Kirjoitettu 17. Syyskuuta, 20232 vuotta Se on tulos tai ulos meininki myynnissä. Gigantti tahtoo aina loistaa näissä epäonnisissa asiakastilanteissa. Minutkin heittivät kerran myymälästä pihalle, kun olivat myyneet minulle pienen imurin, johon ei sitten saanutkaan vaihdettavaa pölypussia, oli vain se tyhjennettävä kangaspussi hiirenpaskoille 🤬. Meni sitten jälkeenpäin hieman äänekkääksi se kaunistelematon palautekeskustelu siellä myymälässä, kun asia oli realisoitunut. Myöhemmin ratkaisin asian universaalilla pölyussilla Fiskarsin saksilla modattuna. Hyvin on pelittänyt jo toista kymmentä vuotta Muokattu: 17. Syyskuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 20232 vuotta Kyllä se vaan sitten sade saapui iltapäivällä ja taas kastui. Olin siksi kesäkurapyörällä, ja sadetakki on nyt aina työmatkoilla mukana.
Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 20232 vuotta Eilinen polttopuusavotta vesittyi, kiitos myräkän ja sateen. Myyjätahon ehdotuksesta siirrettiin toimitus perjantaille.
Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 20232 vuotta Uutiskierros netissä. Brad Pitt on A++ listan vihreä aktivisti. Stol.it:n mukaan hän tuli omalla suihkukoneella Bozenin lentokentällä ja lomailee Meranissa. Hän on myös ollut kuukauden vihreä julkkis kauan sitten. Hetkinen... ? Artikkelissa keskitytään filmitähden hatun alkuperään (=Sterzing, Etelä-Tiroli). https://www.stol.it/artikel/panorama/panorama/weltstar-brad-pitt-mit-hut-aus-sterzinger-hand Muokattu: 20. Syyskuuta, 20232 vuotta, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 20232 vuotta ^Josse on Twitteriin kirjoittanut "stop the global warming" , silloinhan oma osuus on tehty.
Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 20232 vuotta 7 tuntia sitten, tommi2 kirjoitti: ^Josse on Twitteriin kirjoittanut "stop the global warming" , silloinhan oma osuus on tehty. Ehkä on paikallaan, että kukin itse ryhdistäytyy ja pyrkii samaan. 😇
Kirjoitettu 6. Lokakuuta, 20232 vuotta Jos keskittyy mm. hyviksenä olemiseen eikä liiketoimintaan, voi käydä vaikka näin.
Kirjoitettu 6. Lokakuuta, 20232 vuotta Niin, Finlaysonhan rupesi jossain vaiheessa ottamaan kantaa johonkin asioihin ja valikoimaan asiakkaansa
Kirjoitettu 6. Lokakuuta, 20232 vuotta Onhan Finlaysonin alueella Plevna. Ehdoton visiitti aina Tampesterissa käydessä. Mulla muuten oli kaveri joka asui Manchesterissa ja se luuli että mun näyttämät Tamperekuvat oli Manchesterista, eli tää "Manse" ei tule tyhjästä. Se on muuten kiva kaupunki, jos Lontoo kyllästyttää, mutta Englantiin on päästävä.
Kirjoitettu 6. Lokakuuta, 20232 vuotta 46 minutes ago, tommi2 said: Onhan Finlaysonin alueella Plevna. Ehdoton visiitti aina Tampesterissa käydessä. Mulla muuten oli kaveri joka asui Manchesterissa ja se luuli että mun näyttämät Tamperekuvat oli Manchesterista, eli tää "Manse" ei tule tyhjästä. Se on muuten kiva kaupunki, jos Lontoo kyllästyttää, mutta Englantiin on päästävä. Hys-hys. Ei saa Plevnaa mainostaa, muuten sinne ei enää mahdu, kun käy paikanpäällä.
Kirjoitettu 6. Lokakuuta, 20232 vuotta 7 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti: Niin, Finlaysonhan rupesi jossain vaiheessa ottamaan kantaa johonkin asioihin ja valikoimaan asiakkaansa Ja nyt sitten vielä tämä..? Kummallista markkinointia siellä. https://yle.fi/a/74-20053658?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Kirjoitettu 7. Lokakuuta, 20232 vuotta Lähi-Idän härdelli. ISR-PLE 200-200 noin äkkiseltään raatomäärinä.
Kirjoitettu 7. Lokakuuta, 20232 vuotta Puttini kaverineen menestyksekkäästi provosoineet tyypit "erikoisoperastioon" Israelia kohtaan viedäkseen huomiota Ukrainasta ja Israelin säästämään kuulansa itselleen Ukraina-avun sijaan?
Kirjoitettu 7. Lokakuuta, 20232 vuotta ^ Hyvä foliohattu-tason salaliittoteoria sinällään. Ehkä pelottavan totta myöskin?
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään