Kirjoitettu 14. Joulukuuta, 20232 vuotta Edelleenkin varsin vähäinen sähkölasku vuoden takaiseen verrattuna; vuosiarviotakin oli taas kutisteltu vähän alaspäin. Tilasin kyllä e-laskuna, pankissakin on hyväksyttynä, paperirätinki kuitenkin tuli. Olkoot, en jaksa säätää. Jos lisämaksua kupongista ehdottelevat, sitten kyllä.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta Illalla kotiuduttua vapaa viikonloppu edessä. Maanantaina on enää neljä yötä jouluun🎅
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta Kohta alkaa parin viikon joululoma. Eihän se pitkä ole mutta loma kuitenkin.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta Ensi maanantaista on kylläkin mun mielestä 6 yötä jouluun. Huikea 5 päivän loma tiedossa. En odota joulua ollenkaan, ei ole yhtään erityinen päivä enkä tykkää joululauluista enkä joulurouoasta.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta Mä ajattelen joulua nykyisin sillain että se katkaisee työvuoden "selän".. jos siis työvuosi alkaa kesäloman jälkeen ja päättyy seuraavaan. Kevättalvella on koko ajan kesä ja kesäloma lähempänä. Uutta vuotta mä vihaan mutta se on rakettien takia. Edellinen koira sai aina rauhoittavat, ihan ihmisten diapamia muuten.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta No ainakin helpottunut olo kun pääsin kotia, ylämäet ja Pirkkalan kelviosuus otti voimille. 92km tuli, ja raskaalla vaihteella.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta No huhhuh... nää kilsat pistää aina ottamaan hatun päästä. Mä kävelin tänään kilsan ja tein lumityöt, siinä aerobinen. Koiran kanssa vielä täytyy mennä muutama kilsa.
Kirjoitettu 15. Joulukuuta, 20232 vuotta Neiti/tytär on kytköksissä työnsä puolesta ei-suomea puhuviin lapsiin, muistelimme kivoja hänen lapsuutensa ylikansallisen toimivia harmittoman mukavia hahmoja. Ranskisten Samsam oli meidän mielestä ihan kiva, myös ne Märkiäiset rontit.
Kirjoitettu 16. Joulukuuta, 20232 vuotta Huoltohessut eivät käyneet auraamassa pihoja klo 3 aamulla, sai nukkua niin pitkään kuin halusi.
Kirjoitettu 16. Joulukuuta, 20232 vuotta ^ mä heräilen aamukolmelta.... Mutta jännitti ihan älyttömästi että miltä uusi cyclo nyt sitten tuntuu ja onko se kumminkin liian iso ( koeistuin sen myymälässä ja tuntui ihan hyvältä..) ja kokeilin pihassa äskön. No ihan sopiva koko ja ihan ok ajaa. Jarrut saisi olla kireemmät ( levyjarrut, ei ole ennen ollu ) ja näköjään vähän alemmilla rattailla pitää ajaa. Mutta kun vanhan cyclon keskiö naksuu ja tuntuu kinnaavan koko ajan, niin oli tosi sujuvaa ajamista. Lisäksi että mun linturuokintapaikoilla paljon tiaisia ja ruoka on mennyt kaupaksi.
Kirjoitettu 16. Joulukuuta, 20232 vuotta 1 tunti sitten, tempokisu kirjoitti: Mutta jännitti ihan älyttömästi että miltä uusi cyclo nyt sitten tuntuu ja onko se kumminkin liian iso ( koeistuin sen myymälässä ja tuntui ihan hyvältä..) ja kokeilin pihassa äskön. No ihan sopiva koko ja ihan ok ajaa. Jarrut saisi olla kireemmät ( levyjarrut, ei ole ennen ollu ) ja näköjään vähän alemmilla rattailla pitää ajaa. Mutta kun vanhan cyclon keskiö naksuu ja tuntuu kinnaavan koko ajan, niin oli tosi sujuvaa ajamista. Kuva on lähes välttämätön.
Kirjoitettu 16. Joulukuuta, 20232 vuotta 33 minuuttia sitten, alpensau kirjoitti: Kuva on lähes välttämätön. Ja jarruja voinee säätää.
Kirjoitettu 16. Joulukuuta, 20232 vuotta Keksin rouvalle synttärilahjan (Tapaninpäivänä). Laittelen tilaukseen.
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään