Kirjoitettu 1. Huhtikuuta1. Huhti Jos ei omista mitään eikä tee mitään, niin on aina saamapuolella. Hei mitä..🤔
Kirjoitettu 1. Huhtikuuta1. Huhti 1 tunti sitten, mgcc kirjoitti: Nykyään on epäilyttävä, jos ei käytä aateekoota tai internetsiä. Mutta miten paljon enemmän tai vähemmän ei-käyttävät ovat saaneet elämänsä aikana aikaiseksi ? Äkkiseltään tulee mieleen, etteivät ainakaan vähemmän.
Kirjoitettu 1. Huhtikuuta1. Huhti Kirjoittaja Sitten ollaankin perimmäisten kysymysten äärellä: onko somepostaus huonompi aikaansaannos kuin joku muu? Kysyin Geminiltä: Jos nykyinen viisikymppinen kuluttaa someen keskimäärin 1,5–2 tuntia päivässä, tässä on arvio siitä, mihin tuo "ruutuaika" olisi huvennut eri aikakausilla: 1900-luvun alku (Modernismin kynnyksellä) Tämä oli sanomalehtien ja vilkkaan seurapiirielämän kulta-aikaa. 50-vuotias oli tuolloin jo "vakaa vanhempi valtiomies tai -nainen". "Feedin" selaus: Paikallisen sanomalehden lukeminen kannesta kanteen, mukaan lukien kuolinilmoitukset ja pikku-uutiset maailmalta. Kommentointi ja väittely: Kahviloissa istuskelu tai miestenklubit. Siellä puitiin politiikkaa ja pörssikursseja samalla intensiteetillä kuin nykyään Twitterissä (X). Päivitykset: Pitkien, käsin kirjoitettujen kirjeiden laatiminen sukulaisille. Sinetöiminen ja postiin vieminen oli päivän "postaus". Vaikuttajat: Suositut kolumnistit, teatteritähdet ja paikalliset saarnaajat, joiden mielipiteitä siteerattiin iltapäiväteellä. 1500-luku (Renessanssi ja uskonpuhdistus) Tässä vaiheessa 50 vuotta oli jo kunnioitettava ikä – moni oli tuolloin jo elämänsä ehtoopuolella. Elämä oli fyysisempää ja yhteisöllisempää. "Algoritmi": Kirkonmenot ja toripäivät. Kaikki tieto suodattui joko papiston tai naapureiden kautta. Viihde ja tarinat: Kylän yhteisellä kaivolla tai majatalossa istuminen. Juorut olivat sen ajan TikTok-videoita: lyhyitä, koukuttavia ja usein täysin keksittyjä. Oman elämän kuratointi: Jos oli varakas, teetti itsestään öljyvärimaalauksen (Instagram-profiilikuva). Jos taas ei, tyytyi kertomaan sankaritarinoita nuoruuden sodista tai sadonkorjuista nuoremmille. Doomscrolling: Pelko ruttoepidemioista tai uskonsodista. Ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan julkisia tiedonantoja torille samalla kauhunsekaisella uteliaisuudella, jolla me luemme kriisiuutisia. Luolamiesten aika (Esihistoria) Tällöin 50-vuotias oli todellinen harvinaisuus, heimon tietopankki ja eloonjäämisekspertti. Sosiaalinen media oli kirjaimellisesti elintärkeää viestintää. Kuvallinen viestintä: Luolamaalaukset. Ne eivät olleet vain taidetta, vaan "tutorial-videoita" siitä, missä biisonit liikkuvat ja miten niitä metsästetään. Heimon yhteinen "chat": Nuotion ympärillä istuminen pimeän tultua. Tarinankerronta oli ainoa tapa siirtää dataa sukupolvelta toiselle. Verkostoituminen: Turkin puhdistaminen (grooming) ja fyysinen läsnäolo. Sosiaaliset suhteet ylläpidettiin hyvin konkreettisesti, ja "estolistalle" joutuminen tarkoitti karkotusta ja lähes varmaa kuolemaa. Status-päivitys: Kaulassa roikkuvat pedon hampaat tai hienoin talja kertoivat algoritmin sijaan käyttäjän arvovallasta heimon sisällä. Tiivistettynä: Ihminen on aina ollut sosiaalinen eläin. 1900-luvulla käytimme paperia, 1500-luvulla ääntä ja luolamiehinä elettä. Vain väline on muuttunut – tarve tulla nähdyksi ja tietää, mitä aidan (tai luolan suun) takana tapahtuu, on pysynyt samana. Minkä näistä aikakausista uskot tarjonneen "laadukkainta" vastinetta tuolle käytetylle ajalle?
Kirjoitettu 2. Huhtikuuta2. Huhti Veikkaisin, että iltaa tanssilavojen liepeillä tai 4 päivää Imatranajoissa ei päihitetä uusimmallakaan iPhonella.
Kirjoitettu 2. Huhtikuuta2. Huhti Kirjoittaja Olis ihan hauska tietää että onko tuo sukupolvikysymys. Omat lapset ovat kolmikymppisiä ja kyllä arvostavat "oikeita asioita", toisaalta kynnys lähteä jonnekin on isompi kun mulla ton ikäsenä. Saattaa olla että on jengiä, joille lähtö Imatranajoihin olisi kauhistus. Siellä on oikeita ihmisiä. Esim. puhelimeen vastaus äänellä on monelle z-sukupolvelaiselle vaikeaa. Ite viettäisin aikaa meren tai vuoriston ääressä snadisti jotain fyysistä tehden ja ehkä palkiten itseni jollain virvokkeella tämän jälkeen.
Kirjoitettu 17. Huhtikuuta17. Huhti Olen sitä mieltä, että kirjolohi-nimitys pitää muuttaa LGBTQIA2S+-loheksi.
