Olen miettinyt tätä postausta kauan - ylipäätään tulenko palstalle takaisin - mutta kun asioita jäi kesken ja on tapahtunut. En nyt tunge tätä minnekään, laitan omana topiccinani.
Tähän nyt varoitus: sisältää positiivisia asioita jopa hauskoja, ja ainakin asioiden ajattelemista toisin.

Varsinaista kohellusta ja pyöräilemättömyyttä
Elokuussa loukkasin kotona kaatumisen seurauksena oikean puolen kylkiluut ja lihakset, ja sitten lokakuussa kaaduin roskia viedessäni ja meni vasemman puolen kylkiluut ja lihakset. Pystyin hitaasti kävelemään...ja vuoden alussa kokeilin no että osaanko ylipäätään enää ajaa, kävin 3 kertaa kaupassa cyclolla ( 3km kauppaan) eikä kyljet tykänny ollenkaan.
Sitten tuli näitä kammottavia "talvikelejä" etten olisi terveenäkään pyöräillyt. Sensijaan olen tehnyt kävelylenkkejä, melkein joka päivä kauppakäynti ja linturuokinnalla käynti niin tulee 8-9km ja mikä tärkeintä, tulee oltua ulkona pidempään.
Ja kun olen mestarisählääjä...olohuoneen parvekkeen oven puoleisen verhoista 2 nipsua irti, nousin jykevälle korkeaselkänojaiselle "Kuningastuolille" ja laitoin verhot kiinni.....ja sitten peppu edellä lattialle. Siis tämä alkaa jo olla koomista tämä mun kaatuilu, olen kokonaisvaltaisesti ( f&p) tasapainoton tyyppi. Kämmenenkokoinen mustelma pepussa, kanamunankokoinen "kuhmu" joka on kipee, samoin mustelmat vasemmassa olkavarressa ja poskessa.
No ei onneksi kävelyä haittaa, vasemman tassun vaivaisenluukohta on koko ajan kipeä mutta siittä en enää välitä. Nilkatkaan ei tykkää kävelystä mutta kun kävelee hitaasti niin ok. Olen kyllä venytelly ja tehny kyykkyjä joka päivä useamman kerran, spagaatista puuttuu enään noin 2cm...
Enkä näin laihana edes jaksa pyöräillä. Siis vielä viime kesänä ja syksynä kun pyöräilin reilu satasia joka toinen päivä vähintään ja tuskailin kun en saa sitä yhtä kiloa 46kg > 45kg pois.....alkujärkytys vei ruokahalut ja meni useampi viikko että söin jotain vaan 4 kertaa viikossa, ja itkeminen varmaan aiheutti nestehukkaa - paino olikin 43kg!
Entisenä anorektikkona sitä on vaikeeta ajatella että pari kiloa on saatava lisää, ei näillä rimpulajaloilla pyöräillä ( totesin sen jo em. kauppareissuilla, pienikin ylämäki oli ihan kamalaa...) talvipyöräily saa jäädä suosiolla, katsotaan josko kesällä?
Yllätti kyllä että en ole kaivannut talvipyöräilyä sitten yhtään. Kävely, ja varsinkin omatoimiset lintukävelyt ( vieny joka päivä ruokinnalle jotain ) on nyt se ulkoilu joka tuottaa iloa, ihan valtavan hienoa kun näkee lajeja ja kun linnut käyvät ruokinnalla ( paitsi se piruvie orava...). Jatkossa jos pystyn joskus vielä pyöräilemään, se tulee olemaan vaan ulkoilua ( käydä linutornilla, marjassa...) Painonhallintaan en pyöräilyä tarvitse.
Tosin nyt painonhallintaprojekti on tuottanut vähän tulosta, viimeisin painomittaus on 44kg. Entinen minä aattelisi että jaha, nyt paino nousee kilon päivässä....ei nouse, +/- 1kg voi vaihdella päivässä. Ja huomasihan sen siittäkin että ennen tosinahkeet farkut on nyt ....löysät. Trikoot ei pysy ylhäällä...

Kyllä meitä on...
Aamulehdessä on ollu useampikin juttu, kun rahat ei riitä ja miten tulee toimeen. Äsköttäin oli juttu korkeakoulutetusta nuorehkosta miehestä, työttömästä joka totesi ihan minun tavoin "..tuntuu pahalta todeta että on epäonnistunut elämässään....parhaani yritin mutta se ei riittäny". Behmin sanoin lohdullisempaa "...tytöstänne ei tullut mitään mutta kai sitäkin voi saavutuksena pitää."
Miettiny että eihän minulla asiat sentään NIIN huonosti ole, taloudellinen katastrofi ei nyt hetkeen uhkaa, mutta tottakai sitä on elänyt niukemmin. Johtuen tuosta painonhallintaprojektista, niin yritän syödä kyllä joka päivä ja eilen kävin kerralla ostaan aika paljon suosikkikalojani...riittää pitkäksi aikaa ja välillä kun syö jotain muuta niin heti tekee sitten mieli kalaa. Esimerkiksi 0.354kg nieriäfileestä tulee 5 annosta, lohi- ja kuhataskuista 4 annosta...ja siis kun ruokahaluja ei kovasti ole niin se pieni mitä syö, sen pitää olla hyvää.



Lääkärissä ja verikokeissakin käyty
Kävin sitten terveyskeskuksessa....kohdalleni sattui kyllä todella mukava nuori mieslääkäri. Huolestui verenpaineestani joka oli tasoa 225/125, hän vielä soitti takaisin iltapäivällä ( mitä arvostan suuresti ) ja aloitin verenpainelääkityksen. No, otin kokonaisen tabun ja kun paineet romahtaa tuosta puolet, niin en pysyny pystyssä.
Joutunu säätämään, ja tästä keskustelut vielä lääkärini kanssa. Kolesterolikin ( LDL) oli niin korkea että suostuin kolesterolilääkitykseen. Mutta ei kertakaikkiaan! ja otin vaan puolikkaan > kuume 39, kaikki lihakset ( kun jo ennestäänkin) kipeet, makuaisti täysin menny, pahoinvointi jo jaffastakin. Ei semmoisesta mitään tule että otat tabun ja sen jälkeen joutuu ottaan 2 kipulääkettä...myös ihan pieni murunen kolesterolilääkettä aiheutti lihaskivut ja pahoinvoinnin. Sitä on menty tällä kolesterolilla ( tosin ei ollu paastoarvo) kymmeniä vuosia ja mennään nytkin.
Taannoin kun olin allergisen reaktion vuoksi ( jota tk lääkäri ei uskonu, ei kun mulla on HANE-tauti) Tayssin ensiavussa, ottivat verikokeet ja kuulemma mulla on vaikea munuaisten vajaatoiminta ja pitää jäädä osastolle. En jääny. No nyt otetuissa munuaisarvoissa kaikki ihan normaalit.
Ja Hb, siis 129!! mulla ei ole ikinä ollut noin hyvä ( ainakaan 40 vuoteen) pyöräkisatkin mentiin satasen arvolla.
Sain myös sairauslomaa maaliskuun loppuun, masennus. Hain nyt sitten uudelleen peruspäivärahaa ja sairauspäivärahaa ( jos siis saisi toisen ) reilu kuukauden hakemuksia nyt käsitelty...
Totuushan on se että oman alani töihin en pysty. Tk-työhön ei ole edellytyksiä, enkä ala enää "yrittäjäksi" ja tarjolla olisi vain etätöitä kotoa käsin yrittäjänä. Ei mulla ole valmiuksia mihinkään etätöihin kotoa. Enkä mä muuallekaan pääse. Enkä mä tätä nyt enää mitenkään kamalana pidä, eipähän tartte tietää lääketieteestä mitään. Elän tällee kuten ennenkin ( paitsi nukkeja voi ostaa 2-3 vuodessa ja jotain saanu myytyäkin ) vapaaherrattarena ja tekemistä on muuten riittäny, eipä niitä hetkiä "mitähän tekisi?" ole paljo ollu.
Ja aamuvirkusta on tullut illan- ja aamuntorkku. Merisään jälkeen heti uudellen nukkumaan 😄 ilmeisesti maksan vuosikymmenten univelkaa.

ff ja fb
Ei hyvääpäivää, ff-jäsenet siellä totesivat että he juurikin suositteli mulle feisbuukkiin menoa. Kas kun mut poistettiin koko ff palstalta, ei käy tunnukset eikä anneta uutta salasanaa.
Loin sen feisbuukki-tilin vain ja ainoastaan siksi että muuten en päässyt seuraamaan Nakkilan Nahkiaispaistamon sivuja, ff-jäsenillä siinä mitään osuutta. No harvakseltaan sitten tililleni jotain kuvaa ja juttua olen laittanu.
Hyväksyin kaveripyyntöjä...ja sitten alkoi mennä todella oudoksi. Nanosekunnin tuhannesosan verran ehdin jo että nytkö tuli siunaus..."haluan lahjoittaa sinulle 390 000e olen parantumattomasti sairas...ja toinenkin joka antaisin 350 000e...ja tulihan se sieltä "kunhan vain maksat 250e hallinnollisia kuluja" 😄 tai "klikkaa alla olevaa linkkiä, agenttini päivystää vuorokauden ympäri", ja "olen nähnyt nimesi cncs-listalla" - poistin kaikki tuntemattomat "kaverit" ja jätin vain sellaiset ihmiset jotka muuten tunnen. Ei vitsit koko ajan pitäisi olla siellä messengerissä, ja ei kyllä jaksa.

Mutta tää fillarifoorumi. En mä siellä mitenkään mitään valitellut...enkä tiedä syytä miksi mut kokonaan sieltä poistettiin. Mutta nauratti...kun pari kaveria jotka puolusti minua "...10 vastaan 1, yhtä pientä vanhaa naista ( naurua) kohtaan, ja kuka pelkuri tulee seuraavaksi lyömään jo lyötyä" - niin siinä nää kaikki näköjään "banned" . Niin siis kuka olikaan tää ff mode joku **** Markku? Jos kuvitteli kiusaavansa, niin kuten sanoin, naurettavaa ja lapsellista.

Suomalaiset urheilijat
Käsitellään nyt tämäkin aihe. Että mollaan ja väheksyn suomaisurheilijoita, erityisesti naisurheilijoita. No en.
Nytkin on jännitetty suomaisten suorituksia hiihdossa ( muuten mutta on 2 joita en kannusta), ampumahiihdossa ja jäätanssissa ( muuten tosi upeat suoritukset suomalaispareilta rytmitanssissa, aplodeerasin seisaaltani ihan valtavaa kehitystä! ). Yleisurehilussa Lotta Haralaa ja Reetta Hursketta, Nooralottakin tekee paluuta ja Wilma Murto myös palannu. Harmillista että Sara Lappalainen kertoi lopettavansa, syy joku että jäi aivan yksin ongelmiensa kanssa.
Se on vain ja ainoastaan tämä kestävyysjuoksu, josta itelleni jäi elinikäiset traumat ( vammat, ei mitään tukea, ei valmennusta ) että on liikaa pyydetty että kannustaisin suomalaisia (nais)kestävyysjuoksijoita. Mutta tosiasia on että yksittäisiä huippuja lukuunottamatta yleinen taso kympillä ei ole kohentuntu 42 vuoden takaisesta.
Sitten on sekin että nykyurheilijoilla on aivan eri tilanne ja varmaan välineetkin kuin tuolloin 42v sitten. On valmentajaa, psyykkistä valmentajaa, ravintoterapeutti, fysioterapeutti, sponsorit ja magerit...me käytiin koulussa ja töissä ja hölkkäiltiin siinä ohessa...ja kun ne mun omatkaan suorisukset ei mitenkään hyviä ollut, no ehkä 17-vuotiaaksi "ihan hyvä".

Unelmia ja ulkohommia
Säästin sokerit pohjalle.
Tuossa jo Nahkiais-topicissa kerroin miten sain yhden unelmani toteutettua kun sain päästää 3 nahkiaista takaisin Kokemäenjokeen. Olisittepa nähny mun ilmeeni ( tai siis mä itkin ilosta) kun vein nahkiais-astiaa ja tietysti juttelin nahkiaisille, päästin jokeen ja katsoin että lähtevät uiskentelemaan.



Kurjat keli olleet, mutta 13.1. oli senverta pakkasia ollut että kun siellä muistakin järven jään keskellä niin lähdin korjaamaan kesällä tuhottua lokkien kivirinkipesää. Otin mukaan "työkalun" koska arvelin että kivet ovat jäätyneet kiinni....kuten olivatkin.
Ja sitten se iso kivi vierähti jäälle! Pystyn nostaan yhdellä kädellä 20kg käsipainon, mutta tämä kivi oli tosi painava, ei onnistu. Aattelin sitten lokkeja ja ihan äärimmäinen voimainponnistus mulle oli nostaa iso kivi  ( harjan vieressä) paikoilleen.

mukana oli 2 muuta isompaa kiveä ja 2 pientä. En saanu koko rinkiä, kun kivet ei pysyneet, mutta yhden isomman kiven tuonne vielä vien kunhan pakkasia tulee ( nyt oli sohjoista). Viime kesänä lokki teki pesän kiven taakse, eli ei sen ringin tarvi olla täysi, ja nyt tein sillee kuvaajaystävällisemmin eli se rako ja pienempiä kiviä eteen.

Tämä oli yksi talven Tärkeä Projekti.
Linnuista olen muutenkin saanu tosi paljon iloa! Senverta harmaita päiviä ja näitten kylkikipujen takia kuvaamisen harjoittelu on jääny, kun kamera+tele painaa jonkin verran.
Mutta esimerkiksi eilen paljon mustarastaita, tikkoja, keltasirkkuja ja talitiaisia. Sinitiaisista vain ääni. Punatulkkuja, pikkuvarpusia, tikli ja viherpeippo ( variksia ja harakoita) ja myös virallisena pihapongauspäivänä tosipaljon havaintoja joista mainittakoon vähintään 30 talitiaisen parvi ja samassa puussa 6 punatulkkua koiraita ja naaraita.

Yksi paikka missä aion tiistaisin käydä. Tuossa melkein naapurissa on srk-talo ja tiistaisin on virrenveisuuta ja hartaus. Olin viimeksi, ja oli hieno antoisa kokemus. Outoja virsiä, mutta onneksi on ne nuotit niin hoksaa vähän miten tää menee. Mulle tekee myös hyvää "mennä jonnekin".

Että alkujärkytyksen jälkeen - kyllä tässä jaksan jatkaa, ja kuten sanottu tekemistä on ollu. Kaatumisvamma-kivut rajoittaa tekemisiä, mutta teen sitte sen mitä pystyn. ( toivottavasti pääsee ensi syksynä talkoisiin, vaikka tekee sitten vähemmän ja kevyemmin...)
Oli hyvin tärkeää että tuli noita iloisia hienoja kokemuksia ja tekemisiä, ja myöshuomata ettei ne asiat ( lähinnä toimeentuleminen) nyt niin huonosti ole.

terveisin

tempokisu

 

 

Mietin että parempi tämä pohdiskelu laittaa tänne, kuin "mikä ihmetyttää..."

Kuten sanottu, olen ollu ihan ok mielin ja varsinkin viime päivien lintuhavainnot ilahduttaneet. Samoin kun pystyy kävelemään, meen hitaasti ja saan yli 2 tuntia ulkoilua, tykkään kun ei tarvi stressata liikunnasta että miten ehtii ja jaksaa ja minkälaista säätä.... Aamulla saa nukkua merisään jälkeen, luultavasti maksan vuosikymmenten univelkaa.

Mutta mikä on? Verenpaine ollut ihan ok 130-160/ 80-100 ( ja se lähtötilanne oli tasoa 225 /125 )
Aamulla otin puolikkaan lääkettä....174/109. Reilu tunti sitten otin vielä toisen ja miten kävi > paineet 184/110. Että mikä on?

Nyt ei onneksi tarvi  miettiä tätä vanhan ammatin näkökulmasta..vaan taviksena.
- se kun oli vuosikymmenten anoreksia ja kun paino oli jonain päivänä enempi kun edellisenä, olin ihan paniikissa. Joo tästä se alkaa, tulee joka päivä kilo lisää ( anorektikko ajattelee näin ) ja vaikka ittenikin mielestä 43kg tämänikäiselle on tosi liian vähän, ja totesinkin etten jaksa ajaa pyörälläkään. 45kg olisi se hyvä paino. No nyt kun "paino nousi" - niin ehkä se vaan alitajuisesti on stressaava asia. Vaikka se pitäisi ajatella että se on toipumista ja vahvistumista, äitee oli todella ilahtunut kun kerroin.
Ja hyvää ruokaa nyt ollu, vaikka ei nyt niin nälkä niin joka päivä kummiskii syönyt, tänään oli uunikuhaa ( salaattia ole enempi alkuruokana)

- ja kun elokuun kaatumisen ( kotona horjahdus huonossa asennossa sängynpatjalle ) jälkeen oikealta kyljeltä kylkiluut ja lihasrevähtymä, ne parani siten että ajaa pystyi ja normaalisti tekemään, mutta nyt kipeytyi uudelleen. Eilen oli kipeetä hengittääkin. Että sekin tässä saattaa stressata että miten pääsee talkoisiin? minä mestarikoheltaja kun kaaduin 10 päivää sitten ja loukkasin vasemman lonkan ja pepun niin voihan olla että siinä venähti selkääkin, vaikkakin toiselta puolelta ( vaseman kyljen alle jäi käsi pehmusteeksi )
- ja toki jännittää saanko peruspäivärahaa tai sairauspäivärahaa? Vaikka ei mun elämä niistä ole kiinni, lähtökohtaisesti ajatus on että mitään tukiaisia ei tule, jos elää nykyisellä tavalla ja vaan jättää nukkehommat siihen 2-3 vuodessa niin ei mitään hätää.

Koska tämä lääke on auttanut, ja heti kun on tullu stressiä esimerkiksi juurikin töitten loppuminen yhtäkkiä, niin painetta ei edes kannattanu mitata.  Tai en mä töitä kaipaa ( tekemistä riittää muutenkin), vaan rahahan se siinä...

Mä jätän nyt kaikki mittaamiset vähäksi aikaa, uskoisin että verenpainetta nostaa em. tekijät.

( ja pieni stressi tuleeko sitä aurinkoista talvipäivää - ensin tarvittaisiin lunta - ollenkaan, kun on kuvausprojektien tarvikkeet valmiina odottamassa...paras hetki olisi helmikuun lopussa tai maaliskuun alkupuolella kuitenkin...)

ps. saa tänne myös vastata
pps. ja Prisman yhteyteen avattu joku munkkikahvila, siellä on jotain munkkileivoksia jotka näyttää taideteoksilta, kyllä mä sieltä parit munkkileivokset käyn ostaan.

ppps. Tuolla kun urheilusta kirjoitin että "ei tukea", vaikkakin myös rahallisesti ( SE-tuloksesta eli jo tehdystä työstä myönnettiin 4000mk, mutta se evättiin kun tuli jalkavamma) mutta ensisijaisesti muusta tuesta ja avusta mitä tehdä kun ei voi juosta ja miten tästä eteenpäin, olisi ollu tarve jutella jonkun kanssa näitäs, kun valmentaja ei jutellu mun kanssa kertaakaan.

 

^ en ostanut munkkeja , yksi munkki 8,90e.

Ei tälle vaan voi mitään, kun tulevaisuus pelottaa nimenomaan taloudellisen tilanteen takia, ei siihen auta minkään maailman lääkitys tai terapia tai joku kuntoutus. En ala maksaan tästä mitään muuta kuin terveyskeskuskäynnit.
Jännittää jo kuukauden kuluttua oleva lääkärikäynti, kirjoittaako mulle B-todistuksen vai ei?
Toivon että kirjoittaa, sillä tilanne on pahentunut koko ajan. Lisäksi harmittaa oikean kyljen kiputilanteen pahentuminen, yritän muistaa että nostapa ne tiskit tiskikaappiin vasemmalla...
Mutta siihen pitää kirjata jotain kuntoutussuunnitelmaa, ihminen alkaa lotota?

Isoa voittoa on ollu se että ylipäätään lähden seurakunnan virsi-hartaustilaisuuteen ja sinne Elokoloon, on hienoa että on olemassa ilmaisia hienoja menomuotoja. Älyttömän kiitollinen ruoka-avustakin, sillä sieltä on saanut oikein hyvääkin apetta. Meitä on jonossa me vakiot, ja jonottaessa tulee juteltua sitä ja tätä, ja siinä on aikaa tehdä 300 kyykkyä 😄 

Tuntuu ihmeelliseltä, että se olen siis minä meidän perheessä joka uskoo eniten Luojan suunnitelmaan. Sillä olen ihan varma että se vaan on niin. 
Äitee ei tunnu muistavan kun olin 1996 todella kriittisessä tilanteessa 25kg ja Hb 59, sepsis keuhkopöhö ja -kuume, happinaamaria ja mikään antibiootti ei tehonnut.
Äitee toi sitten Pyhää Vettä ( ortodoksinen perinne) ja kas - 13. antibiootti alkoi tehota ja pystyin hengittämään ite.
Sama kun kaaduin yölenkillä syyskuussa 2017 niin pahasti ettei asiaa lenkille viikkoihin. Olin muutenkin ihan loppu ja masentunu kun töitä oli niin vähän eikä mitään halua jatkaa elämää. Mutta sen kaatumisen takia löysin ensin Nahkiainen majakan, ja sittemmin nahkiaiset ja sain syyn jatkaa elämää. Ei se mitään sattumaa ollut, se oli Luojan tuuppaus.
Nahkiaisten myötä löysin myös KVVY:n talkoot ( nahkiainen > Kokemäenjoki > Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys...yksi elämäni hienoimmista hetkistä oli kun ekaa kertaa menin talkoisiin ja talkoitten vetäjä iloisesti kätellen toivotti mun mukaan! en ollut ikinä missään kokenut että otetaan mukaan iloisesti, aina oli ollu että mitähän toikin rääpäle täällä tekee...
Jokainen voisi tässä nyt miettiä, mikä tai mitkä on sun elämäsi hienoimpia kokemuksia.
Mulla se on noi talkoo,t ja elävä nahkiainen kädessä. Ne menee heittämällä ohi 6 laudaturin ja SM-menestyksen ( hölkkä ja tempo).

Nyt kyllä mietityttää, mikä tämä Luojan suunnitelma on? Olen päivä päivältä huonommassa kunnossa, yrittäny syödä joka päivä iltapäiväruoka mutta ei ole aina....
Mietin miten sitä onkaan laittanu ( paitsi rahaa) myös sieluaan ja tekemisensä näihin nukkekuviin.
En mä tämmöisiä enää osaa ottaa! ( tosin noita paikkojakaan ei ole enää )

 

Olen todella yrittänyt, olen iloinen että löysin uutta harrastusta lintujen seurailusta Toki, kun tänään Aamulehden jutun luin niin just joo...no, reilu yksi vuotta kuvausta niin on tämä minulle ihan kiva. Nyt vaan ei ole kylkivamman takia ei ole uskaltanu kuvausta harrastaa, kun kamera painaa jonkiiverran, ja oikea kylki ei tykkää.

Toivottavasti jaksan vielä jokusen vuoden...

 

Suvussa on musiikilliseti lahjakkaita ja ammattimuusikoita.
Kävellessäni tuolla luonnon helmassa tuli inspiraatio ( no alkusanat toisesta kappaleesta mutta sitten omaa...) tämä on mollissa, mutta ei surullinen vaan lohdullinen

Olen muuttolintu, mentävä mun on
ja meistä kaikki kokee saman kohtalon
me saatiin hetken verran lainaks` elämää
ja meillä kaikilla on sama määränpää

Olen muuttolintu, pesän rakensin
ja kodin lämmössä mä hetken pärjäsin
mutta kaukokaipuu ajaa matkaamaan
paikkaan jossa onnen, armahduksen saan

Olen muuttolintu lauluni mun soi
kun tulee aika - enää mitään tehdä voi
Oli hetkiä kun olin iloinen
siitä laulan teille nöyrän kiitoksen!

Olen muuttolintu, mentävä mun on
ja meistä kaikki kokee saman kohtalon
me saatiin hetken verran lahjaks elämää
ja meillä kaikilla on sama määränpää

Olen käyny seurakunnan virrenveisuu- ja hartaustilaisuuksissa, antaneet niin paljon voimaa ja lohtua, vaikkakin lauleskelen oktaavia alempaa....sekä paikallisen Elokolon jutuissa. Mun on todella vaikeaa lähteä yhtään minnekään, niin se lähteminen on jo suurta voittoa!

Linturuokinta on myös semmoinen että se saa tärkeän syyn lähteä ulkoilemaan. Lintukuvaus on nyt tauolla kylkivamman takia, kun se kamera painaa jonkin verran ja pitää olla "valmiusasennossa" mutta on siinäkin syy jatkaa ensi vuoteen 🙂 

Ja kivaa on tulossa; soitin Kotkan Maretariumiin että onko nahkiaisia....on! muutama viikko vielä niin aktivoituvat kutemaan ja autoillaan sinne. Pari vuotta sitten..

 

Tosi iloinen myös täydellisistä talvi-nukkekuvausoloista, sain paljon projekteja tehtyä; tosin piti lapioida lumet kuvauspaikalle ja järjestelyissä meni enempi aikaa kuin kuvaus, mutta kivaa ulkonaoloa 🙂 

 

Helpotuksia tulevaisuudessa Kisun kauppa-asioninteihin, jos oikein ahtaalle vetää?

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011050955.html

^ Pirkkalassa seurakunnalta saa 4 kertaa vuodessa 30e x 2 lahjakortin Citymarkettiin. Siinä vaan laittaa ensin sen etukortin ja lahjakortin ja menee ihan sujuvasti.
Vastapainoksi olen osallistunu srk:n virrenveisuu- ja hartaustilaisuuksiin. Jotka ovat olleet erittäin palkitsevia, tosi mukava laulaa yhdessä ja juurikin virret on mun mielentilaan sopivia. Ja sitten se tosi tärkeä asia, tulee lähdettyä jonnekin kun se on ollu aina vaikeeta.
Onhan tässä hyvääkin, sillä virret ja hartaus ovat tiistaina - joka oli vakiosti työpäivä.

Ja se on niin että ihmiselle ei anneta enempää kuin pystyy kantamaan. Tulee mieleen se "tarina" jossa ihminen puhuu Jumalalle, näkee hiekassa kahdet jäljet mutta...  Herra, miksi silloin kun minulla oli vaikeinta, siellä on vain yhdet jalanjäljet miksi minut hylkäsit? Jumala vastasi, siinä missä näet vain yhdet jalanjäljet, silloin minä kannoin sinua.

Kaikella on tarkoitus. Vuonna 2017 tapahtumassa ( paha kaatuminen pyörälenkillä ja nahkiaisten "löytäminen" merisään myötä) huomasin aika nopeasti että se oli Luojan tuuppaus.
Nyt en tiedä miksi näin? mutta rukoilen joka päivä ja parhaani yritän jaksaa. Ja syödä.

 

Huomenta.
Niin, yritän jaksaa ja  - syödä. Eilen jäi syöminen välistä.
Ekan kerran romahdin kun Rouva laittoi koneelle viestin ( ei sitten kasvokkain pystyny sanomaan tai etukäteen ilmoittaan....) 3.10.2024 että "kerää kamasi ja häivy"
Toisen kerran kun tuli työkkäristä ja Kelalta ilmoitukse että työttömyysetuus ei täyty, ja oikeuteni peruspäivärahaan on evätty. Koska työllistyn yrittäjänä.
Ilmarinen oli jo peruuttanut YEL-maksuni, koska "yrittäjätoiminta on päättynyt" ja vuodenvaihteessa se y-tunnukseni mitätöityi.
Eipä siinä auttanu kun yrittää sairauspäivärahaa. Onnekseni sain lääkäriajan aika nopeesti, ja oli todella ymmärtäväinen inhimillinen mukava nuori mieslääkäri. Nimittäin jännitin tosipaljo.

Tässä oltu melkein puoli vuotta työttömänä, mutta ehkä 2 päivää ollu että mitähän sitä tekisi...tekemistä on riittäny.
Tuossa toisaalla jo mainitsinkin, äitee sanoo että tee asioita jotka tuottaa iloa - ja sitten marmattaa kun olen ostanu pari nukkea. Mutta osta se 95e hajuvesi jos siltä tuntuu...

Kolmas romahdus eilen, oli ( tai on) tapaaminen työkkärissä Tampereella jossain Pellavatehtaankadulla ( missähän sekin on...) 7.3. elikkä ylihuomena. Olin kuumeessa, mutta vein hakemuksen Pirkkalan toimipisteeseen siirtääkseni sitä aikaa kun olen sairauslomalla. Liitin mukaan oman selvityksen ja kopion sva-todistuksesta. Ei hyväksytty.
Siis mikä sairaus pitää olla että kelpaa, "pään osan irtoaminen" ( tämä on oikeesti diagnoosi en ny muista koodia)?? ja kun ne psyykkisen puolen diagnoosit on ihan yhtä tärkeitä. Enkä minä sitä häpeä, on keskivaikea masennus mutta nyt työkkärin takia tulee vaikea masennus.
Itkeny koko eilisen päivän ja maannu keittiön/olkkarin lattialla ja soitellu äiteelle kymmenen kertaa, anteeksi.
Välillä on olo että tää on tässä, ja sitten prkl, mä kysyn työkkärissä että miksi sva todistus ei kelpaa, ja mitähän työmahdollisuuksia tai opiskelumahdollisuuksia olisi kohta 60-vuotiaalle?
Jäädään odottaan perjantaita mitä tää työkkärin tyyppi vastaa. Mä menen tuolla prkl- asenteella.

Nuket. Mä olen niin ...voisiko sanoa ylpeä? mutta kuitenkin on niin hienoja nukkeja joista olen saanu, ja saan edelleen iloa. Tehny "projekteja" jotka kertoo minusta ja tunnoistani, näihin on menny ihan järkyttävä raha, mutta sitä iloa tehdä ja kuvata, ei voi rahalla mitata. Melkein joka kuvassa olen - minä.
Ja tämä nuolikeihäs sitten osuu!


Tämä ei ole kehu, olen koko ikäni ollu köyhä, kiusattu ja kipee. Ollu 3 kertaa siinä että se oli vain omasta tahdosta kiinni lähteekö vai jäädä? Mä jäin, sillä mietin että en saisi ns. elämästäni mukaan yhtäkään hyvää muistoa, se ei voi olla näin.
Nyt näitä hyviä kokemuksia ja muistoja on. Ja olen niistä äärettömän kiitollinen.
No ehkä nyt se 2000-SM tempon voitto oli hieno kokemus, mutta ei riitä.
- kututalkoot 2018, ekaa kertaa sinne jos jotain jaksaisin...Heikki Holsti kätteli ja toivotti iloisesti mukaan. Ikinä ole tällaista kokenut, aina ollut että "mitä sääkin rääpäle täällä..."
- Nakkilan Nahkiaispaistamolla saada elävä nahkiainen käteen, ja sitten yksi unelmani, saada vapauttaa nahkiaiset Kokemäenjokeen. Olisihan se ollu hienoa päästä katsomaan Pacific lampreyitä Oregon Zoo, tai vielä parempi vuotuiseen tapahtumaan jossa juhlitaan Pacific lampreyitä heinäkuussa....


Sitten linnut. Aiemmin, en voinu sietää ....3 vuotta sitten joku ruuvi päässä kumminkin meni paikalleen, kiinnostuin että näin paljon erilaisia ääniä ja erinäköisiä lintuja, haluan tietää enemmän.
Aloitin ihan nollasta, tunnistin variksen ja joutsenen......ja vaikka tuolla on että ilmoita havainnoista ja varmasta pesinnästä, tai ajele 300km nähdäksesi ( ehkä) jonkun harvinaisen linnun....minulle riittää erittäin hyvin että ylipäätään havannoin lintuja, olen oppinu nolla-lähtötilanteeseen suhteutettuna tosi paljon lintuja sekä ääniä.
Ei tarvi olla harvinaisuus, punatulkut on ihania, ja tilhet. Äärettömän onnellinen kun mustarastas tuli siihen kädenkosketuslähelle nyppimään laittamiani siemeniä. Mä itkin ilosta.

Tässä on ollu nyt niin paljon tunteiden ääripäitä, itken työkkärin pskasta ja sitten näistä pienistä luonnon jutuista.
Ja kuten toisaalla sanoin, olen tullu niin paljon herkemmäksi, ja nimenomaan että ne kivat asiat herkistää ja olen niistä aivan äärimmäisen kiitollinen Luojalle.
Ja se mikä ihmetyttää, en kaipaa pyöräilyä ollenkaan. Kiitos näitten vaikeitten päivien, kuumetta masutautia ja työkkäriä, painonhallintaprojekti ei ole oikein sujunu.

Mutta....me ollaan turisteja kaikki päällä maan ( Vesterinen yhtyeineen, musavideo) todellakin kansii tehdä asioita jotka tuotta sulle iloa.


 

 

 

 

Kaikken paras lääke kaikkeen on - ulkoilu. Ei sen tarvitse olla hikipuurtamista tai satasen rupeamia, ihan vaan että saa olla ulkona ja hengitellä ulkoilmaa, kuunnella ja katsella lintuja.
Sairastelujen jälkeen sai jäädä parin kilometrin kävelyyn, hitaasti, mutta kyllä oli maailman ihaninta 🙂 

Ja kun kevät on tässä tuloillaan, mietin että Kotkan Maretariumin nahkiaiset ehkä "aktivoituvat" aikaisemmin ( edellisvuonna 10.4. ) senverta pitkä matka että soitin että miten on..., kyllä! ovat osin "aktivoituneet" ( elikkä siirretään kiviä, kosiskellaan ja ehkä kutuakin...) joten ensi lauantaina sinne sitten.
Miten se voikaan mieliala muuttua ihan toiseksi, mutta siis hyvä näin päin.

Keväällä nahkiaisten ( Lampetra fluviatilis) hampaat tylsistyy ja osa hampaista myös poistuu, evät yhtenevät ja kasvavat korkeutta, masualue tummuu, ja sitten lukuisia fysiologisia muutoksia.
 

 

Jäsen Densen kyselee:
Mites on Kisulla nyt arki rullannut, kun töiden loppumisesta on jo vähän aikaa kulunut ja jos pahimmat sairastelukivut ovat hellittäneet? Miltä tuntuu, kun ei ole töitä ja sen aikatauluja rasitteena? Käykö aika pitkäksi vai pystytkö nauttimaan vapaudesta ja vapaa-ajasta? Itse en usko, että mulle tulis ongelmia jos voisin  /pystyisin jättäytymään pois työelämästä jo näin 20-vuotta ennen virallisen eläkeiän alkua. Kyllä mä päiviin sisältöä keksisin. Kun terveyskin on kuitenkin kunnossa. 

Vointi on päivä päivältä huonompi. Polvikipu raastaa koko kehoa ja pitää tarkkaan miettiä missä asennossa voi nukkua.
Kipu vaikuttaa paitsi etenemiseen, pystyn kävelemään mutta se on jotain 1,5km/tunti, ja sitten on reisi kipee kun ei voi ihan normaalisti kävellä.
Tunnen miten kipu nakertaa sisuskalujakin. Joskus on niin kipee että ei pysty syömään, eikä edes jaksa laitella mitään sen kummempaa.

Ja käsi sydämellä, vannon Jumalan nimeen että seuraava asia on totta.
Tampereen TE-palvelujen toiminta. Soitin 6.3.  että moneltako tapaamisaikani työkkäriin 7.3. olikaan? ei osannu sanoa. No myöhemmin tuli tekstiviesti että aika on klo 9.30, jonka etäisesti muistin mutten ollut varma ( niitä lippuja ja lappuja Kela, työkkäri, vero ja sitten se yksi kateissa...)
Mutta sitä ennen täydellinen shokki - vein roskat, ja kun puhelin ei ollut mukana, juuri silloin oli työkkäristä soitettu ja perään laitettu tekstiviesti "koska emme tavoittaneet sinua puhelimitse ja aiemman kertomasi takia meidän on pitänyt tehdä sinusta (...mikä sana se on kuolin...) huoli-ilmoitus". Siis minkä kertomani takia? Soitin välittömästi puhelinnumeroon josta puhelu oli tullut, ei vastattu. Sitten soittikin sosiaalitoimiston tyttönen, että koska olen kertonut olevani itsetuhoinen, niin heillä on huoli ( voi elämä sentään ) sanoin ensin että pupunpuppua ja hömpänhömppää, en ole enkä ole semmoisesta todellakaan kertonut ( ja haloo! jos on itsetuhoinen niin kuka siittä kertoo jollekin tuntemattomalle?). Pystynkö maksamaan vuokrani ajoissa? - en asu vuokralla. Mitens parisuhde - ei kuulu sinulle, mitä lääkkeitä on käytössäsi - ei kuulu sinulle. Ja olisiko joku hoiva-apu....siinä vaiheessa sanoin jo että lopeta toi pskanjauhaminen.
No perjantaina 7.3. piti lähteä nyssellä työkkäriin ja kävellä osa. Heräsin niin oikea polvi petti ja sattui aika infernaalisesti.
Isä tuli viemään mun työkkäriin.
Jossa se virkailija kävi päälle kun yleinen syyttäjä, että olen kertonut olevani itsetuhoinen ja nyt pitäisi miettiä jotain hoitosuunnitelmaa...totesin että en ole, ja olin kauhuissani. Mä sanon itteni irti tästä hommasta.
Ei voi elää siten että pelkää koko ajan että joku tulee ja vie mun jonnekin laitokseen.
Isä oli että näinkö nopeesti, kerroin lyhyesti ja isä kyllä ymmärsi. Olin ja olen vieläkin shokissa! ja käynyt läpi asiaa joka ikinen päivä.
Ja kun tosiasia on se että 60-vuotias rampa, niin mistä ihmeestä pystyisin hakeen joka viikko jotain työtä?

Mutta Luojan Kiitos, onneksi oli seuraavana päivänä 8.3. reissu Kotkan Maretariumiin. Oikee asento oikealle jalalle niin kyllä se autoilu sujui, vaikka onhan se pitkä matka noin 270km suuntaansa. Mutta se oli täydellisesti ajoitettu aivan elintärkeä reissu.
Sillä siellä oli nahkiaisia ja semmoiset kutukarkelot menossa että ylitti kaikki odotukseni. Siis näin ihan oikeesti miten siirtävät kiviä, ja kutua ja ryhmäkutua ( 2 koirasta tarttuneena naaraaseen) ja sitten vielä sen kun naaras vapauttaa kutumunia. Näppäilin kuvia, mutta usein silloin ei "näe" sitä oikeeta tapahtumaa, ja katselin nahkiaisia reilu tunnin verran.
Oli ilo myös kertoa muille vierailijoille mitä tässä tapahtuu ja kertoa nahkiaisista yleistietoa.
Ihme juttu että edellispäivänä shokki ja seuraavana päivänä yksi elämäni hienoimmista kokemuksista.

Tähän asti on ollut kyllä tekemistä ja lukemista, mutta polvikipu kalvaa niin paljo ettei pysty oikein keskittymään.
Pyöräilyä en ole kaivannut ollenkaan ( mikä on kyllä ihme juttu) jos saisi yhden toiveen todeksi - haluaisin pystyä normaalisti kävelemään, ja ehkä hitaasti pyöräilemään. ( ja jos saisi kivoja lintukuvia )
Mutta ai että, saa aamulla mennä merisään jälkeen takas nukkumaan!
Myös lintukuvaus on tauolla, kyljet ei kestä pitää suht painavaa kameraa ja nyt polvikipukin vaikuttaa missä asennossa voi olla. Toivottavasti ensi vuonna ( sillä en ole itsetuhoinen, Jumala hoitaa sen homman en minä ).
Olen käyny ruoka-apujonossa ja nyt se alkaa olla jo sosiaalinen tapahtuma kun me samat siellä ollaan. Pääsin esittämään Elokolossa oman "Olen muuttolintu"-kappaleeni, olen myös käyny seurakunnan virrenveisuu+hartaus-tilaisuuksissa, sinne kun on noin 200m kotoa.

Huomaan itsessäni että olen entistäkin herkempi kaikelle, hyvässä ja pahassa. Jos aina kaikki menisi hienosti ja kaikki olisi mahdollista, osaisiko sitä iloita pienistä asioista? Nähdä nahkiaisten kutua, palokärkien parittelua ja lintuja odottamassa kun täti tuo pähkinärouhetta. Joka päivä itku tullut niin hyvästä kuin pahastakin.

Mutta isänikin totesi äiteelle, että kyllä se kristiina pärjää säästöillään. Jos ei nyt jotain uutta bemaria lähde ostaan....
Jotenkin isän uuden ( käytetyn) auton ostojuttu lähensi meitä entisestäänkin, vaikka siis hyvät välit ollu aina.

 

Me emme tiedä mit´on elää kuolla
niin vähän tiedämme me lapset maan
Kun korkealla päimme yläpuolla
elämämme loimilangat solmitaan


 

Mutta elämä yllättää ja mode myös, ISO KIITOS! En enää ikinä valita mistään pikkuvaivasta, koska "LEGENDA" ei tee niin.
Bannit teki ihan hyvää, sai ajatella asioita ja miettiä. Toki olen elämässäni tehny virheitä ja vääriä valintoja ( kuka ei ole?), mutta oon selvinny.
Ja selviän nytkin. Ja onhan tämäkin aika legendaarista että kävelen ukkini ( r.i.p. 1984) kävelykepillä.
Huomena vien auton tornadotehopesuun ( auton väri on nimittäin muuttunu harmaaksi, ainut ongelma on saada se radioantenni pois kun on tämä polvikipu...no ehkä joku voi auttaa...) ja käyn ostaan kakkua tai jotain leivosta.
Valitettavasti en pääse perjantaina Ekokolon turinatuokioon kun on se polvi-ortopediaika, mutta maananataina on myös keskutelu-juttu, ja sinne menen kertomaan nämä hyvät uutiset. Yritän tsempata myös muita.
Tiistaina on sitten virrenveisuu ja hartaus  seurakuntatalolla 200m täältä ( kun en ole kuumeen takia nyt päässy pariin viikkoon, lähinnä etten ole haitaksi muille) tilaan samalla keskusteluajan diakonilta.

5 nukkea kuvattavana, ne Turun Kakskerrassa kesemmällä tai ehkä jo huhtikuussa? . Kaikki säät käy, pilvinen ja poutainen ja paras olisi että poutaa mutta myös pilviä taustalla. Tiedän miten nää tehdään..ysiltä aamulla siinä menee Viking Line, ja puolen tunnin kuluttua Silja Line. Yksi mun parhaimmista kuvistani tämä eka, ja sitten pilvisen päivän otos viime kesänä...(huom! kivat paidat...)

    

ja käyn myös serkkuni luona käymässä. Olen iloinen että ollaan lähennytty ja hyvissä väleissä. Laitoin tässä jo hyvissä ajoin syntymäpäivä&pääsiäiskortin meneen kun se posti on aika hidas ( arvaatteko mikä oli pääsiäsikortin aihe? laitoin kortit myös usalaiselle ja latvialaiselle ystävälläeni, sama aihe) Laitan myöhemmin tänne teille pääsiäistervehdyksen.

Lintutarkkailu jatkuu, vaikka valokuvaus ei välttämättä - paitsi lokkien pesintää, jännittää todella hyväksyvätkö lokit kunnostamani kivirengaspesän?  Toisen puolen pesälle ( kuva) meen naamiointiverkon kanssa. 
Who is the leader?

mutta tämä päivä oli todella tärkeä ja hieno ja nimenomaan legendaarinen. Iso ilo ja tsemiä kaikille 🙂 

 

Tässä se sitten 99,9% oli. ( jätetään se 0,1% varalle, vaikka sekin varmaan viedään ...)
Oletteko/ onko mode nyt ylpeä ja tyytyväinen, maassa henkihieverissä ( oikeesti) makaavaa vielä potkitaan päähän.
Arvomerkitkin vietiin. 
Olisi ( otin useamman kerran yhteyttä ylläpitoon) ollu reilua ja miehekästä kertoa MIKSI?
Tää bannaushomma alkaa olla jo saavutus, legendaarinen sellainen.
Mitä pahaa olen tehny tai sanonu? Kerroin keskittyväni positiivisiin asioihin, mutta kun niitä ei kovasti ole, ainut on noi omatoimiset lintuhavainnot. Vaikka nyt palokärkien parittelu...
Onhan täällä valitettu selkäkivuista, tenniskyynärpäästä, jopa flunssassta ja kun sataa...

Kokeilin pyöräilyä - ei suju, ehkä ensi keväänä ( jos elimistö kestää sinne asti ja suuresti epäilen että ei )
Jäsen "alpensaulle" oon käyny oikeilla lääkäreillä ja verikokeissa....ostin kummiskin varuille pari(halpis) peruukkia kun...
Ja kaiken kukkuraksi kortti ( pankki, ajo, kela...hukkui) meni, pankkikortti tulee 1-2 vko kuluttua iskä toi mulle rahaa että voi ensi viikollakin syödä ( korvaukseksi suomensin auton jonkun näyttöjutun enklanninkielisen ). Kelakortti tilattu, huomna aika Trafiin. Ne S-K-kortit antaa olla. 5 vuotta ja S-kortilla jotain 40e, ja K-kortilla 2euroa. Ai meni se st1 tankkauskorttikin.

Että näin. Se vaan, että tempokisu voittaa aina, "..who failed the most"

Olisi ihan kiva ollu kirjoittaa tuonne linnut-topicciin. Se kun on koiras joka tuossa anteeksi pyytelee...




 

Muokattu: 1. Toukokuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: tempokisu

Joo kävin katsoon ne  verikoetulokset - ei todellakaan hyvä, mutta Taysiin "hoitoon" en mene.
Lääkäriaika 13.5. tk:ssa
Kaikella on aikansa, ja mä sanon( myös itelleni), että jos haluut ja on mahdollisuus tehdä jotain, niin tee se NYT eikä "sitten kun" kun sitä "sitten kun" ei ehkä tule.
Ihan sama, mutta tulisi nyt se pankkikortti ( no tulee se) ja sitten ihan turha niukistella, en mä niitä rahoja sukulaisille haluu antaa.

Muokattu: 1. Toukokuuta, 20251 vuosi, käyttäjä: tempokisu
kuva

Jos/kun tämä on viimene postaukseni täällä niin sittempä on. Kaikki on ihan hyvin, se on vaan omassa paksupäässä hermoilu.
Olen 3 kertaa ollu tilanteessa että olisin voinu vaan luovuttaa. Mutta en halunnu, mietin että haluaisin mukaani elämästä myös mukavia muistoja.
Ja niitä tuli 🙂 

ja kututalkoot


ja nähdä nahkiaisten kutua

ja lokkien parittelua


On ollu niin hienoa nähdä eläviä nahkiaisia, kutua, nahkiaisten vapauttaminen Kokemäenjokeen, seurata lokkien pesintää....tai ihan muuten vaan. Käydä lintukävelyillä ja oppia, ja oppia ihan itekseenkin lintuja ja heidän laulantaa 🙂 
Jalkavammoista viis, mutta ihan vähä jännittää onko nää "kyhmyt siellä" hyvä vai paha.

Mitäs Kisulle kuuluu, ookko hengissä? Onko tassu parantunut? Ootko kaatuillut kämpässä alvariinsa vieläkin? Ootko jo palannut satanen per päivä ajorytmiin? Vieläkö asut Pirkkalassa? Onko Colnaago Ferrari kiillotettu kesän ajoja varten jo? Paljonko oli tuulta Nahkiaisessa tänä aamuna klo 05? 🙂

Huhuun.. kuulolla ollaan!