Kirjoitettu 18. Heinäkuuta18. Heinä Edelliseen viitaten satuin näkemään luihun hahmon toimittavan postilaatikoon A4-lapun. "Etupihallanne olevat roskalavat häiritsevät asumisviihtyvyyttämme" Hoh v¤tun hoijaa. Kummallista, kun ketään muuta ei parin päivän setti ole häirinnyt yhtään ketään/mitään. No, lisäsin vähemmän diplomaattisen vastineen lappuun, jonka toimitin ko. tapauksen postilaatikkoon. Ne kaksi nätisti niputettua lavaa lähtevät, kunhan kierrätysfirma noutaa.edit. alkaa vituttaa kohtuullisesti. Muokattu: 18. Heinäkuuta18. Heinä, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 18. Heinäkuuta18. Heinä Vituttaa kun Timberland on luopunut tikatusta pohjasta purkkareissa. Edelliset ostin 2013 ja ne on edelleen iskussa. Pitäisi kuitenkin ostaa toiset, erin väriset, mutta liimattu gummipohja askarruttaa, kauvanko kestää ennen kuin alkaa repsottaa. Syy tähän kulutusjuhlaan on, että kengäparia pitäisi normaalisti käyttää päivä ja seuraavana päivänä eri pari, koska suutariministeri-isoisäni mukaan lepopäivä tekee kengistä lähes ikuiset.Vaarini vinkki: märkään kengään sanomalehtitollo kuivaamaan ja pitämään muotoa. Vanhojen jallujen sivut eivät käy, koska kiillotettu paperi suger inte så att säga (pun intended). Parasta olisi Leninin koottujen teosten sivut, koska ympäristövaikutus ja jätepaperillelaadulle hyötykäyttöä.
Kirjoitettu 19. Heinäkuuta19. Heinä No, mää tartten pohjalliset nro 45 tuonne kumppareiden omien Scholl mallisten pohjallisten alle hieman pienentämään jalkatilaa, joka on nyt siis hiukan väljä, vaikka sitä onkin tottunut aina hiukan klonksuviin saappaisiin. Hieman isot kun saa helpommin pois, varsinkin jos on hikoillut.Tarkoitus laittaa sellaiset perinteikkäät, niinikään tikatut, huopa pohjalliset ovat ostoslistalla. Vaan nyt kun vilkasin netistä, niin eipä sellaisia olekaan Tokmannin valikoimassa, on vain jotain geeli tai vaahtopohjallisia. Haluan perinteiset huopapohjalliset. Perse.Edit:Kappas Booz lähetti arvostelupyynnin kumppareiden -50% & ilmainen toimitus tilaukselle. Lahjaksi 10 € voucher koodin. Oliskohan niillä pohjallisia, ei kun tutkimaan.As a thank you for completing the survey, you’ll receive a 10€ off discount voucher code.*Tuossahan on tuo tähti tekstin perässä, ei yleensä enteile mitään kuluttajapositiivista. Suurennetaanpa se tähteen liittyvä mikrokirjoitus...*Code valid for 7 days from received. Valid when you buy two items or more and shop for minimum 69€. The discount will be split and distributed on all items included in the deal. Voucher cannot be combined with other codes at checkout. Few brands excluded.No, se siitä tarjouksesta sitten ja otetaan siitä pientä vitutusta, koska luulin kattavani tuolla pohjallisten postit. Eikä niitä pohjallisia varmaan tuolla olisi edes ollut. Onneksi en tehnyt sitä arvostelua.Toinen perse. Muokattu: 19. Heinäkuuta19. Heinä, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu 19. Heinäkuuta19. Heinä Kyllä, Sinihammas-yhteyksien mystinen sielunelämä. Eilen lennosta soinut laitepari ei nyt yhdisty kirveelläkään.edit. onneksi on muitakin vaihtoehtoja, orastava tatti otsassa pieneni kummasti. Muokattu: 19. Heinäkuuta19. Heinä, käyttäjä: Köfte
Kirjoitettu 19. Heinäkuuta19. Heinä No hiukan. Tosta "uudesta" fiksistä on nyt varmaan takakumi puhki, joka päivä joutuu pumppaamaan. Eka se muuttui fiksiksi kun takajarru sanoi sopimuksen irti ja välitys oli uusilla kammilla liian kova, ainoastaan fixedinä löytyi 18t... (nyt kun funtsin niin jossain saattas olla vapaarattaasen sopivakin, täytyykin kaivaa). Ihan kun maailmainkaikkeus haluaisi kertoa jotain, nuorisofiksi ei toimi sitten millään mutta pappa-kengät oli -50%. Enhämmä ole edes 60v (puoleen vuoteen...)
Kirjoitettu 19. Heinäkuuta19. Heinä Sachs Torkido napavaihteessa on tasan kolme pykälää: ylämäki, alamäki ja tasainen. Aina löytyy sopiva vaihde kuhunkin tarkoitukseen. Vielä kun fillarin siihen ohjauslaakeriin se yksi puuttuva laakerikuula, vaikka toimiihan tuo ilmankin.Ei vituta, ei edes ylämäessä. Muokattu: 19. Heinäkuuta19. Heinä, käyttäjä: Jopotuinen
Kirjoitettu Tiistai klo 07:574 vrk Lnnut ovat taas ripuloineet auton huolella. Pitää kauppreissun ohessa käydä pyykkäämässä.
Kirjoitettu Tiistai klo 14:554 vrk 16.7.2026 klo 09.45, alpensau kirjoitti:Lähipiirin muistiongelmainen on usein 200 %:nen katastrofi. grrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrNyt asianomainen on peruuttanut minun hänelle varaaman labra-ajan A (siis lääkärin ohjelmoiman) kolmasti ja ajan B kerran. Kaikki kääntyy henkilön päässä päälaelleen.
Kirjoitettu Keskiviikko klo 14:083 vrk Ei. Kesäloma melkein alkoi ny, pari vapaata ja sen jälkeen ens viikko komennuksella Rovaniemellä. Siellä on ihmisen hyvä olla töissä, ei pomoja-ei hössötystä/häsäystä. Sitten voikin jäädä oikeasti kesälomalle.
Kirjoitettu 1 tunti sitten1 h Kirjoittaja Vituttaa vaikka parin viikon kesäloma alkoi. Oli mätsätty kuussatkulle, jää väliin ku ei voi ajaa. No, kävelen sit. Äsken vajaa 3h ja molemmissa kantapäissä elämääkin isommat rakot. Eli ei sit kävelläkään lomalla. Jo nyt on vttu! Multa loppuu lajit jota tämä kroppa kestäa harrastaa. Taskubiljardi? Siitäkin saisin varmaan jännetupen tulehduksen ja ainakaan tuo kolmatta vuotta vaivannut tenniskyynärpää ei kestäs kuitenkaan. Jee.
Kirjoitettu 45 minuuttia sitten45 min Ei ehkä sovi kaikille, mut mä lopetin kaiken xtremeharrastamisen, fillarilla ajetaan tunnin tai alle lenkkejä hissukseen yleensä, painot nostellaan siihen asti kun alkaa tuntumaan että ei nouse enää niin hyvi kun edellinen toisto, kaikkea tehdään tosi maltilla. Tämä koska ikä. Pää ei kestä rasitusta, olisko verenpaine joka lyö päänsäryn jos vetää täysillä. Selkä, niska, kyynärpäät... kaikissa mennään "koko ajan kipee" fiiliksillä ja noita kiertäen. Tulee kaikkia rakkoja jos kävelee tai ajaa pitenmpään ja turistina helteessä kävellessä joku vitun luomi haaruksissa turposi ja punotti niin paljon, että piti mennä napsauttamaan se irti lääkäriin. Kaaduin maastossa ja löin päätäni, ajattelin et kuuluu asiaan, mut en sit kaupassa etuisuuksia saadakseni osannutkaan sanoa puhelinnumeroani, niin vähän pelästyin. Jätin maastoajon about kokonaan moneksi vuodeksi, nyt varovaisesti olen vähän ajellut. Eka oli jo nelikymppisenä kun dirtillä totesin että en uskalla enää hypätä. Kaikkihan nää vituttaa ja vie lähemmäks sauvakävelyä ja rollaattoria, mut ei kai tolle voi mitään. Tuntuu olo vähän luuserilta ja pallittomalta, mut mielummin kai näin kun totaalilevossa. Vesalle ehdotan idean tasolla uintia (jos tykkäät vähäänkään. Ite en ui, inhoon järvien vettä ja uimahalleja. Jos olis oma allas niin sit...). Hiihto vissiin on aika hyvä kans ja melkein näillä keleillä voi harrastaakin (ite en myöskään hiihdä). Jooga?
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään