Kirjoitettu 23. Helmikuuta, 20233 vuotta Onhan tuo moderointi sellaista, että vaikuttaa henkilökohtaiselta ajojahdilta joidenkin henkilöiden kohdalla. Ei voi käsittää. Minusta kisu ei tehnyt mitään, mutta sai bannit. Ne jotka teki eivät sitten saaneet vaan heidän viestinsä vain poistettiin.
Kirjoitettu 23. Helmikuuta, 20233 vuotta ai, käyttämätön mä luin käsittämätön, mitä se kyllä mielestäni oli. Eikä tämä ilmeisesti ikuinen porttikielto mikään rangaistus ole, helpotus. Tosin ( sori nyt kun tästä vielä) olen senverta temmonnut ja vuosikilometrejä tullut, ja aikoinaan mut äänestettiin ylivoimaisesti "palstapersoonaksi" että on jonkinlainen historia ko. foorumissa. Se oli tosin eri foorumi silloin. Asioista pitäisi voida neuvotella; silloinen mode laittoi yv että voitko olla laittamatta niitä ~ kuvia muualle kuin omaan topicciinsa. Asia selvä.
Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 20233 vuotta Sillä lailla, sain kuulemma ( luin ff) ikibannit. Olen varmaan ainut kun on tämmöisen saanut. Aina erottunut joukosta, ja nyt ihan kirjaimellisestikin. Pitkä pyöräilyhistoria, tempovoittoja ja ennätysvuoden 2009 ajokilometrejäkin ff:ssä seurattiin, äänestettiin ylivoimaisella enemmistöllä palstapersoonaksi. Ja sitten kävi näin. Jäsen "Opuluksen" mukaan onnellinen loppu tavallaan, mutta ei ollut. Säälittävä, enkä tarkoita itseäni tällä kertaa. No, toimittajilla on tapana ymmärtää jotenin nurinkurisesti. Haastattelussa kun on asian kertonut > lehtijutussa se on ihan päinvastoin.
Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 20233 vuotta Kirjoittaja Ihmetyttää mikä siellä ff:ssä on, kun ihan kunnon väkikin siellä vaan on. En tarkoita täitä "kaksoiskansalaisia" jotka ovat kummallakin foorumilla aktiivisia, saahan näin enempi luettavaa/kirjoitettavaa, mutta tyyppejä jotka eivät ole tulleet tänne ollenkaan. Siis järkeviä tyyppejä.
Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 20233 vuotta jos he ei siedä minua, mutta en minäkään ole kun muutamassa topicissa mukana... ai joo vielä, kun oli se isompi juttukin minusta fillari-lehdessä. Kuvia tuli ottaan komea ukkeli Harrikalla. Ei tainnut olla tämä Markku silloin toimittajana....en muuten ole vieläkään katsonut kyseistä lehteä ja juttua. Muokattu: 24. Helmikuuta, 20233 vuotta, käyttäjä: tempokisu minä fillari-lehdessä
Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 20233 vuotta Kirjoittaja ^Joku vuositilaaja ja arkistoon oikeutettu voisi kattoo sen komean ukkeiln nimen
Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 20233 vuotta ^ no se lehti löytyi hyllyköstä, Fillari-lehti 5/ 2010. Kuvat: Joni Launanen.... voi elämä sentään kääk!apua! näin pari kuvaa....no ei siinä hyväkään kuvaaja auta jos kohde on blaah.. Isolla otsikossa 40 240km se oli vuoden 2009 ennätysajelut. Vaikka kyseisen vuoden ajelut johti siihen että paino meni ekaa kertaa alle 50kg, ja pidin itseäni hoikkana, niin en näytä noissa kuvissa kyllä hoikalta. No ehkä en olisi muuten jaksanutkaan...
Kirjoitettu 25. Helmikuuta, 20233 vuotta Kirjoittaja Aika hyvä jengi kasassa meillä täällä, positiivisesti yllättynyt. Kuitenkin mieleen tulee jokunen ainakin jotka "puuttuu", joten tehdääs listaa "omista tarpeista" henkilöistä, joiden tulisi liittyä tänne TAI ilmaista "olen jo täällä mutta nimeni on kukkeliskuu", mikäi näin on. LJL JackOja K.Kuronen koko "Lahden kuvarastit"-jengi ja se aihe kans Stenu Jatkakaa itse listaa, toivotaan että nämä lukevat kuitenkin tätä ja ovat tarpeeksi turhamaisia ilmestyäkseen paikalle. Olettehan?
Kirjoitettu 25. Helmikuuta, 20233 vuotta TERU, tule tänne kun on tuo lintu-topiccikin onko täällä muuten ketään muita naispuolisia?
Kirjoitettu 25. Helmikuuta, 20233 vuotta Kirjoittaja TERU joo ja Nure. Varmaan vieläkin unohtunut hirveesti hyviä tyyppejä. Mulla on tosi huono nimimuisti mutta aika hyvä naamamuisti ja mä tunnistan tyyppejä jotka oli 40 vuotta sitten samassa koulussa yms. . Mä tein sellasen testin "oletko supertunnistaja" ja olin. Näihin testeihin voi aina luottaa 🤡
Kirjoitettu 25. Helmikuuta, 20233 vuotta 3 minuuttia sitten, Densen kirjoitti: Hmm. Ihan kaikkia en kyllä tosiaan kaipaisi. niinpä, mutta on tuo ignore-toiminto olemassa.....
Kirjoitettu 26. Helmikuuta, 20233 vuotta Kirjoittaja 7 tuntia sitten, Densen kirjoitti: Hmm. Ihan kaikkia en kyllä tosiaan kaipaisi. Eipä tietenkään. Sittenhän se olisi sama olla ff:ssä. No, tämä on tällästä haihattelua tyyliin "sinulla on täydellinen unelmiesi auto, mutta ärsyttää kun vaihdekepin nuppi ei ole sitä mitä halusit"
Kirjoitettu 26. Helmikuuta, 20233 vuotta 3 tuntia sitten, tommi2 kirjoitti: Eipä tietenkään. Sittenhän se olisi sama olla ff:ssä. No, tämä on tällästä haihattelua tyyliin "sinulla on täydellinen unelmiesi auto, mutta ärsyttää kun vaihdekepin nuppi ei ole sitä mitä halusit" No ei ole sama, sillä siellä ei ole enää yhtä vihattua persoonaa. Olen kuin nahkiainen: ( lainattu lehtijutusta) nahkiainen jakaa mielipiteitä enemmän kuin politiikka - nahkiaisesta joko tykkää tai sitten ei, välimuotoa ei ole.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään