Nickname Kirjoitettu 1. Toukokuuta, 2023 Kirjoittaja Jaa Kirjoitettu 1. Toukokuuta, 2023 Kevään esimmäinen sinkulointi lenkki heitetty, aurinko paistaa täydeltä taivaalta mutta aika viileä on keli kun tuuleksii, alku matkasta käy jalkoihin mutta takaisin päin kulkee jo ihan kivasti eli laitetaan alku kankeuden piikkiin lukko kengissä paleltuu vielä varpaat niin työmatkat saa odottaa siihen asti että yöt lämpenee. Rungossa olevan vaijerilukon avaimen olen onnistunut hävittämään talven aikana, monesti mietin että pitäisi laittaa se kiinni autonavaimiin kun ne on aina mukana, en saanut ikinä aikaiseksi ja nyt se sitten kostautui, mutta eikös tuollainen lukko ole sinkulan rungossa jotenkin tyylikäs tai jotain? Aika vähän oli kippurasarvia liikenteessä, kokonaista kaksi tuli vastaan 20km matkalla, vanhojen autojen letkajenkka sen sijaan oli liikkeellä, harmi kun en ollut älynnyt aikaisemmin olisi ollut kiva käydä ihmettelemässä kun jonnekin oletettavasti olivat parkkiin menossa. Loppuun vielä räpsy kun kävin pienellä hiekkatiellä katsomassa joko olisi sulanut, ilo loppui lyhyeen noin 500m jälkeen. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nickname Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 2023 Kirjoittaja Jaa Kirjoitettu 24. Kesäkuuta, 2023 Juhannus ajelu kaupungissa, hieno keli 🌞 pyörä kulki kevyesti, vähän liikennettä ja jäätelö maistui. 😎 tommi2 and concorde 2 Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nickname Kirjoitettu 6. Heinäkuuta, 2023 Kirjoittaja Jaa Kirjoitettu 6. Heinäkuuta, 2023 Työmatka fiiliksiä viikon ainoalta ei sateiselta päivältä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
YT Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Muutaman vuoden takainen kuva GoPro testilenkiltä Link to comment Share on other sites More sharing options...
tommi2 Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Vuokrapyörä Gardalla alpensau 1 Link to comment Share on other sites More sharing options...
alpensau Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Jaaha, Pregasinaan menossa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
tommi2 Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 7. Heinäkuuta, 2023 Sinne päin joo. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Densen Kirjoitettu 8. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 8. Heinäkuuta, 2023 (muokattu) Aikamoista jännitysfiilistä oli ennen suoritusta ja mahtava fiilis kun oli uskaltanut ja onnistunut. Tältä päivältä Nuuksiosta. Muokattu: 8. Heinäkuuta, 2023, käyttäjä: Densen Jopotuinen and concorde 2 Link to comment Share on other sites More sharing options...
IncBuff Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2023 hui saatana, ilmeisesti lensi ländiin asti, vaikka kuvassa näyttääkin jäävän lyhyeksi. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Jopotuinen Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2023 Jaa Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2023 Hurjaa meininkiä! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään