Kirjoitettu 6. Huhtikuuta6. Huhti Soijakastiketta siis. Tykätään soijakastikkeen umamista ja sitä sinne suolan asemesta. Nykyisin käytetään jotain vähempisuolaisia vaihtoehtoja, jotta sitä voi vastaavasti lorauttaa sitten enemmänkin.
Kirjoitettu Eilen 07:221 vrk Paahtoleipää, premium No nyt syntyi niin hyvää, että valokuvakin jäi tohinassa ottamatta!4 kananmunaa kulhoon, suolaa, valkopippuria ja tilkka vettä.Tomaatti siivuiksi (kahden paahtoleivän tarpeisiin) ja pannulle paistumaan molemmin puolin ja sitten syrjään.Haarukalla sotketut munat jäähtyvälle pannulle4 kpl paahtoleipäsiivuja, 1.puolen kasto ensin muniin ja kääntö samontehen ja jätetään munien päälle2 kpl leipien päälle savukinkkusiivut, tomaattiviipaleet ja juustoraastetta, tällä kertaa cheddarPaistelua tovi lasikannen alla, ja kun juusto alkaa osoittaa sulamisen merkkejä, käännetään paistoksen toisen laidan 2 kpl paahtoleivät siihen päälle ja jatketaan paistelua kunnes sisusta on kunnolla lämmennyt.Lopuksi jaetaan vielä tämä puolikuun muotoinen paistos kahteen osaanSiinäpä oli huikean hyvä kerrospaahtoleipä-kinkkujuustomunakas!Ja tätähän voi varioida loputtomiin. Muokattu: eilen 07:241 vrk, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu Eilen 08:041 vrk Kirjoittaja Mä olen tehnyt variaatiota niin, että olen imeyttänyt paahtoleipiin tai mihkä vaan leipään joka tohon sopii, munat liottamalla niitä kulhossa jossa munat ja mausteet, sitten paistanut molemmin puolin, juustoa päälle ja jos kulhoon on jäänyt munalientä niin sekin. Munat ja paahtoleipä ovat kyllä taivaassa tehty pari, paitsi se serveeraus minkä sain krapula-aamuna jenkkilässä: muna-pekonileivissä oli runsaasti hunajaa. Hyvä ettei oksennus lentänyt. Noi samat sotkut onnistuu mikrollakin, kantsii käyttää kuitenki kupua, välillä paukkuu.
Kirjoitettu Eilen 08:281 vrk Toi liottaminen kävi puuhatessa myös mielessä, mutta tavoite oli saada joku paahtoleipä munakas ja ulkonäkö nyt natsasikin. Rouva tyytyväinen ja voinkin hyvityksenä taas hieman törttöilläkin 🙂Eka kertaa nyt värkkäsi ja meni hiukan suunnittelun ja ihmettelyn puolelle. Seuraava setti onki sitten jo sujuvampaa.Mutku nyt ei ole oikein varmuutta tämän hetken munansyöntisuosituksesta, olisin tehnyt toisenkin parin.Työterveyden määräaikaisissa tohtori totesi joka-aamuisesta munasta, että anna mennä vaan.Mutta siitähän on jo aikaa.Että erityisen hyvää krapulan kanssa? Krapulaa ei ole, mutta tota noin... voisiko enää olla parempaa syytä hankkiutua krapulaan? 😃 Muokattu: eilen 08:311 vrk, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 23 tuntia sitten23 h Kirjoittaja Joo, se parantaa makua niin paljon, että melkein pakollinen !! Mä sain kolestrolilääkkeet ja nyt voi vetää munia vaikka rasian päivässä.... luulisin? Ainaki viimeks oli arvot niin alhaset että hoitsu sanoi että ei ilman lääkkeitä noin alas saakkaan.
Kirjoitettu 22 tuntia sitten22 h Miksei sitä sekoiteta valmistuksen yhteydessä vaikkapa kaljaan?Saaman kuormaan menisi verenpaineen alenuksen mömmöt ja kansa pelastuu!Ja prostata ainekset, niin se kusikin lentää sitten keposemmin. Muokattu: 22 tuntia sitten22 h, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 22 tuntia sitten22 h Jos patentoisi lakrintsin, jossa ois kaurajauhoa ja jotain statiinia, menekki olis varma.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään