Kirjoitettu 15. Maaliskuuta15. Maalis Tubettamalla pääsisi leivän syrjään kiinni. Monipuolinen sisältö vois tuoda seuraajia. Mikäli kirjoittaisi englanniksi. niin monikymmenkertaisen määrän. Ys saksalainen mimmi tubettaa vuorilla patikoinnista (seuraajia ehkä pari tuhatta) ja naisten jutuista (seuraajia päälle miljoona). Nykyään instgramin puolella. Äiteys, kauneus, arkipäivä. Muokattu: 15. Maaliskuuta15. Maalis, käyttäjä: alpensau kansallisuus korjattu
Kirjoitettu 15. Maaliskuuta15. Maalis ^ Hyvä idea. Tempon kannattaisi tarkistuttaa tekstit meillä ennen julkaisua, muuten käy niin, että yleisönä on kaksi tyyppiä ja kymmenen bottia.
Kirjoitettu 22. Maaliskuuta22. Maalis Kirjoittaja viitaten "oikeusvaltiossa sattuu ja tapahtu" ( ja kun on tämä haastekin onnistuneesti läpikäyty ) Me ensintulleet nähdään mitä sisälle autoista viedään, ja eilenkin todella härskisti toimittiin. Jakajat veivät omiin autoihinsa tavaraa. Ja kun ollaan lämpimiksemme kannettu laatikoita, niin " jos antaisitte meidän..." just. Pari kertaa onnistuin nappaamaan pensasmustikoita..viedessä monta laatikollista "hyvää", eikä nämä päätyny jakoon. Eilen sisälle vietiin mm. paljon hedelmiä ja vihanneksia sekä leivoksia. Mitä päätyi kassiin: tilliä, tosikovaa patonkia, joku kananmauste-purtilo, merilevävalmiste, tomaatteja. Tomaatit ok, sekä tilliä eiliselle, muut biojätteeseen. Voisivatko jakajat jo tavaraa hakiessan laittaa ne itelle omitut, eikä siinä meidän edessämme näin tehdä. Ja mikä ihme on ettei Elokolon "olohuonetta" käytetä jonottaville? Ankea paikkahan tuo on, mutta kuten yksi kaverinikin totesi, että tulee lähdettyä ja oltuna ulkona.
Kirjoitettu 23. Maaliskuuta23. Maalis 19 tuntia sitten, tempokisu kirjoitti: Me ensintulleet nähdään mitä sisälle autoista viedään, ja eilenkin todella härskisti toimittiin. Jakajat veivät omiin autoihinsa tavaraa. Ja kun ollaan lämpimiksemme kannettu laatikoita, niin " jos antaisitte meidän..." just. Pari kertaa onnistuin nappaamaan pensasmustikoita..viedessä monta laatikollista "hyvää", eikä nämä päätyny jakoon. Eilen sisälle vietiin mm. paljon hedelmiä ja vihanneksia sekä leivoksia. Mitä päätyi kassiin: tilliä, tosikovaa patonkia, joku kananmauste-purtilo, merilevävalmiste, tomaatteja. Tomaatit ok, sekä tilliä eiliselle, muut biojätteeseen. Tietääköhän ne ruokien lahjoittajat, mitä tuolla on meininki ? Iltalehden jutun lopussa on laatikko 'Kerro meiile'. Jos olet ollut ruokajonossa ja nähnyt vastaavaa... Eikös tuonne kannattaisi riimiä (omalla nimellä tai ilman) faktoja, että asiaa alettaisiin avaamaan enemmän ? Eikö vapaaehtoistyö olekaan ilmaista eli pyyteetöntä ? Välistävedetyt ruokamäärät (liha, leivokset, mustikat) ovat arvoltaan ihan oikeaa palkkaa. Jokin tässä ei natsaa. Muokattu: 23. Maaliskuuta23. Maalis, käyttäjä: alpensau
Kirjoitettu 23. Maaliskuuta23. Maalis Kirjoittaja ^ aha, en noteerannu. Mutta kuten sanoin, ei me aleta tästä valittaan...saadaan pian porttikielto. No jossain vaiheessa voi tulla että sanon tämän - ja mun ruokajono loppuu siihen. Joo, kyllä mä tämän tulee ottaan ilmi. Katson vaikka kun vie hedelmiä, että " hei, päätyykö jakoon vai otat itelles ?
Kirjoitettu 23. Maaliskuuta23. Maalis Kirjoittaja Ja sitten joku prohvessori sanoo: "...toimiva yhteiskunta jossa asiat hoituvat helposti ja yhteiskunnan hedelmät jakautuvat tasaisesti..." No eläkkeen saaminen ei mennyt helposti. Eikä kirjaimellisesti noi hedelmät jakaudu tasaisesti..
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis Kirjoittaja Aamulehden tv-ohjelmat. Ihan kiva että on vielä kisakatsomoa/ kuulemista...mutta tämän päivän "Kauniit ja Rohkeat" alaotsikkona "Puulaakin puuttuva palanen" - mikä ihme on "puulaaki" ??? putiikki? On paljon ihmisiä joilla EI ole älypuhelinta, tietokonetta - ja todella usein lukija-palstalta että kun em. vempaimia ole, miten saan viranomais-viestit? - ne tulee paperisena. Voi että tätä on tosipitkään ollu ihan uutisissa ja lehdessä. Ja joku siellä manaa kun ei saa jumppaohjeita! aikoinaan jos suosittelin venyttely-voimistelua, annoin kuvallisena ja näytin miten tehdään.
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis Kirjoittaja ^ kiitos. Miksi pidennetään sanaa, ite olen käyttänyt "pulju" kun tarkoitin työpaikkaani; jonne ei tartte onneksi enää mennä. ( olisi mielenkiintoista tietää onko siellä uusi joku yritys tms. tarvii käydä joskus katselemassa...) Just tuli vero-viranomaisposti, paperisena. Että maksavat mulle takaisin reilu 200e 😃
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis 7 tuntia sitten, tempokisu kirjoitti: Ja joku siellä manaa kun ei saa jumppaohjeita! aikoinaan jos suosittelin venyttely-voimistelua, annoin kuvallisena ja näytin miten tehdään. Jos ihminen ei ole kuullut kirjastosta, niin voiko sellaista edes auttaa.
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis Kirjoittaja ^ ai mitenkö kirjasto tähän liittyy. Suosittelen käydä pari kertaa fysioterapeutilla/hierojalla, tulee selkeet ohjeet ja niitä harjoitellaan. Joskus on noita venyttelyohjeita netissä, monasti jääny epäselväksi että miten...ota oikealla kädellä olan takaa vasemman jalan varpaisiin...
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis Ei normi-ihmisellä ole fysioterapiaan varaa. Oon 2 x ollut duunipaikan lähetteellä ja ihan tyhjän kanssa. Ehdotti myös peukalon jäykistämistä koska se ei enää parane. Onneks en jäykistänyt, meinaan parani. Ja jäykistäminen siis se että nivel laitetaan liikkumattomaksi, ikuinen peukutus tai Littipeukku.
Kirjoitettu 27. Maaliskuuta27. Maalis Kirjoittaja ^ Valkeakoskella oli aikanaan hyvä fysioterapeutti ( just tämä tapaus kun kyselin SULlilta voinko käyttää stipendirahat fysioterapiaan? ja tähän oli sitten että koska et voi juosta, koko stipendi evätään. Olisi vaan ollu sama purnaus-sisu. Mutta onneksi oli apuna itseoppinut ja mm. Edwin Mosesia "räpänny" ( käyti tätä sanaa hieronnasta ) kansanparantaja, ja legenda Ilpo Nikkilä ( r.i.p.). Tuli kotikäynnille 2-3 tunniksi, sata markkaa oli se vakiohinta, lisäksi jäi juttelemaan ja kaffittelemaan, tykkäsi jos pullat oli hieman liikaa palanu ja tästä tuli siten palaneilla pulleille nimitys "Ilpon pullia". Hän myös neuvoi, kuunteli ja oli sellainen ihminen jota olin odottanut valmentajaltani ( joka pskat mitään valmentanu ) Kyllä työssäkäyvällä ihmisellä on varmaan varaa muutamaan fysioterapeutti-käyntiin. Senverta mitä olen teidän juttuja lueskellu. Jättää jonkun matkan ja ravintola-syömisen väliin niin se on siinä. Tosin, Ilpon kaltaisia guruja ei enää ole, kun kaikki varusteet yms. mainostaminen someilu tykkäämiset ja muu pska on niin tärkeää. Lähde nyt sitten tällä naamalla mainostamaan yhtään mitään. Ja hyvähän siinä on Eva Wahlstömin suositella tempuria jotain 5000e. Joskus leikkaus on hyvä vaihtoehto, tai sitten huonoin. Itelle toimi se leikkaus parhaiten. Tosin, oliko niillä mitään väliä? kun ura loppui kummiskin 1987 Valkeakosken hölkkään 25km ja totesin kivusta itkien että tämä oli kyllä nyt tässä. Aiheesta tulisi aika paljo juttua, mutta kyllä ne silloiset vaikeudet ( paitsi jalkavammat ) naurattaa. Oltiin ihan nöösejä eikä uskallettu vaatia mikä mulle kuuluu. Kälviän ism tempo 2003. Pskat nää hienot sähkövaihteet ei sateella sitten toimineet, oli kaksi vaihtoehtoa isoimmilla tuumilla tai pienempi eturatas. Menin sitten isoimmilla tuumilla - ja voitin seuraavaa yli 3 min ( 20km tempo) Tämän jälkeen pskat sähkövaihteet pois. Mutta hieno kuva, by Carl Olof Slotte. Kysyin ja sain oikeuden käyttää kuvaa. Ai että olisikin nyt noi jalkalihakset...
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään