Jump to content
ESTETTY

Taivalkoski


Kalle Päätalo

Recommended Posts

Olihan hienot kolme päivää Rickin ja Marcon kanssa. Kaverit aivan ihastuneita Suomen luontoon ja varsinkin Koillismaan alueeseen. Fillarointia ja filosofiointia, jälkimmäistä enemmän + tietenkin saunaa ja lähteitä. Erityisen kova juttu heille oli, kun kävimme päivän umpimehtässä, suolla ja yhdessä itselleni pyhässä rotkossa ihmettelemässä koskematonta erämaata ilman polkuja tai muutakaan näkyvää jälkeä ihmisten toimista.

Jutut meni niin syvälliseksi, että fillarointikin painui ajoittain taka-alalle :) Oli erittäin mielenkiintoista ja tajuntaa laajentavaa kuulla juuriaan myöden miten Rickin tarina on kehittynyt ja minkälaisille metodeilla hän harjoittelee ja kilpailee.

Kaverit jo kaavailevat muuttoa Koillismaalle :) Ja olivat myös JRE:n faneja :) Parit kuvat joita voin jakaa, vähän tuli kuvattua kun oli niin mukavaa :)

 

bhc2.jpg

bhc3.jpg

BHC.jpg

Link to comment
Share on other sites

Ehtipä taas näillekin urille. Nappaskenkäreitin pitkosten parannukset on hyviä. Toki ne yhdet pitkokset on vieläkin aloitteleville varsinkin hankalat kun ne on niin korkeat, mutta minkäs teet. Kikarilammillakin näkyi jo muidenkin polkupyörien jälkiä eli käyttöä on alkanut tulla. Hieno homma.

Olen yrittänyt lanata vähän uraa siitä Kikarilammin reitin alusta poroaidan vierustaa kohti hotellia. Jonkin verran siinä on jo valmista polkuakin ja näkyy siitä joku muukin nyt kulkeneen niitä pieniä harjuja pitkin. Olisi varmaan ihan jees, että tuonne Kikarilammille olisi joku helpompikin reitti kuin näköalapolkua Taivalvaaran länsipäähän ja siitä alas. Kikarilammin pätkä on kuitenkin sellainen kohtuullisen aloittelijaystävällinen reitti.

Link to comment
Share on other sites

Nappaskenkäreitin pitkosten korjaukset meni paikoin vähän harjoitteluksi. Katsotaan ensi kesänä uudestaan...

Kikarilammilla tarkoitus tehdä hommia lähiaikoina, ainakin ne pari romahtanutta siltaa fiksataan ja se yksi umpimehtään menevä kohta tullee jatkossa kulkemaan tietä pitkin. Ja jotain muuta pientä.Ylimaan yhteydestä luovutaa, se on täysin kadonnut.

Kunnalla sopimusneuvottelut käynnissä Metsätalous OY:n kanssa ja se hivenen rajoittaa mitä uskaltaa vielä touhuta. Mutta hyvältä vaikuttaa meiningit Metsätalous OY:n kanssa :) Luontopalvelut onkin sitten isompi kysymysmerkki, heidän alueellaan vaikuttaa paljon vaikeammalta saada mitään aikaan ilman hitonmoista häslinkiä.

Ei tule valmista ihan hetkessä, jos koskaan, tästä savotasta. Pääasia kuitenkin, että saadaa Suomen hienoimpia polkuja useampien tietoisuuteen ja kuljettavaksi.

Turismi, kisa yms. kuviota pyörii taustalla, mutta niistä lisää, jos tulee valmista.

Yksi iso rypistys tälle kesälle olisi vielä edessä, kun pitäisi saada Taivalvaaran rinteeseen ainakin yksi endurohenkinen alamäkiura valmiiksi. Innokkaat harrastajat ovat kyllä jo merkinneet kolmekin mahdollista uraa :)

Jos haluatte tukea mtb-kehitystä Taivalkoskella niin antakaanhan palautetta kunnan suuntaa. Jos vaikka saataisiin rahoitusta ensi kesällekin.

https://www.facebook.com/mtbtaivalkoski/

 

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Kyllä mulle ihan maksetaan selvitystyöstä, Taivalkosken kunnan puolelta on osoitettu budjetissa rahaa (ja työvoimaakin, esim. nuo pitkosten parannukset) maastopyöräilyreittien parantamiseen :)

Tälle palstalle raportointi ei kuulu työnkuvaan (eikä Jälki.fi-reitit), mutta samalla vaivalla tätä ilosanomaa jakaa. Tulee veronmaksajien rahoille maksimi vastine. Toivottavasti tämä ei ole spämmiä kenenkään mielestä?

Kohta päästään testailemaan Taivalvaaran hissejäkin pyöräilykäytössä :)

 

Link to comment
Share on other sites

Pudasjärvellä on jo nyt kova panostus maastopyöräilyyn Syötteenkin takia, isoa peukkua sinne.

Nykyinen kotikuntani Kuusamo on kyllä sellainen murheenkryyni reittien osalta, että suru tulee puseroon. Eikä parannusta näytä olevan tulossa :(

Sallassa on kova meno päällä, kuten myös Suomussalmessa Hossan puiston myötävaikutuksella.

Taivalkoskella epäilemättä jatkuu monimuotoiseen aktiiviseen liikuntaan panostaminen jatkossakin. Paikkakunnalla on huhujen mukaan aloittamassa uusi alan yrityskin.

Tässä kesän kulku puhelimenlinssin läpi katsottuna:

Sunnuntaina testaillaan Taivalvaaralla hissiä...

Link to comment
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...

Tärkeää tietoa

Hyväksy Käyttöehdot ja Tietosuojakäyntö.