Kirjoitettu 2. Joulukuuta, 20252. Joulu Kirjoittaja Häijy vaiva. Mulla löysivät sattumalta miehekkäät sappikivet ja kirjoitti pilleripurkin. Mutta oireettomana on menty siitä jo jokunen vuosi. Ilmeisesti ne ei lähde oireilemaan kaikilla ja kivet voi viedä mennessään hautaan. Tohtori tiesi, että joskus oli jotain lääkettäkin niiden sulatteluun, mutta hyöty olisi jäänyt lyhytaikaiseksi. Tiedä tuota sitten. Tarttis kai tarkistella purkin päiväys, voi olla jo kovastikin vanha.
Kirjoitettu 6. Joulukuuta, 20256. Joulu Selkäkipu iski, taas yllättäen. Aamulla oli jotenkin levotonta nukkumista, en kuitenkaan huomannut mitään normaalia aamujäykkyyttä ihmeellisempää. (ei siellä) Vasta kun menin pihalle ja arvelin ruveta laulattamaan Tilhiä niin "naps", eihän siinä, loppu päivä mentykin rauhaksiin. Kävin koirulaisen kanssa tallustelemassa, muutamaan otteeseen vihlas tosi ilkeästi ja polvet jo vähän notkahtelivat... Kirosin mielessäni et stana jos leikkaa kiinni niin sit ollaan täällä tien poskessa nutullaan. Sinänsä tuttu vaiva joka iskee silloin tällöin. Onneksi ei oo vuosiin mennyt ihan tilttiin -> sänkypotilaaksi kun jalat menee alta. Nyt vaan pitää pysyä liikkeessä. Makoilu tähän ei auta, pahenee vaan. Jos ei pahene niin fillarointikin jeesaa. Muokattu: 6. Joulukuuta, 20256. Joulu, käyttäjä: Olutmoottori
Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20258. Joulu Mulla on välillä samanlaista. Aivan sänkyyn / lattialle en ole jäänyt jumiin yhtäkkisen kivun iskiessä mutta tyyliin istumaan käyminen tai housujen tai sukkien pukeminen on ollut pahimmilla hetkillä hyvin vaikeaa. Ja toistaiseksi oireet ovat aina menneet hissukseen ohitse ja lääkkeenä käyttänyt juurikin rauhallisiä kävelylenkkejä. Aluksi hyvin lyhyitä ja hiljalleen pidempiä. Ja särkylääkettä, jotta kipu pienempi ja jotta ei varo liikaa vaan pystyy käyttämään kehoaan. Ja se on kyllä jännä miten se joskus yhtäkkiä vain tuleekin. Hyvin mitättömässä tilanteessa. Ja joskus on tosiaan itselläkin ollut edellisenä päivänä tai aiemmin samana jäykkyyden tuntua.
Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20258. Joulu Täällä oli myös vastaavia vinkeitä vuosikymmenet. Edellisen työpaikan aiheuttamien konttorirottavaivojen vuoksi kävin taannoin "tehokuurin" rouvan suosittelemalla naprapaatilla/akupunktiohemmolla. Eipä ole tarvinnut potea enää tuon jälkeen. Tuosta on jo lähes 15 vuotta aikaa, voi olla toki sattumaakin.
Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20258. Joulu Käden kirveellä paskomisen 10-vuotispäivä. Loppupeleissä opinnot vähän viivästyivät tuolloin; toisaalta sain tuolla epäonnisella tapaturmalla hieman lisäaikaa koetellun mielenterveyden saattamiseen parempaan kuosiin. Muokattu: 8. Joulukuuta, 20258. Joulu, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 9. Joulukuuta, 20259. Joulu Kärsän kummallinen turvotus alkoi avautumaan. Erikoislääkäri Xai Grok (nimestä päätellen kiinalainen heppu) kertoi yksityiskohtia histamiiniallergiasta. Vedin illalla pienen purkin tonnikalaa ja 2 palaa arlan brittiläistä cheddarjuustoa. Juuston syömisen jälkeen tuntui välittömästi turvotusreaktio suupielessä vas puolella. Nyt aamulla on jo melko komea kärsä. Kävin useampi v sitten Husissa allergiatestissä.Siellä ei avautunut oikein mitään. Muokattu: 9. Joulukuuta, 20259. Joulu, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 9. Joulukuuta, 20259. Joulu Mulla on vaivannut akillesjänne muutaman viikon. Otti itseensä paljon hyppyjä ja muuta ponnistelua sisältävästä rinnallevetotreenistä oheisharjoitteineen ja saman vai oliko edellisen päivän hölkkälenkistä. Ei tahdo parantua vaikka ei toisaalta superkipeä olekaan. Mutta ei uskalla nyt treenata liikkeitä jotka siihen ottaisi. Nyt aamulla ei vaivannut ensin yhtään mutta sitten 20m juoksu autolle sattui heti ja nyt särkee hieman levossakin.
Kirjoitettu 12. Joulukuuta, 202512. Joulu Kissakahvilasta pomppasi mieleen. Jos sairastuu työttömyyden takia ja paranee rahalla (eläkepäätöksellä), niin olisiko tällaisesta syy-seuraussuhteesta tehtävä vertaisarvioitu koe ? Jos rahaa alettaisiin antaa jo varhaisessa vaiheessa, voitaisiinko välttää vaivan paheneminen ja nopeuttaa työelämään paluuta ? Tai jotain.
Kirjoitettu 13. Joulukuuta, 202513. Joulu Ihan ihme touhua alkavan dementian kanssa (ei onneksi itsellä - vielä). Eri sovelluksiin kirjautuminen on yhtä taistelua. Milloin mikäkin tili/salasana pitäisi palauttaa pankkikortin tunnusluvusta puhumattakaan. Läppärissä on kuulema win 14...
Kirjoitettu 17. Joulukuuta, 202517. Joulu ^ Win14 kuullostaa terävimmältä kärjeltä noin W11-aikaan... 😄 Itsellä korva ollut lukossa nyt kolme viikkoa. Just taas kävin lekurilla ja mitään ei kuulemma ole vialla. Pitää vaan ilmeisimmin odottaa että sisäkorvakäytävän turvotus laskee ja tuuletus alkaa taas toimimaan...
Kirjoitettu 17. Joulukuuta, 202517. Joulu Lohjalla annetaan herkästi antibioottipitoinen korvatippakuuri. Mössö kertakäyttöpipeteissä x kappaletta.
Kirjoitettu 17. Joulukuuta, 202517. Joulu ^^ Etsisin toisen lekurin, sellaisen joka erottaa ihmisen korvan kahvikupin korvasta.
Kirjoitettu 17. Joulukuuta, 202517. Joulu Tässä työterveyskuplassa ei ole mistä valita lekuria vaan tulee ihan annettuna... ellei hän itse ohjaa specialistille
Kirjoitettu 17. Joulukuuta, 202517. Joulu Tirskahti veret peukalon kynnen alta äsken kun revin tuubia vanteelta. Siirtyvät F:stä Z:iin. Ajan ne loppuun niillä ens kesänä ennenku heitän taas uudet kehiin.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään