90-luvulla Saariselällä tehtiin hieno karttakokoelma jossa viisitoista reittiä. Moottorina toiminut Dominick Arduin. Lähes mystinen henkilö, jonka traagiseen tarinaan en vielä ole syvemmin tutustunut.

Ennen reittien tekeminen ja julkaiseminen oli mutkatonta. Kenellekään ei varmasti tullut edes mieleen, että ehkäpä joku reittitoimitus pitäisi tehdä tai kysyä maanomistajilta lupaa toimintaan? Nykyään kysellään ja vastaukset on laidasta laitaan riippuen siitä keneltä kysytään. Toisessa ääripäässä kanta, jossa jokamiehen oikeudet oikeuttavat reittien julkaisemiseen, toisessa sitten ajatus, että kaikenlainen kaupallinen ja muu toiminta tarvitsee maanomistajan luvan ja eräässä hankkeessa vaadittiin jopa korvausta liikkumista poluilla asiakkaiden kanssa.

Pyörämatkailussa lupien kysely ei sitten olekaan aivan niin helppoa, jos reitti on vaikkapa sadan kiinteistön mailla on tehtävä käytännössä mahdoton ja jo pienikin korvaus jokaiselle

maanomistajalle voi tehdä tuotteista kannattamattomia.

Jos lupapolitiikka menee liian tiukaksi keskittyy kaikki kaupallinen toiminta helposti joillekin vaikkapa Metsähallituksen reiteille. Tämä ei ole kenenkään kannalta toivottavaa, reitit ruuhkautuu, kuluu ja kahnaukset eri käyttäjäryhmien välillä lisääntyvät.