödyntää ja toinen on naapureiden verkot samoilla kanavilla paperinohuiden seinien takana...ja näitä naapureita tässä riittää. Pöndellä sitten on reilusti vähemmän langattomia verkkoja (eli mun oma 4G-reitittimen verkko eikä muuta) mutta metriset kiviseinät blokkaa signaalit suht tehokkaasti. Mut kehitys kehittyy täälläkin päin, meidän 10 asukkaan kylään on tulossa kuitu vielä tämän vuoden puolella, ilmeisesti joku EU-säädös tämän takana. Naapurustoa moinen modernius ei kiinnosta joten mulla olisi sitten neljän kilsan mittainen kuitu omassa käytössä. Pitää jonkunlaista toimivaa langatonta ratkaisua harkita. Mun nykyinen 4G-tsydeemi ei vaan toimi. Muokattu: 14. Lokakuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: bici74
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Ja juu, nyt muistankin kuulleeni tuosta sisäverkon taajuuksien kuormittumisesta, jos muillakin on nuita samaan aikaan paahtamassa. Joskus oli puhelimessakin appi, vai oliko se tietsikalla, kun pystyi monitoroimaan eri kanavien kuormitusta tjsp., tai emmää tiiä mitä, mutta silti. Reitittimelle vaihdoin toisen virtalähteen kokeeksi, saman tässäkin papua 2,5A. Jännitteitä mittasin kuormittamattomana 12,3V molemmista, vaihdokissa oli vuotoja n. 1,3 V AC, kun orkkikksessa oli 2V AC molemmin puolin, eli hitusen parempi poweri ja tuskin juuri syy mun pulmiin. Tarttee kai aveta purkki ja zoomailla, josko löytäisi jotain komponenttipulmia tuohon kuumenemiseen, mutta tuskinpa sieltä mitään hoksii. Käsittääkseni USB:n ei kuitenkaan pitäisi käydä kuumaksi asti.
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi 16 minutes ago, Jopotuinen said: Ja juu, nyt muistankin kuulleeni tuosta sisäverkon taajuuksien kuormittumisesta, jos muillakin on nuita samaan aikaan paahtamassa. Joskus oli puhelimessakin appi, vai oliko se tietsikalla, kun pystyi monitoroimaan eri kanavien kuormitusta tjsp., tai emmää tiiä mitä, mutta silti. Puhelimessa "WiFi Analyzer" juurikin tuohon tarkoitukseen, jopa maksoin sen euron tai kaksi tuosta. Mä ennen vaihtelin omaa kanavaani mutta lopetin jossain välissä kun operaattori toi uuden reitittimen - siinä myös tuo 5 GHz -alue jossa paremmin kanavia mutta osa vanhoista laitteista ei sitä osaa ja pysyvät niillä ruuhkaisilla taajuuksilla. Laitteiston päivitys ei tule kyseeseen (ref. hellasärö).
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Tohon SSD pulmaan saattoi ratkaisukin löytyä kun aloin muistella, että pitäisi antaa purkin alustaa asema aluksi. Jotta voin alustaa kyseisen aseman, pitää se tyhjentää 58G suunnilleen tavaraa. Sopiva yhdyskaapeli puolestaan USB2 ja tyhjennys kestää nyt sitten pari tuntia. Senkään jälkeen mitään takeita, että toimii. Pääsee ainoastaan kokeilemaan ja pettymään Nykyisellään laitteen koplaus ja käyttöliittymässä apply aiheuttaa jotakin ja prosessin 50% vaiheella purkki alkaa hermostua ja 90% suorittaa uudelleen käynnistyksen ja homma tyssää siihen.
Kirjoitettu 14. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Läppärin office pulma ratkesi. Siellä kun on kokoajan ollut huutomerkki kirjautumispalleron vieressä ja kun sitä on kilkannut niin on pyytänyt kirjautumaan uudelleen sisään. No koko päivän olen rimpuillut tuon kanssa kirjautunut sisään ja ulos käyttäjänä ja pääkäyttäjänä ja herra ties minä pelsepuubina. Nut sitten sitten huomasin että siinä uudelleenkirjautumisilmon alareunassa luki pienillä kirjaudu sisään. Nyt klikkasin sitä ja ohjelma kysyi tunnuksen ja muy bien! Se oli siinä. Tähän asti siis kirjauduin aina ensin ulos ja sitten sisään, jostain syystä tämä halusikin kirjautumisen suoritettavaksi tuplana tuosta tietystä linkistä. Sähköpostikin on vielä entisensä
Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Aprikoinut tuossa nyt tuota oman 1TB pilven pol..käyttöä ja DDNS yhteyttä, että onkohan tuo millainen tietoturvariski ja ovatko hakkerit jo oven takana? Tietty tuon voi määritellä niin, että DDNS kautta etähallinta on mahdollista vain tuohon asemaan, mutta tietty tunkeutuja voi sinne pudottaa jonkin haitakkeen. Toki voi tuon installoida vain kotiverkon puitteisiin niin sitten, mutta sitten jää itsekin ihan pihalle jos on pihalla. Ehkäpä toteutankin sen niin, täytyy sitten käyttää muita pilvitallentimia rinnalla ja käyttää niitä sitten eri projekteissa. Onpas nämä nyt monimutkaisia juttuja.
Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 20241 vuosi Tää on tätä. Hakemiston otsikko voi olla kuvake, jonka alla on oma päävalikko (varastokapulassa, jossa #¤%&:n pieni fontti).
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään