Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Joku yritti eilen jenkki-amiraalilta kysellä käydäänkö raadot hakemassa pois. Ei saanut vastausta. Tuli tämmöinen fiideo vastaan, ihan vaan esimerkkinä siitä miten tyhjiöksi imetty terästankki menee kasaan maan pinnalla paine-eron kasvaessa liian suureksi. Kilometrien syvyyksissä paine-ero on järjettömän paljon suurempi ja jälki sen mukaista kun rakenne pettää. Ja sen purkin runko oli hiilikuitua eli ei mennyt mutkalle vaan säpäleiksi/pölyksi. Jossain osattiin kertoa että ihminen menee jotakuinkin kolmessa millisekunnissa tennispallon kokoiseksi noissa paineissa kun lävähtää. Hermoimpulssi aivoihin kestää jonkun 25 millisekuntia joten ei siellä olla mitään keretty edes ymmärtää, saati sitten romantisoidusti yritetty vuotoa jollain rätillä tilkitä Hollywood-tyyliin. Olisi varmaan ollut poliittisesti epäkorrektia amiraalin vastata siihen kysymykseen raatojen noudosta, ei siellä ole mitään noudettavaa. Kalanruuaksi meni.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Meri on ihan kunniallinen hautausmaa. Sit vielä 'jalat suorina'... ei tarvinnu maata 2 viimeistä elinvuottaan halvaantuneena ja sokeana.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta ^ olen esittänyt läheisilleni toiveen että mun tuhkat heitellään Kokemäenjokeen, Nakkilassa. Ympyrä sulkeutuu, ja on semmoinen tunne että heikoin lähtee ensin, eli minä.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Teh internets kertoo, että paine 4000 m:ssä on n. 400 ilmakehän paine.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta 19 minutes ago, mgcc said: Teh internets kertoo, että paine 4000 m:ssä on n. 400 ilmakehän paine. Eli 400 kg per neliösenttimetri. Kun ihmisen kehosta on se 70% vettä (joka ei painu kasaan), kaikki muu menee tuhannen paskaksi kun paine hyökkää kimppuun.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Eli 70 % ihmisestä selviytyy. Toki hengittäminen ei silloin oikein luonnisttu, jotain muitakin pulmia ilmenee.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta https://mindofjp.medium.com/what-really-happens-to-a-human-body-at-titanic-depths-3f46ab545e0e Lainaa The Titanic wreckage lies at a depth of about 3,800 meters (12,500 feet). At that depth, the pressure is an astonishing 380 atmospheres, or about 5,600 psi. That’s equivalent to having a large elephant standing on every inch of your body. Lainaa Pascals are a unit of pressure. At this depth, the pressure on all sides of the air bubble containing these five men is 38,503,500 pascals. This is the same amount of pressure released by 292 kilograms of C4 explosive.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta 58 minutes ago, Jopotuinen said: Eli 70 % ihmisestä selviytyy. Toki hengittäminen ei silloin oikein luonnisttu, jotain muitakin pulmia ilmenee. Se 70% liukenee/sekoittuu meriveteen? Jonkun pulman aiheuttaa myös se että siellä lämpötila nousee hetkellisesti hemmetin korkeaksi (satoja asteita?) kun vesi ottaa sen ilmakuplan karhumaiseen syleilyynsä ja rutistaa tiukasti. ^näitä tähän liittyviä voimia on vaikea käsittää, ne vaan ovat aivan helvetinmoisia.
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Kirjoittaja Muistan kun Hesassa pääsi rautatievaunuja irti ja törimäsi asemaan, ne olivat hitsautuneet toisiinsa törmäyksen voimasta... en tiedä meneekö tossa samalla tavalla mutta en hämmästyisi tuhansiakaan asteita. Ihminen selviytyy aina, onhan rakennuspalikat alkuräjähdyksestä ja tähdistä. Kuulema tod näk. sun vasemman käden atomit on eri tähdestä kun oikean. Muokattu: 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: tommi2
Kirjoitettu 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta Toutuus löytyy tuolta! Vai satujako vain tuossa kertoivat? https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/01/mita-mista-lapset-tulevat?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp Muokattu: 23. Kesäkuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 20232 vuotta Toi Wagner-jengin kapina Venäjän sotilatukikohdissa saattaa käynnistää Ukrainan kannalta jotain ratkaisevaa... ainakin toivottavasti https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009663848.html
Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 20232 vuotta Niin saa nähdä. Epäjärjestys ja anarkia tuollaisessa valtiossa ei välttämättä tiedä kokonaiskuvassa kuitenkaan mitään hyvää.
Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 20232 vuotta Toveri oli huolissaan toveri Prigotsinista, kohtalona on vankila tai ikkunasta tipahtaminen. Näinhän tuo tiesi tämän jo joskus vuoden vaihteen tuntumissa, vai liekkö jo aiemmin tuota ennustellut. Ennustettu ajankohtakin tuntuu näemmä täsmäävän.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään