Kitinä kylmästä jatkuu. Pekka sano, että helleputkelle ei loppua näy! Vaikuttaisi siltä, että alku ja loppu oli samaisessa lämpimässä  päivässä.

Se päivä jonne olisi junalippu ostettu Vaasaan niin lupaa vesisadetta ja kovaa suoraa etelätuulta. Luonnollisesti. Ei jaksas rypeä sateessa ja ajaa 30 tuntia vastatuuleen. Pöh. Täytyy ihmetellä sattusko jotain parempaa kelipäivää vielä sopiville mahdollisille päiville. Pärse.

Edit: Uusi päivä valkattu ja lippu muutettu. Nyt mennään vaikka mikä olis. Jos tulee lunta, lähden nastakumeilla ja maasturilla. Ehkä siihen ei sentään tarvii mennä...

Muokattu: 20. Heinäkuuta, 202520. Heinä, käyttäjä: VesaP

Optimistit ovat no, optimisteja...  ja pessimistit löytävät huonoa joka paikasta ja jokaisella eri tavalla...

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/07900619-7411-4428-b367-9cf80b92e5ac

 

Muokattu: 29. Heinäkuuta, 202529. Heinä, käyttäjä: concorde

TAi: optimistit ovat kasvotonta massaa, jota paha isäntätaho kiskoo haluamaansa suuntaan, kun pessimisti tietää kolmekin salaliittoteoriaa joka asiaan + ne ovat jokaisella vielä eri -> lukematon määrä kompinaatioita keskusteltavaksi tuopposen äärellä. 

Lähdetäänkö pyörälenkille?

• Optimisti 1: joo, mennään!
• Optimisti 2: siellä on hyvä kelikin, mennään vaan
• Optimisti 3: porukkalenkit on ihan parasta!
• Pessimisti 1: siellä tuulee ja ihan varmaan kohta sataakin. En lähde
• Pessimisti 2: jos tänän käy lenkillä, niin huomenna on p*rse kipeänä. Ei pysty
• Pessimisti 3: mun tuurilla fillarista menee rengas jossain hevonkuusessa ja kaikki varasisuritkin on puhki.
• Pessimisti 4: 

  Aamu alkaa sillä tavalla apaattisesti kuin ihminen voi herätä kello 6:15 sunnuntaiaamuna ajatuksella, että “tänään ajetaan pitkä lenkki porukassa – kivaa!” Kahvinkeitin pettää, ja suodatinpussi on taittunut väärin. Alkaa sataa, vaikka säätiedotus lupasi aurinkoa ja 22 astetta. Lämpötila on 8. Kengänpohjasta pilkistää reikä.

  Saavutaan lähtöpaikalle. Porukka on täynnä “kaikki on wattikysymys” -tyyppejä ja yksi jäärä, jolla on vielä teräsrunko ja Campagnolon osasarja vuodelta 1994. Hän vihaa kaikkea, erityisesti sinua. Viivytetään lähtöä, koska joku on unohtanut Garminin, toinen eturenkaan ja kolmas järkensä.

  Ekat 15 kilsaa ja kukaan ei ehkä vielä kuole. Paitsi että joku ajaa jo toista kertaa varpaille liikennevaloissa. Joku toinen hengittää raskaasti niskaan kuin Darth Vaderilla olisi astma. Kolmas ei osaa ajaa suorassa ja kiemurtelee kuin mummo kangasmetsässä.

  Sitten tulee ensimmäinen mäki. Joku aloittaa kirin vahingossa, joku muu hermostuu ja lähtee mukaan. Ryhmä repeää. Takana kuuluu huuto: “REIKÄ!” Kaikki pysähtyvät, paitsi yksi, joka jatkaa yksin tietäen, että jos pysähtyy, kuolee hypotermiaan. Rengasrikko kestää puoli tuntia, koska kukaan ei muista, miten CO2-patruuna toimii, ja joku puhkoo uuden sisäkumin. Kerran. Sitten toisenkin.

  Matka jatkuu. Joku vie vetovuoroa 48 km/h myötätuulessa alamäkeen ja vaatii aplodeja. Sitten sama tyyppi tiputtaa juomapullonsa ja ajaa sen päälle. Pum! Lentää kanervikkoon. Ei hätää, hän ei loukkaantunut – ainoastaan ylpeys. Ja avainluu.

  Kahvitauko! Kahvila on kiinni. Vieressä on huoltoasema, josta saa haaleaa kahvia ja muovipussiin pakatun karjalanpiirakan, joka maistuu kevyesti kostealta sanomalehdeltä. Kaikki istuvat hiljaa ja vihaavat toisiaan. Vatsani sanoo glurgh.

  Takaisin tielle. Tuuli on nyt vastainen, sade vaakasuoraa. Lämpötila on pudonnut kolme astetta ja yhdellä on palelu-hallusinaatioita. Hän luulee näkevänsä poron, vaikka ollaan Uudellamaalla.

  Joku saa krampin. Toisella on polvi rikki. Kolmas ajaa kanavaan katsellessaan Stravaa. Se ainoa tyyppi ilman varalämmintä paitaa alkaa sinertää. Kaksi muuta käyvät väittelemään siitä, onko parempi ajaa 92 vai 94 kadenssilla, ja törmäävät toisiinsa.

  Viimeinen 10 kilometriä. Kukaan ei enää puhu. Kasvot ovat hiekan, kyyneleiden ja hyönteisten peitossa. Renkaat roikkuvat puolityhjinä. Satuloissa istutaan vinossa kuin Pyhän Birgitan reliikit.

  Saavutaan takaisin lähtöpaikalle. Kukaan ei moikkaa ketään. Yksi sanoo: “Kiitos lenkistä”, mutta kukaan ei vastaa. Kotona huomaat, että pyörässä on halkeama rungossa, hanskat unohtuivat matkan varrelle, ja Garmin tallensi koko lenkin yksikkönä "juoksu".

  Illalla koitat ladata kuvia Stravaan, mutta sovellus kaatuu. Kaikista kuvista näkyy vain otsa ja hikinen leukalinja.

 

Onko tuo viimeinen oikeinpyöräilijöiden normilauantai ?

1 tunti sitten, tommi2 kirjoitti:

TAi: optimistit ovat kasvotonta massaa, jota paha isäntätaho kiskoo haluamaansa suuntaan, kun pessimisti tietää kolmekin salaliittoteoriaa joka asiaan + ne ovat jokaisella vielä eri -> lukematon määrä kompinaatioita keskusteltavaksi tuopposen äärellä. 

Niistä kaksi kolmesta pitää vieläpä paikkansa.

Itse olen kyllä ikuinen opimisti, matta ainainen pettyjä.

Mutta siitä huolimatta leuka rintaan ja ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä 🙂

Muokattu: 29. Heinäkuuta, 202529. Heinä, käyttäjä: Jopotuinen

Mistä vetoa että optimisteillä täälläkin on ollut se optimistijolla? Mulle kun ei moista hankittu, niin...

Mulla oli lapsena 🙂

Mulle vaan luvattiin optaria vaari-vainaan toimesta kun sillä oli venejutut kovasti verissä ja skiglareita vino pino kisakäyttöönkin (muutama Louhikin löytyi). Jouduin lopulta pettymään. 

Vetersani optarikusiki ilmoittautuu.

Helteiden tauottua naapurin pakkomiellenikkari aktivoitui puuhastelemaan. Piharakennus tällä kertaa muutosten kohteena, yrittäisi nyt päättää onko toinen puoli katos, puoliumpi, vaiko suljettu tila...

Nykyinen sääennuste lupaa pitkän lenkin ajaksi, yllättäen, suoraa vastatuulta, koko vitun vuorokauden ajaksi. Onneksi sentään näyttäs satavan myös ettei ihan liian helpoksi mene. VMP. No, on tässä vielä jonkin aikaa ennusteiden aikaa muuttua, mutta eihän ne nyt parempaan suuntaan ainakaan muutu, en enää ihmettelisi vaikka lupaisi vuoden ekaa räntäsadetta myös just ko vuorokauden ajaksi.

Ja mistäs lähtien ennusteet ovat pitäneet paikkaansa?

Luultavasti luvassa onkin Aurinkon paistetta ja mukavaa myötäistä 🙂