Kirjoitettu 17. Huhtikuuta17. Huhti Kirjoittaja ^Ei nyt mitään Kekkosen päätöksiä mennä muuttamaan!!1!! Kekkonen on elävä kuollut legendä.
Kirjoitettu 17. Huhtikuuta17. Huhti Ainakin lohiosuus pitäisi poistaa. Siinä ei ole rasvaa juuri nimeksikään - ainakaan loheen verrattuna.
Kirjoitettu 25. Huhtikuuta25. Huhti Tämä on kertakaikkian loistava tuote, hakkaa nykynutellan 6-0: Muokattu: 25. Huhtikuuta25. Huhti, käyttäjä: mgcc
Kirjoitettu 4. Toukokuuta4. Touko No voi ny prkl... https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000011975709.htmlSuomessa yleistyy ilmiö, jossa huoltajat pyrkivät vaikuttamaan lastensa arvosanoihin opettajien kautta.Jaakko Salo sanoo, että koulumaailmassa yleistyy tietynlainen ”asiakasajattelu” eli koulu nähdään palveluna, jolta voidaan vaatia erilaisia asioita.Salo kertoo, että aiemmin kodeissa oltiin heti huolissaan lapsen suoriutumisesta ja pyrittiin aktiivisesti keksimään, mitä oppilas voisi tehdä enemmän. Nykyään käännytään opettajan puoleen ja penätään sellaisten asioiden perään, joita opettaja voisi tehdä enemmän.”Joissakin tapauksissa tuloksia vaaditaan opettajalta eikä oppilaalta.”
Kirjoitettu 4. Toukokuuta4. Touko Kirjoittaja Neuvottelusukupolven lapset ovat kouluiässä. Tossahan oli joku juttu noin 10v tai jotain sitten, että armeijassakin jengi ei ota käskyä vaan käy neuvottelemaan siitä ja skabbarit oli ihan ihmeissäänKaipa se on joka sukupolvella joku ominaispiirre. Tässä Geminin vertailu. musta ihan hyvä.Vertailu: Nuoret vs. 1965–1970 syntyneetPiirreNuori sukupolvi (Z/Alpha)1965–1970 syntyneetKonfliktitNeuvottelu ja keskusteluSuora toiminta tai asioiden sietäminenTunteetSanoitetaan ja analysoidaanPidetään omana tietona (pärjääminen)TyöMerkityksellisyys ja tasapainoVelvollisuus ja toimeentuloAuktoriteetitHaastetaan ja kyseenalaistetaanKunnioitetaan, mutta suhtaudutaan varauksella Muokattu: 4. Toukokuuta4. Touko, käyttäjä: tommi2
Kirjoitettu 4. Toukokuuta4. Touko Kirjoittaja Taulukko sotki kirjoitusta niin jatketaan tähän:"mun ikänen väki" siis toimii näinEi valitusta: Jos jokin mättää, purraan hammasta ja jatketaan. Uhriutuminen nähdään usein heikkoutena.Suoraviivaisuus: Asiat hoidetaan, eikä niistä tehdä numeroa.Ja kun näitä luen, mietin että helvetti, toihan on kovaa kehumista. Mutta nuoriso varmaan nauraa tollaselle asenteelle ja pitää tota vanhanaikasena. Omia skidejä katelleena on jännä todeta miten paljon yhteiskunta kasvattaa, vaikka tekisit kotona mitä.
Kirjoitettu 7. Toukokuuta7. Touko Kirjoittaja Pikkasen mietin tuota "Kirkon Seutu" lehteä. Meistä ei kukaan kuulu kirkkoon, mutta se jaetaan. Nimen alla on merkintä "hyvän puolella". Aha. Etusivulla joku uskontotieteilijä julistaa "nyt uskon vähemmän mutta oikeisiin asioihin". Jos joku on maailmankaikkeuden tutkimusta kritisoinut, niin siinä nyt aina välillä tulee sivutuotteena GPSää ja CCD-kennoa sun muuta tavan kuolevaisellekin, mutta tuollainen "oikeisiin asioihin" tuntuu kohtuu itsevarmalta. Ja turhalta. Tämä siis mielipide. Kari Enqvist on muuten laskenut että mikä massa sieluja olisi maapallon keskipisteessä, jos ne painavat 21g zibale.Toivon vaan että kirkollisvero on tuon tutkimuksen rahoittaja.
Kirjoitettu 13. Toukokuuta13. Touko Pitäisi lyödä siipeensä saanut ajoleikkuri nippuun. Varaosat maksoivat reilun satasen. Toisaalta tuossa on huollettavia paikkoja moottorin lisäksi sen verran, että katselin myös uutta. Keskolla FXA D225 60 cm 995 €Mokoma kerää myös lehtiä, mikä olisi kiva ominaisuus. Täällä niitä tulee täysi peräkärryllinen joka syksy (alumiini telikärry).2-3 lammasta tai mieluiten vuohta vois olla kova sana. Mitähän niillä tehdään talven tullen ? Peurat rikkovat todennäköisesti kaikki aitaukset... Muokattu: 13. Toukokuuta13. Touko, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 31. Toukokuuta31. Touko Juur kun luulee ostaneensa jotain tarjoushinnalla, niin kohta se on vielä puolet halvempi. Kyseessä fazerin taikayö suklaakääretorttu, jota syö reilun viikon. Ostin hintaan 9,95 (-25 %). Eilen niitä oli neljännes kylmäkaapillista a 5,95. Argh. Hyvä, ettei ollut kallis pyörä kyseessä. Muokattu: 31. Toukokuuta31. Touko, käyttäjä: alpensau
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään