Jump to content
IGNORED

Raksajuttuja


Recommended Posts

No johan oli huuhaata kirjoitettu kerrakseen. Korhola saisi käydä hieman jakamassa järjenääntä tuonnekin.

Mitä tuossa mainittiin talon purkua eron kaupalla kunnan toimesta, niin tuollahan kikkaillaan jo maanomistajien kustannuksella. Maata ei luviteta eikä kaavoiteta ennen kuin kunnan kanssa on tehty se euron kauppa - tai pakkolunastettu vaihtoehtoisesti. Tämän sosialisoinnin  mahdollistavaa lakipykälää voisi kyllä korjata. Samalla kun kunnan estetään kunnan kikkailu suojelupykälän kanssa, ettei tuli niitä euron tilanteita, että suojellaan ensin jotta saataisiin se euron kauppa - ja puretaan sitten.

Kaavoittamattoman tonttimaan lunastuksessa on kyllä pykälä, että jos maa-alueelle on jo aiemmin harkittu kaavoitusta, lunastushintaa on sitten sovellettava kaavoitetun maan mukaisesti. Kunnat kiertävät tätä, sanomalla kaavoitetun tontin hinnan sisältävän kunnallistekniikan ja jonka rakentaminen onkin sitten hinnoiteltu Carunaakin paremmin. Hyvä ettei maanomistaja itse joudu maksumieheksi :D

Edited by Jopotuinen
Link to comment
Share on other sites

Tuossa funtsinut, että saisiko kalustepuusepät jonkin muotoista bisnestä viriteltyä sillä, että kalusteet kasattaisiinkin vasta asiakkaan luona asennuksen yhteydessä?
Tuossa saavutettaisiin pari etua:
A) Tavaran kuljetus yksinkertaistuu, kun ei tarvitse kärrätä tyhjää tilaa siellä pakun perässä.
B ) Koska kalusteiden kasaus tapahtuu asiakkaan luona, voidaan tämä työosuus liittää kotitalousvähennykseen.
Toki kalusteiden kasaus kohteessa voi olla hieman hankalampaa kuin verstaalla ja puusepän hyöty tässä vaiheessa +/- 0.
Mutta, jos puusepällä on tarjota tällainen vaihtoehto, toisi se se uusia asiakkaita ja lisää myyntiä. Ainakin Jopoa vietäisiin tässä kohden kuin pässiä narussa (ja se kokoaisi ne kalusteet itse) :D 
IKA:n kalusteissahan asiakas jo saakin vain kasan erilaisia levyn kappaleita.

Toki tämä edellyttää, että puusepän konseptiin kuuluu myös asennuspalvelu jo muutoinkin.
Verstaalla puolestaan hyöty realisoituu tilankäyttönä toimittamattomien kalusteiden osalta. Olen joskus vieraillut näissä ja pistänyt merkille juurikin nämä toimittamattomat mööpeli ja niiden varastoinnin aiheuttamat pulmat.

Edited by Jopotuinen
Link to comment
Share on other sites

Posted (edited)

Mä tein tähän taloon puuportaat itse - 4 syöksyä ja välitasot. Ostin sen kokoista liimapuulevyä, mistä arvoin tulevan mahdollisimman vähän hukkapaloja. Sahautin askelmat rautakaupan isolla pöytäsirkkelillä. Tosin olisi pitänyt tajuta, ettei länsiuudellamaalla juuri mikään toimi kunnolla. Sirkkelin ohjuri oli ahterista ja jälki sinne päin. Sitten tein rosterineliöputkesta jikin puutappien kohdistamiseksi. Muistaakseni käytin erään sikaisännän pylväsporakonetta, koska käsivara ei riitä tarkoissa töissä. Onnistui hienosti. Ekaan taloon tein pitemmän seinän keittiökaapistotkin itse. Puusepältä tilattu lyhyempi seinä oli kyllä hienompi. Kuvassa tämän talon kellariin tekemäni kaapisto. 1 elementti jaettuna kolmeen hyllyosastoon ja 4 liukuovea. Kiskot ja pleksiovet tilattu lasitusliikkeestä.

 

IMG_20240402_133800_hdr.jpg

Edited by alpensau
Link to comment
Share on other sites

Onpas tämä keittiökalustehomma nyt hankalaa.
Pyydän mittatilaustarjoukset ja saan STD kalustetarjoukset jotka eivät vastaa toiveita.
Olin jo aikeissa ilmoitella, että jos STD kalusteet olisivat kelvanneet, niin olisin hakenut ne IKE:sta.

Timpuri1 ilmoitti kolmannen postauksensa voivansa niin halutessani laskea hinnan myös haluamalleni kaluteille, mutta hinta tuloisi nousemaan. Sitähän minä olen koko ajan pyydellyt. Nyt sitten on taas odoteltu.

Timpuri3 ei ole taas kuulunut hetkeen yhtään mitään, vaikka taas herättelin tätä.

Timpuri2, joka jätti kalleimman tarjouksen, niin ikään ilman mikrouunia ja vetolaatikostot yhtä laatikkokertaa vähempänä. Luulen että joudun sittenkin kolkuttelemaan heille uudelleen ja kyselemään, että joskos heiltä sittenkin mitoituksen mukaista kalustoa.

 

Link to comment
Share on other sites

Kai se on tuon shrinkflaation ja cheapflaation yhteistulosta.
Leivotaan epäkäytännölliseen ryhmä minimalistisella määrällä tavaraa toimittajalle edulliseen tarjoukseen, jonka hinta noudattelee kuitenkin aikaisempia kelvollisia keittiöryhmiä. Asiakasta viedään kuin pässiä narussa.

Mutsi oli hiljan tehnyt keittiörempan ja siellä on nyt kaikki vetolaatikostoryhmät 1x matala + 2x syvälaatikko.
Aivan järjetön kombo. Seuraavaksi luultavasti vetolaatikostot poistuvat kokonaan ja tilalle tulee vain yhdellä tasolla varustetut alakapit ja ympyrä on sulkeutunut :D  

STD palikoista poikkeaminen tietää lisää töitä ja niiden kustannusten lisääminen jo valmiiksi ylihinnoiteltuun  pakettiin on hankalaa, katteesta tinkimättä. Mutta tekevät sen kyllä, varsinkin jos firman talousluvut ovat surkeat. Kyllä ne sen kaupan haluavat ja itseasiassa yksi onkin näin jos ilmoitellut. Tuossa tämä viikonloppu vaan pääsi yllättämään oman kalenterin ja suotta sillä odotellut tälle päivää tarjouksia :D 

Vakiorungon korkeus on 710+sokkeli joko 110 tai 160mm (ovi 703, etulevyjen korkeudet 137,173,279 ja 350)

Yhden tarkennuksen kautta olenkin saanut yhden täydellisen vetolaatikon hinnaksi 50 €.
Sekin käynyt mielessä, että ostaa nuo tusinakauppiaiden rungot ja sirkkelöi niistä mieleiset ja hankkii pelkät mittojen mukaiset ovi ja vetolevyt. 

Tuossa nuo päämitat, sokkelikorkeus tod.näk 90 mm, koska muistelisin mitanneen tuon seinän vapaakorkeuden olevan 1770 mm, mutta viereisestä huoneesta. Siksi siellä ollut tuo 20 mm varmuusvara.

wFM7d-hb8.png

 

CJM24iqgQ.png

 

Edited by Jopotuinen
Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
×
×
  • Create New...

Important Information

Accept Terms of Use and Privacy Policy.