Kirjoitettu 22. Lokakuuta, 202522. Loka Kai se on vedettävä toi kortti et toi päättelykin on matikkaa... "Jos päättely tapahtuu numeroilla, biteillä tai muilla formaaleilla symboleilla, silloin ollaan selvästi matematiikan alueella." Nyt ollaan kuitenkin jo vaarallisesti matikkapullistelun alueella... en edes uskalla mainita tässä, että olen lukenut lisuritason matikkaa 😄 Mistä tulikin mieleen että opiskeluaikona yksi tyyppi, joka oikein haali mahdollisimman vaikeita matikan kursseja ja sitten tuo metsästi matikasta puhujia ja saattoi huutaa esim. kahvilan toiselta reunalta "tuoko muka topologiaa, se ei ole mitään verrattuna...". Jätkän lempinimi oli "Stidi", todella laiha ja iso pää, tumma tukka.. oli aika näkönen. Sellanen arkielämän Sheldon, paitsi että epäilen että olisi ollut oikeasti viisas.
Kirjoitettu 22. Lokakuuta, 202522. Loka Kirjoittaja Joo, valitus hyväksytty ja asia palautetaan välimieskäsittelyyn 😄 Sanotaan sitten niin, että tuossa tarvittava matematiikka on peruskoulun alkuvuosilta... 😉 10/2 = 5 5/5 = 1 (yksi kone, yksi tuote = 5min) 48-1 = 47
Kirjoitettu 22. Lokakuuta, 202522. Loka Juu, tehtäväthän olivat helppoja (kaikki oikein), mutta ovelasti ja johdattelevasti laadittu, että asiaa enempiä ajattelematta tulee antaneeksi sen väärän vastauksen. Mutta kivoja tehtäviä, saisi tulla joka aamu tollanen kolmen kysymyksen setti pähkäiltäväksi niin pysyy hoksottimet vireellä, kuten Tommi tuossa havainnollistikin.
Kirjoitettu 22. Lokakuuta, 202522. Loka Kaipa tollasia jostain saisi... mulle tulee instagramin keloihin usein noita, en tiedä mitä "perverssiä" olen hakenut.. Deduktiivista päättelyä tyyliin Sherlock Holmes olisi kiva treenailla.
Kirjoitettu 25. Lokakuuta, 202525. Loka Kirjoittaja https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000011549297.html "Olet kuin Tampere"... no niin no... 😄
Kirjoitettu 25. Lokakuuta, 202525. Loka ^Sama... whaat? No, toisaalta mä olen liian juntti Stadiin ja liian cool Lahteen (hahah, nää itsearviot on aina parhaita, joku muu VOIS olla EHKÄ eri mieltä) ja vähän jopa haaveillut rivarista Tampesterissa. Sit ku ei jaksa kolata enää.
Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 202527. Loka Kirjoittaja Kapungeilla jatketaan: https://www.is.fi/matkat/art-2000011558726.html Aika iisi, kun oli noi vaihtoehdot. Ilman niitä oliskin ollut paha...
Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 202527. Loka Uusin Autovisa edit. ei pitäisi piiloutua maksumuurin taakse Muokattu: 27. Lokakuuta, 202527. Loka, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 202528. Loka Mulla tuntui alussa menevän kaikki väärin. Veikkaukset eivät siis osuneet. Loppu alkoi sujumaan ja tuli varmaa tietoakin. Tulos 14/20.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään