Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20241 vuosi Joo, katselin ja erityisesti kuuntelin. Onhan tässä ihan iso ero, nää on jossain ulkomaanleireillä, korkeenpaikanleireillä ja Mononenkin oli jossain alppimajahotellissa useamman viikon. Mä hölkkäilin kotiseutuvilla, ikinä missään leirillä saati ulkomailla tai alppimajassa, eikä mitään valmennusta. Ja tämä nykyajan maastojuoksu on kyllä ihan jotain muuta, puistojuoksua vaikka jokunen puupökkelö laittettu ylitettäväksi. Ei mitään isoja ylämäkiäkään... Ja se että on sarjat 20v, 23v .....23-vuotiaat on jo ihan aikuisia, ihan tekotaiteellisia nämä ikäsarjat. Aikoinaan 80-luvulla oli A- ( ale 18v ) ja sitten aikuiset. Jaha, ja nyt aikuiset on "senior women" Muokattu: 8. Joulukuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: tempokisu
Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20241 vuosi Miesten EM puistojuoksu. Ai että Jakob Ingebritsen menee menojaan. Hienoa että pohjoismaalainen valkoihoinen ( sori mutta näin se on ) voittaa ja selostajan mukaan "ihan ylivoimainen", mutta oikeesti ylivoimaa on se että se toiseksi tullut ei pääse edes samaan kuvaan. jokusen kerran näin nimittäin käyny, tuossa on Lidingoloppet 1983 ja olen tuo keskellä etäisesti näkyvä tyyppi, ei siis tuo kokovalkoiselssa haalarissa vieressä on kaksi punapaitaista vartiotyyppiä vieressä ( filmikamera-aikaa ja huoltaja otti kuvia ja skannasin ne koneelle) ja siinä se laakerinlehti"seppele" odottaa.... ne oli pakko jälkeenpäin hävittää, mutta pokaalit on tallella. Muokattu: 8. Joulukuuta, 20241 vuosi, käyttäjä: tempokisu
Kirjoitettu 8. Joulukuuta, 20241 vuosi Toi Aussien superjunnu painoi taas uutta ennätystä putkeen: https://yle.fi/a/74-20129820 Boltinkin ajat on paperia.
Kirjoitettu 21. Tammikuuta, 20251 vuosi Olympiavoitto, EM-kulta ja 3 ME:tä eivät riittäneet vuoden urheilija-valintaan Ruotsissa Mondo jäi kakkoseksi
Kirjoitettu 21. Tammikuuta, 20251 vuosi No, ChatGPT arvioi että pöytätennistä harrastaa 1000 kertaa enemmän jengiä kun seiväshyppyä, eli on toi kyllä saavutus. Ainakin minusta voitto jossain lajissa, jossa on sikana vastustajia on arvokkaampi kuin lajissa jota harrastaa 5 henkilöä.
Kirjoitettu 21. Tammikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Hallikausi taitaa alkaa kohtapuoliin. Olisko tammikuun lopulla sanonut joku naisista menevänsä ekaan kisaan. Ilona Mononen muuten oli tuossa kuukausi sitten Arto Nyberg ohjelmassa https://areena.yle.fi/1-70235649 Hesarissa taas oli pitkä haastattelu uransa päättäneestä Sara Lappalaisesta. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010913288.html Ja sitten urkkaruudussa viime viikolla oli Sagasta ja hänen uudesta valmentajastaan ja harjoittelusta Virossa juttua. Siitä on myös ylen artikkeli, jossa on osin eri asioita mukana. Nauratti, kun Saga tekee videolla hyvin kevyesti, lämmittelypainotyyppisesti, rinnallevetoa 60 kilolla. Mulla näyttää samanlaiselta, jos teen pelkällä 20 kg tangolla. Ja tuo 60 kg on mun maksimi eli saan just ja just ykkösen. Saga noin vain nostaa tangon rinnalle ja kääntää kyynärpäät alle. Toi on niin hämäävää! ks. kohdasta 2 min 40 sek https://areena.yle.fi/1-70235649
Kirjoitettu 30. Tammikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Tuossa Saga Vanninen klipissä yllä oli näköjään väärä linkki Areenaan. Tässä ehkä nyt oikea. Kyseessä siis 15.1.2025 urheiluruutu ja kohta 2 min 40 s. https://areena.yle.fi/1-72256183?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=copy-link-share Eilenhän oli Jyväskylässä hallikisat. Joku siellä teki enkkansakin mutta esim Nezirillä ei harmi kyllä kulkenut. Vaisu aika tais olla alkuerässä mutta finaaliin sillä olis päässyt. Finaalin joutui kuitenkin jättämään väliin, kun oli kuulemma huonovointinen. Keskitalo taas keskeytti finaalin aitoihin törmäilyihin. Sitten oli myös kv-kisat jossakin mutta ne näkyi vain maksukanavilla. Muokattu: 30. Tammikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: Densen
Kirjoitettu 3. Helmikuuta, 20251 vuosi Sagalla kulkee: https://www.aamulehti.fi/urheilu/art-2000011006998.html Tähän vielä: https://yle.fi/a/74-20141105 Lainaa Kolme MM-kultaa, yksi -hopea ja kolme -pronssia. Kaksi EM-kultaa, neljä -hopeaa ja yksi -pronssi. Saga Vannisen viikonloppuna Tallinnassa tekemään halliviisiotteluun uuteen SE-tulokseen 4843 saa perspektiiviä tarkistamalla, millaisiin sijoituksiin pistemäärä olisi riittänyt halliyleisurheilun arvokisoissa vuosina 2010–2024. Muokattu: 3. Helmikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: concorde
Kirjoitettu 3. Helmikuuta, 20251 vuosi Kirjoittaja Loistavaa. Pituuden tuloksella olis Suomessa palkintopallilla kisassa kuin kisassa lajin erikoisnaiset huomioiden. 800 metrillä toki kauempana mutta tärkeää parannusta hänelle aiemmin heikossa lajissa.
Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 20251 vuosi Mä toivon että Saga EI lue Aamulehden urheilutoimittaja Lauri Hollon kolumnia, tai on ainakin vahvempi kuin minä....sillä tämmöinen on vaarallista "Vannisen olemus on myös sutjakampi...oletettavasti painoa on pudonnut lihaksista" Sillä samantyyppinen toimittajien kommentointi aiheutti itelle sen että oletin mitä laihempi on, sen parempi ja kiloja ei saa tulla lisää. Otsikossa "terävöitynyt olemus" olisi riittänyt, ei kommentointia painoon.
Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 20251 vuosi 5/7-ottelu on ihan eri eläin, kuin pitkänmatkan kestävyysjuoksun kanssa. Ottelussa pitää olla paljon voimaa esim. heitoissa ja absoluuttinen keveys ei ole niin tärkeää kuin kymppitonnilla. Veikkaan, että Saga haluaa menestyä, eli tekee kuten lajin kannalta on parasta eikä välitä mistään ulkonäkökommenteista. Muokattu: 4. Helmikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: concorde
Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 20251 vuosi 2 tuntia sitten, tempokisu kirjoitti: sillä tämmöinen on vaarallista "Vannisen olemus on myös sutjakampi...oletettavasti painoa on pudonnut lihaksista" Sillä samantyyppinen toimittajien kommentointi aiheutti itelle sen että oletin mitä laihempi on, sen parempi ja kiloja ei saa tulla lisää. Ei kannata korviaan lotkauttaa toimittajien tai "asiantuntijoiden" moisille kommenteille. Jäänyt elävästi mieleen kun joku suomalainen valmentaja/asiantuntija kommentoi kauan kauan sitten Shelly-Ann Fraser-Prycesta että aivan liian leveä pylly ja liikaa tavaraa, ei voi pärjätä koskaan. Joo ei... Miljoona arvokisavoittoa/mitalia ja taitaa juosta jopa edelleen lähes 4-kymppisenä. Totaalisesti liian iso perse joo.
Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 20251 vuosi Se on urheilussa hyvä kun tulos puhuu, sanoi kuka toimittaja tai keskikalja-Seppo mitä vaan. Mä vieläkin lämmöllä muistelen "tosi-teeveetä" Ultimate Fighter Challenge. Siinä jengi asui talossa ja aina jakson päätteksi 2 jätkää otti matsia vapaaottelussa. Kyllähän monet uhos ja draamaili mutta kehä ratkaisi. Hieno formaatti, sitä kyllä kattois jos jostain tuutista vielä tulis.
Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 20251 vuosi 3 tuntia sitten, VesaP kirjoitti: Ei kannata korviaan lotkauttaa toimittajien tai "asiantuntijoiden" moisille kommenteille. Jäänyt elävästi mieleen kun joku suomalainen valmentaja/asiantuntija kommentoi kauan kauan sitten Shelly-Ann Fraser-Prycesta että aivan liian leveä pylly ja liikaa tavaraa, ei voi pärjätä koskaan. Joo ei... Miljoona arvokisavoittoa/mitalia ja taitaa juosta jopa edelleen lähes 4-kymppisenä. Totaalisesti liian iso perse joo. No jo on ollu asiantuntematon asiantuntija. Sillä pikamatkoilla toi iso peppuvartalo todellakin pärjää. Ja pärjäisi vielä paremmin kun jättäisi ne painavat peruukit pois. Mutta minä olin lapsi vielä, ja haaveena oli olla julkkis ( eli en tajunnut elämästä yhtään mitään )ja päästä televisioon....ja kun olin haastateltavana, niin lehtijutut ja tv-haastattelu oli jotain ihan muuta, leikattiin pois kritiikki.... Mutta kuten sanottu, olin lapsi ja ne lehtijutut aiheutti ahdistusta ja stressiä, en voi kertakaikkiaan ymmärtää jos haastateltava sanoo "voimaa pitäisi saada lisää" kääntyy muotoon "voimaa on jo omiksi tarpeiksi" ???? ( silloin ei ollut mahdollista lukea haastattelutekstiä ja hyväksyä( taiei) se. Muokattu: 4. Helmikuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: tempokisu
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään