Kirjoitettu 6. Syyskuuta, 20241 vuosi ^ tänään näin kun kaksi "kettutyttöä" fillaroi kouluun, kirjaimellisesti oli "ketunhäntä kainalossa", maskia ei ollut mutta kypärät oli. Lähinnä nauratti. Miten hoituu ruokailu? tehdäänkö se(kin) kuten eläimet? entäs ääntely, moniko on kuullut miten kettu ääntelee, mä olen kerran lenkillä. Aika rääkymistä.
Kirjoitettu 8. Syyskuuta, 20241 vuosi Jaha vai näin...siis en ole yhtäkään työhakemusta ikinä tehnyt, aina olen vaan joko mennyt paikan päälle kyseleen, tai soittanut. Miten työvoimatoimisto valvoo että olet hakenu 4 paikkaa kuukaudessa. Siis oikeesti, mistä niitä soveltuvia työpaikkoja muka löytyy 52 vuodessa? ihan mahdottomuus. No olen mä tässä suullisesti jo kysellyt töitä Pihlajalinnan Pirkkalan toimipisteestä ja KVVY:stä. Työnhauksi lasketaan hakemukset avoimeksi ilmoitettuihin paikkoihin, avoimet työhakemukset, yhteydenotot työnantajiin sekä muut vastaavat toimet, joiden tarkoituksena on työllistyminen. Työn arvioidun keston tulee olla vähintään kaksi viikkoa ja työn tulee olla sellaista, johon voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä.
Kirjoitettu 8. Syyskuuta, 20241 vuosi Myös suulliset kyselyt lasketaan. Eikä niitä tartte sen kummemmin todistella, kuten ei kirjallisiakaan. Ilmoitus haetusta työtehtävästä ja työnantajasta riittää. Ja suoritetun hakemisen voi raportoida soittamalla, tekstarilla, sähköpostilla tai suoraan järjestelmään netissä. En tiedä miten tuota enää helpommaksi voisi tehdä? Muokattu: 8. Syyskuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 8. Syyskuuta, 20241 vuosi ^ ilmoittaudun työttömäksi työnhakijaksi sitten kun aika on, mutta kyselin myös KVVY:ltä josko heillä olisi tarvetta vapaaehtoistyöntekijäksi. Mielekästä tekemistä olisi hyvä olla.
Kirjoitettu 8. Syyskuuta, 20241 vuosi Kirjoittaja Lildin turkkilainen jurkutti 1 kg 3,39 € mutta 2 x 500 g 3,10 €.
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi 11 tuntia sitten, mgcc kirjoitti: Lildin turkkilainen jurkutti 1 kg 3,39 € mutta 2 x 500 g 3,10 €. Tää on just tätä - 'säästöpakkaus'. Sama pätee mm. Fazerin hapankorpuissa.
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi Tuosta on jo toista kymmentä vuotta aikaa, mutta tuolloin tuli käytettyä Benecol levitettä 400g purkista. Sitten tekivät uudistuksen. Pakkasivat tavaran 750g vetoiseen rasiaan ja mainostivat "uusi perhekoko". Sitten kun avasi tämän uuden pakkauksen, niin sehän olikin puoliksi tyhjää täynnä. Luin stten purkin kyljestä, että 450g! Asia potutti siinä määrin, että otin yhteyttä asiakaspalveluun. Siellä vain seliteltiin sitä ja tätä, sekä luvattiin tarkistaa, ettei ole tapahtunut prosessihäiriötä. Olin, ettei tarvitse tarkistella, uskon kyllä ja se, että pakkauksen tyhjä tila rokottaa nyt tarpeettomasti jääkaapin rajallisia tiloja, yhtäläilla kuin myös kuljetusketjussa ja kaupan hyllyssä, on ihan suunnitellun mukainen. Kerroin kokevani tulleeni huijatuksi ja lopettavani kalliin tuotteen käytön, kuten myös tapahtui. Hintavertailua en päässyt tekemään, kun edellistä pakkauskokoa ei ollut enää saatavilla, mutta todennäköisesti kilohintaa heilautettiin ihan kunnolla, ei kai muutoin tuollaista pakkausmuutosta. Muokattu: 9. Syyskuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi Yksinäiselle ja vähäruokaiselle noi isot pakkaukset on paha. Saisi olla vaikka joku pieni purtilo perunasaattia, nyt suurin osa pahenee. Mutta Aamulehdessä juttua miten paljon vessapaperia on riittävästi. Siis lapsille riittää yksi arkki, aikuiselle 2 jos sen taittaa. KÄÄK! tietysti riippuu onko pieni vai iso asia.. 2 arkkia - siinähän on sitten käsi kakkainen. Mä otan reilusti ja rutistelen sykkyrälle, että kuivaa eikä käsi likaannu. t. suolistovaivainen, rulla päivässä.
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi Pakastettu ruoka ratkaisee ongelman jos toisenkin. Niiden valmistamisessa ei tarvitse käyttää säilöntäaineita. Pakastepizzan voi lyödä astalolla neljään osaan ja käyttää pala kerrallaan. Se katkeaa jäisenä nätisti. Itse trimmaan lähtöpizzan (hawaji) pakastetuilla kebablastuilla ja juustolla. Muokattu: 9. Syyskuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi ^ no tottakai pakastan esimerkiksi kalan pienempiin paloihin ja otetaan sieltä. Mutta perunasaattia ei voi pakastaa, tai voi mutta tulee perunavelliä... Valmispizzaa tai oikeastaan muitakaan einesruokia en juurikaan syö ( en muista koska viimeksi ) äiteen tekemää pizzaa onkin pakastimessa pari palaa vielä, otan töihin evääksi.
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi 17 tuntia sitten, Jopotuinen kirjoitti: Myös suulliset kyselyt lasketaan. Eikä niitä tartte sen kummemmin todistella, kuten ei kirjallisiakaan. Ilmoitus haetusta työtehtävästä ja työnantajasta riittää. Ja suoritetun hakemisen voi raportoida soittamalla, tekstarilla, sähköpostilla tai suoraan järjestelmään netissä. En tiedä miten tuota enää helpommaksi voisi tehdä? Luin myös että ensin on työnhakukeskusteluja on 3kk ajan 2 viikon välein, sitten 3kk tauko ja taas. Siinä varmaan sitten voi raportoida. Mutta kun tosiasia on että "oikean" lääkärin töitä en voi hakea, koska potilastyötä en ole tehnyt yli kymmeneen vuoteen, näitä ajokorttitodistuksia ja jokunen reseptin uusinta. Täytyy sitä omat rajoitteensa tiedostaa, ja sitten myös ikä. Tuntuu että ympyrä on sulkeutunut. Köyhänä työttömänä alkoi, ja siihen tultu takaisin. Sain elämältä niitä mukavia kokemuksia, joita hyvin sairaana toivoin enkä halunnu luovuttaa. Nyt tuntuu että mun elämällä ei ole enää mitään merkitystä, harmi että koulun kaikkien aikojen paras oppilas päätyy tähän, kuolis vaan pois. Mitä sitä verenpainelääkkeitäkään syö, stressin takia paineet on ihan tapissa eikä lääke, joka ennen auttoi, auta enää yhtään.
Kirjoitettu 9. Syyskuuta, 20241 vuosi Jokohan kisu on heräillyt ja lähtee lenkille ihan justiinsa? On se hurja kyllä, me kuolevaiset ei olla vielä ees keretty nukkumaan mennä.
Kirjoitettu 10. Syyskuuta, 20241 vuosi En kovasti tykkää (enää) pimeessä ajamisesta , mutta aamuneljän maissa kävin verryttelemässä. Rahakas lenkki, löysin 4 panttipulloa. Vapaapäivinä lähden aikaisintaan merisään jälkeen. Mutta missä viipyy Aamulehti?
Kirjoitettu 10. Syyskuuta, 20241 vuosi Tuossahan se lehti on. Kehitysvammasäätiössä osataan 'säätää'. https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000010629161.html
Kirjoitettu 10. Syyskuuta, 20241 vuosi Säätiöt ovat varsinaisia korruption, rahanpesun ja veronkierron tyyssijoja. Tuone kun saisi pestin, ei tarvitsisi murehtia palkan pienuutta eikä etuisuuksien niukkuutta.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään